rv 23

Olo alkaa tuntua siltä, että raskaana ollaan, tukevasti. Paino oli aamulla tasan 66.0kg, eli sitä on tullut noin 10.5kg lisää. Vatsa kasvaa silmissä ja sitä kommentoidaan kollegojen suista päivittäin. Kaksoslasten isäkollegat nauravat ja muistelevat millaisia valaita heidän vaimonsa olivat. Minusta se on hauskaa, en harmistu ollenkaan. Kumma kyllä, edelleen miespuoliset kollegat ovat paljon kiinnostuneempia raskauden kulusta kuin naiset. Ja aidosti innoissaan asiasta.

Viimekertaisessa kätilötapaamisessa minut määrättiin osa-aikaiselle sairaslomalle. Tarkoittaa sitä, että teen vain 4-tuntista työpäivää. Syynä oli toistuvat päänsäryt, jotka olivat kätilön mielestä merkki siitä, etten lepää tarpeeksi. Nukun huonosti, joten tämä varmasti piti paikkansa.  Lyhennetty työaika on antanut lisäenergiaa selviytyä arjesta ja nämä viimeiset kaksi viikkoa olen ollut varsin hyvinvoiva.

Fyysisestä ponnistelusta on pitänyt asteittain luopua. Pyöräily ei oikein onnistu kun ohjaustanko on liian alhaalla. Eikä mun insinöörimies saanut sitä nostettua. Olis pitänyt naida joku automaatioinssi eikä prosessisellaista. Nyt sain vain selvityksen kaavioineen siitä, miksi tankoa ei pystynyt nostamaan. Humanisti kuuli vain ”bla bla bla” ja teki loogisen päättelyn, että pyöräily jäi nyt sitten toistaiseksi tähän. Pidemmät kävelylenkit tuottavat myös kipuja ja supisteluja, joten vauhtia on pitänyt laskea ja lenkkiä lyhentää. Uiminen sujui sentään vanhaan malliin ja mammajoogassa sain raajat venymään ja hengityksen kulkemaan. Namaste.

Pieni esimerkki lopuksi tanskalaisesta talonmiestaidosta. Menimme naimisiin 20.10.2010. Pyysimme marraskuussa talonmiestä vaihtamaan uuden nimeni ovipuhelimeen, postilaatikkoon, ala-aulan tauluun sekä oveen. Aikaa kului, kävimme jouluna Suomessa, sen jälkeen Havajilla. Nimi vaihtui vain ovipuhelimeen. Mies soiti ja kysyi asiasta. Luvattiin hoitaa. Vajaa kaksi viikkoa sitten pistin talkkarin akuuttinumeroon tekstiviestin, että koskahan tää nimiasia hoidetaan. Setä soitti saman tien ja selitin ongelmani. Hän sanoi vaihtaneensa nimen ovipuhelimeen. Minä: ”Juu, kiitos, huomasin kyllä. Mutta entäs postilaatikko ja muut paikat”? Talonmies: ”Ai, no mitäs niissä pitäis lukea”? Minä: sanattomasti (Mitä v#%&”??) ” ÖÖ… no sama nimi niissä pitäisi lukea kuin mitä ovipuhelimessakin, mielellään”. Talonmies:  ”JAA – no kyllähän mä sen voin hoitaa. Asunnon oveen se pitää tilata isännöitsijältä, hoputan asiaa – ne on vähän hitaita näissä asioissa”. Minä: (huokaus) ”Kiva, tak, kiitos”.

Tästä puhelusta on puolitoista viikkoa. Nimeä ei edelleenkään ole vaihdettu. Sanoin miehelle, että saa luvan soittaa uudelleen. Mä en pysty puhumaan talonmiestä tanskaksi. Hän on jättänyt talkkarin vastaajaan viestin (puhelinaikana tuuttaa vaan varattua). Takaisin ei ole soitettu. Nimi on edelleen vaihtamatta. Amen.

gorgeous blogger

 

Kiitos Pikku Hiiri http://hiirilapsi.vuodatus.net/

Milloin aloitit blogisi? 9.12.2010

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea blogisi käsittelee? Kirjoitan lapsettomuuden jälkeisestä elämästä, kaksosraskaudesta ja mitä nyt milloinkin pyörii ajatuksissa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Jos olisi energiaa, niin ulkoasua voisi päivittää ja parantaa vaikka kuinka paljon. Valitettavasti olen niin perushumanisti, että jos juttu ei eika kerralla onnistu (kuten nyt esim. joku linkitys), niin se jää sitten helposti siihen…

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Kaikki blogit ovat omalta osaltaan erityisiä. Lapsettomuutta tai kaksoisraskauksia kuvaavia blogeja on paljon – tämä on minun tarinani, minun ajatukseni, minun kanavani kirjoittaa ajatuksiani sanoiksi, tallentaa sen hetkinen mielikuva ja tunnemaailma itseäni ja ehkä muitakin varten luettavaksi.

Viisi blogia, joille haluan tunnustuksen antaa: http://haikaranpelatin.vuodatus.net/ 

http://tuuli-lapsi.blogspot.com/

http://elonhetkia.vuodatus.net/

http://www.salamatkustaja.com/
http://impatientfemale.blogspot.com/

lapsettomuutta

Lapsettomuutta on monenlaista. Ja silti se koskettaa suurinta osaa melko samanlaisin tuntein – eri skaalalla tosin. Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu aiheesta:

http://www.hs.fi/juttusarja/perhe/artikkeli/Pakko+saada+vauva/1135263795773

Otsikko ärsytti – tuo ”Pakko saada vauva”. Ymmärtäisin sanan pakko käytön, jos puhuttaisiin esim. autosta. Ei haastatellut miehet tuntuneet mitenkään epätoivoisilta. Ihan asiallisesti he perustelivat asiaansa (jos nyt toivetta omasta lapsesta edes tarvitsee perustella – tai vapaaehtoista/valittua lapsettomuuttakaan). En minä rivien välistäkään löytänyt mitään epätoivoista pakkoa asian suhteen.

Tunnistin samoja tunteita miesten kertomuksista, mitä itse kävin läpi – kateus, kaipuu, suru. Heidän kertomuksistaan puuttui se viha ja katkeruus – mutta ne tulivat monen epäonnistuneen hoidon ja hormonisatsin jälkeen. Haastatellut miehet eivät olleet käyneet niitä läpi.

Toinen hyvä artikkeli aiheesta oli mtv3.fi sivulla:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/02/1272913/hedelmoityshoidoista-ei-puhuta-tuttaville

Itse kerroimme hoidoista melko avoimesti kaikille (perhe, ystävät, työyhteisö) mutta jos joutuisin takaisin lähtöviivalle, niin harkitsisin uudelleen tätä avoimuutta. Oli melkoisen rasittavaa vastailla anoppien (miehen vanhemmat on uusissa naimisissa, joten mulla on 2, jee!) kyselyihin, uskomuksiin ja typeriin neuvoihin. Se, että töissä tiedettiin, pelasti mut isolta stressiltä. Sain käydä hoidoissa työajalla sen kummempia selittelemättä ja palkan sain joka minuutilta. 

Tuo hoidoista kertominen lapsille on sitten toinen juttu. En ole todellakaan ajatellut asiaa. Meillä kun ei jouduttu käyttämään vieraita sukusoluja, niin en oikein näe tarvetta kertoa hoidoista. Ehkä se tulee aiheelliseksi sitten, kun pitää miettiä kukka+mehiläistarinoita. Jospa me pidetäänkin kaksosille oikein lääketieteellinen esitys ivf-hoitojen vaiheista =) ”Ja sitten isä kävi vessassa ja puristi purkkiin monen monta siittiötä”. Pitääpä muistaa kysyä mieheltä, mitä hän ajattelee asiasta. Tuskin on tullut mieleen hänellekään pohtia asiaa…

kaksosinfoilta

Olimme eilen kaksosvalmennuksessa, jonka järjesti psykologi, perheterapeutti ja noin 10 vuotiaiden kaksospoikien äiti. Paikalla oli meidän lisäksemme neljä muuta pariskuntaa. Näistä kahdella oli entuudestaan 1 lapsi, yhdellä kaksi ja meidän lisäksemme yksi pari odotti esikoisiaan.

Viidestä pariskunnasta kaksi oli raskaana ivf-hoitojen johdosta. Yksi pari oli saanut hormoniavustusta raskauden alkuun saattamiseksi. Loput kaksi olivat muuten vain onnekkaita.

 

Tässä mieleenpainuvimmat kuulemani scenariot ja  ohjeet arjen haasteita varten:

 

• Ensimmäisten kuukausien ajan en todennäköisesti ehdi syödä, siivota, käydä suihkussa saati sitten nukkua (olen hirviö nälkäisenä saati sitten nälkäisenä ja väsyneenä. Mies raukka, vauvoista puhumattakaan).
• Miehen on autettava syötöissä (myös yöllä) aina kuin mahdollista. Etenkin ensimmäiset kuukaudet ovat tärkeitä, kun vauvat eivät pysty kannattelemaan päätään. Vetäjä näytti erilaisia tekniikoita rääpäleiden nostamiseksi, imetysasennoiksi, röyhtäyttämiseksi yms (apua!).
• Imettäessä katsekontakti on tärkeää mutta kaksosten kanssa sen voi unohtaa, se ei onnistu. Voin yhtä hyvin katsoa telkkaria (täytyy ladata hyviä äänikirjoja ipod täyteen, telkkarista ei tule mitään katsottavaa kuitenkaan).
• Imetystyyny on valtava. Mikään lötköversio ei kelpaa vaan sen täytyy olla sellainen ilmatyynyalus tai vastaava, joka kannattelee toista vauvaa tissillä ilman tukea sillä aikaa kun toista pitää röyhtäyttää.
• Pitää uskoa siihen, että maitoa tulee tarpeeksi ja imettää aina, kun lapset sitä haluaa. Pulloa ei saisi antaa mutta jos on pakko, niin rinnan ja pullon välillä pitäisi pitää vähintään 20min tauko – tämä imutekniikoiden erilaisuuden vuoksi (imettäminen kuullosti niin high-tec touhulta, että olen varma ettei se tule onnistumaan).
• Suuri osa kaksosäideistä sanoo imetyksen olevan suurin stressin aiheuttaja mitä heillä on eläissään ollut. Tämä siitä huolimatta, että maitoa tulee hyvin.
• Uni- ja imetysrytmin synkronisointi on elintärkeää (vanhemmille). Nukkuva kääpiö on herätettävä, jos toinen herää nälkäänsä. Pirteä veikka pitää rauhoittaa ja saada uniseksi, kun unelias yrittää nukahtaa. Tässäkin tarvitaan mielellään isää/mummoa/naapuria apuun – yhtäaikaa on vaikea pitää väsynyttä rääpälettä hereillä ja rauhoitella pirtsakkaa tapausta väsyneeksi. Täydellinen synkka on kai mahdoton saavuttaa mutta nukkumisten ja syömisten on tapahduttava suht samaan aikaan. Aikaa synkronointiin menee muutamia kuukausia.
• Vetäjä suositteli perhepetiä, jos se vain on mahdollista (ei me voida rääpäleiden kanssa nukkua – mies vähintään kääntyy unissaan toisen päälle).
• Jos/kun vieraita kutsutaan (tai kun ne tulee kutsumatta), niiden on tuotavat tarjoilut, siivottava jälkensä ja mielellään voivat myös tyhjentää astianpesukoneen ja täyttää pakastimen ruoalla, kun kerran tulevat (tämä ei tule onnistumaan Tanskassa eikä ainakaan miehen perheen suhteen. Miten vihjata anopille, että tuo kuule kakku mukanas ja kahvi termarissa jos haluat ruokailla? Onneksi kai jostain jotain pystyy tilaamaan suoraan kotiovelle..)
• 30-50% kaksosäideistä sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Kaksosäideillä se on yleensä vaikeaa masennusta, kun yksöisäidit sairastuvat useimmiten lievään tai keskivaikeaan masennukseen (ja se tulee jos on tullakseen, great). Vähintään 3 viikkoa kestänyt selittämätön masennus, itkeskely yms. lasketaan synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi.
• Kaikki apu on otettava vastaan, jos sitä tarjotaan.
• Parisuhteessa pitäis keskittyä antamaan, ei vaatimaan. Näin saa ehkä joustoa myös toiseen suuntaan (no riippuu varmaan miehestä. Onneks mun miehen kavereilla on pieniä lapsia – ei nekään saa iltalomia enää kuin harvoin)
• Tärkeitä selviytymiskeinoja on hankkia apua (esim. siivous), tukiverkko (muut kaksosperheet) ja joku kolmas, jonka jo unohdin 🙂

Tällaisia jäi mieleen kolmen tunnin sessiosta. Imettäminen pelottaa eniten. Mies lupasi auttaa aina kun voi ja tehdä mulle joka päivä ruoat valmiiksi. Pus!

rakenneultra

Odotushuoneessa oli pariskunta, joka oli juuri saanut tietää odottavansa kaksosia. Mies näytti epäuskoiselta ja tuijotteli papereita silmät pyöreinä. Nainen itki ilosta ja selitti sitä sun tätä kädet täristen. Me naureskeltiin miehen kanssa vieressä ja muisteltiin varhaisultraa.

Rakenneultrassa oli kaikki kunnossa. Kokoeroa 30g ja kaikki mitat ok. Helpotuksen suuri huokaus. Sukupuolesta sanottiin sen verran, että A on todennäköisesti tyttö ja B ehkä myös mutta ei niin varmasti. Outoa. Olin odottanut kahta poikaa tai sekä-ettää. Mutta tytöt ovat todellakin tervetulleita. Jos en enää saa olla perheen prinsessa, niin sitten olen kuningatar. Mies totesi tähän päätelmään, että joo – todellinen drama queen =)

Olo on onnellinen ja kovin nöyrä. Jotenkin sitä vaan yhä odottaa, että koska ne huonot uutiset tulee..