rv 23

Olo alkaa tuntua siltä, että raskaana ollaan, tukevasti. Paino oli aamulla tasan 66.0kg, eli sitä on tullut noin 10.5kg lisää. Vatsa kasvaa silmissä ja sitä kommentoidaan kollegojen suista päivittäin. Kaksoslasten isäkollegat nauravat ja muistelevat millaisia valaita heidän vaimonsa olivat. Minusta se on hauskaa, en harmistu ollenkaan. Kumma kyllä, edelleen miespuoliset kollegat ovat paljon kiinnostuneempia raskauden kulusta kuin naiset. Ja aidosti innoissaan asiasta.

Viimekertaisessa kätilötapaamisessa minut määrättiin osa-aikaiselle sairaslomalle. Tarkoittaa sitä, että teen vain 4-tuntista työpäivää. Syynä oli toistuvat päänsäryt, jotka olivat kätilön mielestä merkki siitä, etten lepää tarpeeksi. Nukun huonosti, joten tämä varmasti piti paikkansa.  Lyhennetty työaika on antanut lisäenergiaa selviytyä arjesta ja nämä viimeiset kaksi viikkoa olen ollut varsin hyvinvoiva.

Fyysisestä ponnistelusta on pitänyt asteittain luopua. Pyöräily ei oikein onnistu kun ohjaustanko on liian alhaalla. Eikä mun insinöörimies saanut sitä nostettua. Olis pitänyt naida joku automaatioinssi eikä prosessisellaista. Nyt sain vain selvityksen kaavioineen siitä, miksi tankoa ei pystynyt nostamaan. Humanisti kuuli vain ”bla bla bla” ja teki loogisen päättelyn, että pyöräily jäi nyt sitten toistaiseksi tähän. Pidemmät kävelylenkit tuottavat myös kipuja ja supisteluja, joten vauhtia on pitänyt laskea ja lenkkiä lyhentää. Uiminen sujui sentään vanhaan malliin ja mammajoogassa sain raajat venymään ja hengityksen kulkemaan. Namaste.

Pieni esimerkki lopuksi tanskalaisesta talonmiestaidosta. Menimme naimisiin 20.10.2010. Pyysimme marraskuussa talonmiestä vaihtamaan uuden nimeni ovipuhelimeen, postilaatikkoon, ala-aulan tauluun sekä oveen. Aikaa kului, kävimme jouluna Suomessa, sen jälkeen Havajilla. Nimi vaihtui vain ovipuhelimeen. Mies soiti ja kysyi asiasta. Luvattiin hoitaa. Vajaa kaksi viikkoa sitten pistin talkkarin akuuttinumeroon tekstiviestin, että koskahan tää nimiasia hoidetaan. Setä soitti saman tien ja selitin ongelmani. Hän sanoi vaihtaneensa nimen ovipuhelimeen. Minä: ”Juu, kiitos, huomasin kyllä. Mutta entäs postilaatikko ja muut paikat”? Talonmies: ”Ai, no mitäs niissä pitäis lukea”? Minä: sanattomasti (Mitä v#%&”??) ” ÖÖ… no sama nimi niissä pitäisi lukea kuin mitä ovipuhelimessakin, mielellään”. Talonmies:  ”JAA – no kyllähän mä sen voin hoitaa. Asunnon oveen se pitää tilata isännöitsijältä, hoputan asiaa – ne on vähän hitaita näissä asioissa”. Minä: (huokaus) ”Kiva, tak, kiitos”.

Tästä puhelusta on puolitoista viikkoa. Nimeä ei edelleenkään ole vaihdettu. Sanoin miehelle, että saa luvan soittaa uudelleen. Mä en pysty puhumaan talonmiestä tanskaksi. Hän on jättänyt talkkarin vastaajaan viestin (puhelinaikana tuuttaa vaan varattua). Takaisin ei ole soitettu. Nimi on edelleen vaihtamatta. Amen.

6 vastausta artikkeliin: rv 23

  1. Tuuli kirjoitti:

    No ei ihme, että meillä on muutaman viikon (ja yhden vauvan!) erosta huolimatta kummallakin vauhti hidastunut. Minullekin on nimittäin pamahtanut n. 10kg painoa, ja vatsa on jo sen verran iso, että todella tuntee olevansa raskaana. Tuijotan sitä lähes päivittäin peilistä ja tuumaan, ettei sen oikeastaan ainakaan esteettisistä syistä enää tarvitsisi kasvaa😀

    En ole itse uskaltanyt pyöräillä enää 2-3 kuukauteen. Mielessä kummittelee pari pyöräonnettomuutta, joihin jouduin viime vuonna (toisessa lensin pyörän yli selälleni kadulle…). Tosin täällä Cambridgessa on surkea pyöräilytilanne: keskiaikaiset kadut, huono valaistus ja ihan kaoottinen liikenne (joutuu ajamaan autojen joukossa!). Puhumattamaan, että kaupoissa olisi turvallisia pyöriä edes tarjolla… Nyt kun kävelytahtikin on hidastunut, niin olen ottanut selvää bussireiteistä – ja tehnyt usein töitä kotoa käsin. Hyvä, ettei sinunkaan tarvitse olla töissä täyttä päivää! Jospa tuo päänsärky helpottaisi kun lepäät enemmän.

