vaateongelma

joulukuu 14, 2010

Tänään mennään rv 13+2 ja kiloja on tullut lisää 3. Sillä seurauksella, että vanhat housut kiristävät vyötäröltä ja iltapäivästä joutuu jo avaamaan nappia. Ei niin kätevää näin toimistotyöläiselle, joka istuu koko päivän maisemakonttorissa usean muun kollegan kanssa. Vähän noloa alkaa ähkiä vetoketua ja nappia kiinni, kun pitäisi lähteä hakemaan tulostetta kopiokoneelta.

Eilen ostin parit äitiyshousut ja toiset parit mukavia trikoohousuja kotikäyttöön. Ne on tietty puoli metriä liian pitkiä – ei tällaiselle 158 senttiselle löydy sopivia pituuksia kuin Aasiasta ja sieltäkin vain silloin, kun ihannepaino on hallussa tai mielellään vähän sen alle. Oli ihan käsittämättömän huonosti valikoimaa (h&m)  kokojen suhteen ja mallistossakin suurin osa ihan toisen tyyppisille vartaloille suunniteltuja kuin minä (lyhyt ja normaalipainoinen vrt. ei pitkä mallityyppi hoikkine jalkoineen ilman persettä). Ihan vähän otsasuoni pullotti sovituskopissa.

Ei kai tuon painon pitäisi ihan näin paljon nousta alkuraskaudessa mutta mun liikkumiset on jääneet minimiin ja ruokahalu on tallella. Ennen kävin spinningissä 3 krt viikossa ja liikuin työmatkat fillarilla. Nyt tulee juuri ja juuri fillaroitua töihin ja siitäkin tulee sanomista. Siis kun on talvi, kylmä (-2) ja pakkasta ja voin kaatua pyörällä (toim. huom. tanskalaiset pyörätiet on paremmassa kunnossa ja kontrollissa kuin Versailles´n puutarha). 22.12 tapaan kätilön ja lääkärin ensimmäistä kertaa ja saan ehkä kuulla jotain järkevää neuvoa syömisen ja painon suhteen. Tanskalaiset eivät harrasta mitään neuvola-systeemiä ja tähän mennessä ainoa ohje raskauden suhteen tuli omalääkäriltä: ”niin, kai sä oot muistanut syödä foolihappoa”.


lapsettomat ovat onnellisempia

joulukuu 10, 2010

Tämän päivän Hesarissa oli juttu laajasta brittitutkimuksesta, jonka mukaan lapsettomat pariskunnat ovat onnellisempia kuin ne parit, joilla on lapsia. Onnellisuus laski erityisesti, jos lapsia oli kaksi tai enemmän. Onnelllisimpia parit ovat ennen lapsia ja seuraava onnen hetki seuraa, kun lapset muuttavat pois kotoa.

40% perheen riidoista koskee lasten kasvatusta. Pariskunnat viettävät yhteistä aikaa alle 10% siitä ajasta, jonka olivat hereillä ja kotona. Erityisen onnellisia olivat kuulemma parisuhteessa olevat lapsettomat alle 35v naiset.

Olen melko sanaton. Olen lapsettomuushoitoja lukuun ottamatta ollut elämääni todella tyytyväinen viimeisten 4-5 vuoden aikana. Nyt on tuo maaginen 35v raja ylitetty ja lapsiakin on tulossa. Ja kaksi. Täytyykö tässä nyt alkaa onnettomaksi? En suostu.


Jostain pitää aloittaa

joulukuu 9, 2010

Odotukseni on sujunut niin vaivattomasti, että on usein todella vaikea ajatella olevansa raskaana. Olen onneksi välttynyt paniikilta ja huolelta – jotenkin olen vain tasaisen tyyni ja rauhallinen raskauden suhteen. Että se sujuu ongelmitta. Aivan ensimmäinen ultra toki jännitti – että löytyykö syke ja onko se oikeassa paikassa. Sykkeitä löytyikin kaksi. Siitä tämä sitten lähti.

Lapset saivat alkunsa neljännestä ivf-hoidosta, joten tämä tie on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Siitä huolimatta käyn läpi pienimuotoista identiteettikriisiä. Olen 36-vuotias ja elänyt tähän mennessä ainoan lapsen hedonistista elämää nauttien matkustelusta ja vapaudesta. Kun mies löytyi, niin matkustelu vain kiihtyi ja olemme tehneet elämästämme todella kivan. Sitten tuli lapsiasia ajankohtaiseksi ja ensimmäiset vastoinkäymiset yhteisessä elämässämme. Onneksi hoidot ja epäonnistumiset vain vahvistivat suhdettamme. Ehdimme jo asennoitua siihen, ettei meistä koskaan tule vanhempia. Suunnittelimme matkustavamme paljon ja myös muutto ulkomaille ensi vuoden aikana oli vahvasti tapetilla. Sitten tulin raskaaksi.

Olen onnellinen siitä, että tulin raskaaksi. Totta kai. Mutta suuri muutos myös pelottaa. Ei ahdista, pelottaa. En ole koskaan ollut lapsirakas, joten en ole myöskään haaveillut lapsista tai perheestä – kunnes tämä elämäni mies löytyi. Toistuvien epäonnistumisten jälkeen oli jotenkin luontevaa alkaa ajatella elämää eteen päin lapsettomana vaikka toki se sattui ja ahdistikin. Sen tien kuitenkin tunsin.

Nyt suunnitelmat muuttuivat täysin. Lapsia onkin tulossa kerralla kaksi. Jännittää se, miten selviän kaikesta. Olen varma, että miehestäni tulee maailman paras ja omistautuvin isä. Hänellä on jo jopa säästötili molemmille lapsille budjetoituna. Oma osuuteni pelottaa. Mitä jos en jaksa tai osaa? Millainen minä olen kasvattajana ja äitinä? Vastuussa kahdesta lapsesta? Minä, jonka kaktuksetkin kuolevat janoon.

Minä ja rv. 12+4