    Täälläkin on surkea toimitusaika palveluammateissa. Ehkä lepsuilu on hinta, joka pitää maksaa vähän rennommasta kulttuurista? Pelkäsin, että joudun synnytyssairaalassa vastaavan lepsuilun uhriksi, kunnes keksin, että jos tosiaan synnytän täällä (mitä en ole vielä päättänyt) niin voin aina palkata doulan asianajajaksi😀

  2. viv kirjoitti:

    Mukava kuulla että voit hyvin! Lasten kasvattelu mahassa on tärkeä ja fyysisestikin vaativa tehtävä, kantsii tosiaan ottaa hyvällä omallatunnolla ottaa vähän rennommin jos kerran kätilökin niin suosittelee. Niinhän tunnut tekevänkin.🙂

    Itte olin aikanani kauhean turhautunut ja pettynyt kun en voinut olla aktiivinen ”supermamma” joka jumppaa, lenkkeilee, siivoaa jne ihan loppumetreille saakka. Jostain syystä olin sellaiseksi itteni kuvitellut, olinhan ihan perusterve jne. Aluksi kiukkusin ja venkoilin lääkärin ohjeita vastaan mutta aika pian tuli fyysiset realiteetit vastaan ja lepuutin ihan kiltisti; oisin lepuuttanut ilman lääkärin määräyksiäkin.

    Lucky you, muita kaksosten vanhempia työkavereina! Vertaistuki on kaksosten vanhemmuudessa toisinaan ihan kiva juttu, niin positiivinen asia kuin se onkin!😀

  3. mimmi kirjoitti:

    Tuuli:

    Kööpenhamina on pyöräilijän paratiisi – erilliset pyörätiet, liikennevalot, huomioivat autoilijat ym. Täällä onkin ihan älyttömästi fillaristeja. Eli sen puolesta voisin hyvin liikkua vielä pyörällä. Kakkosanoppi toki ihmetteli ääneen mun fillarointia, paheksui muutenkin mun rehkimistä. Sain pidettyä suuni kiinni, toistaiseksi. Tiedän kyllä, että kunhan tästä kasvan ja väsyn, niin en saa pidettyä suutani kiinni. En ole ottanut ikinä huolehtivaisia ohjeita kovinkaan hyvin vastaan. Oma äitini on oppinut (ainakin yrittää) pitämään ohjeensa ominaan. Saa luvan anopitkin oppia – tai tulee kansainvälinen konflikti🙂

  4. mimmi kirjoitti:

    Viv:

    Olen jotenkin sisäistänyt itselleni sen, että tämä raskausaika on minun aikaani olla itsekäs ja jättää tekemättä stressaavia asioita, ylimääräisiä ponnisteluja ja levätä hyvällä omatunnolla niin paljon kuin pystyn. Aktiivisena ihmisenä jouduin toki ihan päättämään tämän ja opettelemaan olemaan rennosti. En laske hyötyliikuntaa rehkimiseksi ja pyrin olemaan fyysisesti niin aktiivinen kuin pystyn. Mutta kun aiemmin kävin spinningissä ym. jumpassa useamman kerran viikossa, niin kävelylenkit tai työmatkapyöräilyt ovat huima harppaus minulle kohti rauhallisempaa tahtia🙂

    Toivottavasti tämä osa-aikainen työnteko jatkuu ensi keskiviikon lääkärikäynninkin jälkeen. Olen oppinut nauttimaan rauhallisista iltapäivistä ihan täysin rinnoin. Olen jopa viikon opettelun jälkeen oppinut sen, ettei mun tarvii saada mitään hyödyllistä aikaan iltapäivisin. Lepään ja kuullostelen kaksosten potkuja.

  5. Verona kirjoitti:

    Haha, hauska tuo pyöränsäätöjuttu! Joskus meilläkin on tuollaista🙂

    Tuo osa-aikainen sairasloma kuulostaa ihan loistavalta keksinnöltä, sovelletaankohan Suomessa tuollaista ollenkaan…? Yhden päivän verran keventäminen työviikossa tuntuu varmasti jo ihan erilaiselta ja jaksaa paremmin.

  6. mimmi kirjoitti:

    Verona – meillä on aina tuollaista… Tyttäret kuulemma naivat isänsä kaltaisia miehiä ja tässä asiassa mun isä on kyllä just samasta koulukunnasta kuin mies. Kaikki ns. tekninen työ ja sen toteuttaminen tökkii =)

    4-tuntinen työpäivä on juuri sopiva mulle – olen yhdeltä jo ihan poikki (teen töitä kl 9-13), kun yöunet on mitä on. Toisaalta, jos olisin kokonaan kotona, voisin hyvinkin tympääntyä – joten tämä on kaikin puolin loistava ratkaisu!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: