update

Touko 30, 2011

Olen maannut sairaalassa nyt pian 6 päivää. Päivittäisiin rutiineihin kuuluu useampi verenpaineen mittaus, verikoe, pissakoe, punnitus ja ctg. Kun siihen väliin mahdutetaan vielä 3 ruokailua, niin päivä on pulkassa.

Paineet heitteli alussa ylös alas mutta nyt sahaus loppui ja verenpaine on ok. Veren trombosyytit lähti paineentasauksen jälkeen laskuun mutta kuulemma sekin tilanne on nyt vakaa. Ctg on sentään ollut koko ajan hyvä, eli tytöillä on ilmeisesti kaikki kunnossa.

Huonekaveriksi tuli viime yönä kiireellä nelikymppinen nainen, joka oli synnyttänyt lähisairaalassa leikkauksella tytön viikolla 34. Lapsi on kriittisessä tilassa ja yöllä oli ihan hirveä härdelli. Tilanne on edelleen päällä mutta ainakaan huonompaan suuntaan se ei ole mennyt. Viereisessä huoneessa taas toipuu alatiesynnytyksestä nuori nainen ja se tekee jostain syystä tiukkaa – isä on kovin alla päin tuolla käytävässä.

Mutta suurin osa täällä rullailee pienten kääröjen kanssa ja näyttää onnellisilta. Me mennään huomenna sektio-infoon ja sen jälkeen alkaa final countdown. Jännittää!

Mainokset

36+0

Touko 25, 2011

Terveisiä osastolta. Tytöt olivat ultran mukaan kasvaneet puoli kiloa kumpainenkin ja painavat molemmat siis noin 2 kg – mahtavaa. Paitsi että mittaaminen oli hankalaa ja vähän sellaisia ”sinne päin” veikkauksia. Suunta oli kuitenkin oikea. Sairaanhoitaja, joka on mittaillut meitä ennenkin, pyysi meitä lähettämään todelliset syntymäpainot aikanaan ultrausosastolle – hän halusi ihan vaan henk.koht. mielenkiinnosta tietää, kuinka tarkkaan/metsään hänen mittauksensa menivät.

Minun verenpaineeni oli koholla. Useista mittauksista huolimatta paras tulos oli 140/98. Lisäksi pissakokeessa oli taas jotain viitettä proteiineista ja jalat/kädet ovat totaalisen turvoksissa. Mies nauroi, että kohta saa leikata saksilla varvastossut irti jaloista, niin totaalista pullataikinaa ne jo ovat. Muut kengät olen jo voinutkin unohtaa. Kaverilta lainatut pari numeroa isot avokantaiset kengät menee sentään. Sain käskyn verikokeisiin ja osastolle. Täällä paineita on mittailtu pariin otteeseen. Laskusuunnassa on ja toivonkin, että pääsisin täältä jo huomenna kotiin…

Huonekaveri on levoton ja hiippailee ees taas. En jaksa millään olla nyt sosiaalinen ja alkaa minkäänlaista keskustelua. Näin ensisilmäyksellä ja yhden puhelinkeskustelun kuulleena päätin jo, ettei meillä ole muuta yhteistä kuin raskaus 🙂 Ja mähän pääsen täältä huomenna kotiin, eiks joo.


35+0 ja vuokrasopimus irtisanottu

Touko 19, 2011

Eilisissä kokeissa (pissa-, verenpaine, verikoe) ilmeni, että meikäläisen kroppa alkaa saada tarpeekseen. Viitteitä raskausmyrkytykseen oli kaikissa kokeissa mutta ei onneksi vielä mitään hälyttävää.

CTG otettiin taas. Kyseenalaistin viimeisimmän mittausyrityksen ja lääkäri sanoi, ettei hän edes tiedä siitä mitään. Onneksi olen saanut oloiseni lääkärin – hän soitti saman tien osastolle ja sanoi mitä pitää tehdä. Pahoitteli vielä meille huonoa tiedonkulkua. Vastassa oli osaavan oloinen kätilö mutta sykkeiden löytäminen ei onnistunut millään. Kahden sykkeen mittaaminen on vaikeaa – ultra tahtoo löytää aina vain toisen. Siihen tuli paikalle vielä toinen kätilö ja vihdoin ylilääkärikin. Noin tunnin yrittämisen jälkeen sykkeet vihdoin saatiin näytölle niin, että voitiin olla varmoja, ettei kyseessä ole yksi ja sama syke.

CTG oli ok. Uusi käyrä otetaan huomenna ja tyttöjen kasvu mitataan ensi viikolla. Lääkäri halusi kuitenkin lyödä leikkausajan jo lukkoon. Aika voi vielä muuttua, jos minun olotilani heikkenee tai vauvojen sykkeissä/kasvussa tulee jotain komplikaatioita. Mutta nyt meillä on päivämäärä ja kaikki muuttui taas astetta konkreettisemmaksi. Lääkäri oli muuten täysin sektion kannalla – lasten pienten koon ja kokoeron vuoksi.


34+0

Touko 12, 2011

Tiistaina ultrattiin taas mittoja. Ensin mittoja yritti ottaa joku harjoittelija ja huomasin heti, ettei siitä mitään tule. Makasin selälläni, tuijotin kattoon ja yritin hengitellä itseni johonkin transsiin, ettei hermot menisi. Lopulta harjoittelija luovutti ja haki kokeneemman ultraajan.

Tällä kokeneemmallakin oli toki vaikeuksia. Jotenkin tytöt varjostavat toisiaan sopivasti niin, ettei mittoja saa tarkasti otettua. Lisäksi B-vauvan pää on niin alhaalla mun lantiossa, ettei siitäkään oikein saa selvää. Lopulta mitat saatiin koneelle ja meidät komennettiin odottamaan tuloksia. Auton parkkimittari oli punaisella jo aikoja sitten mutta ei viitsitty enää tässä vaiheessa lähteä sitä ruokkimaan.

Tuloksiakin saatiin odotella tavallista kauemmin. Kai siellä opetettiin sitä harjoittelijaa. Olen (opettaja kun olen) yleensä hyvin suopea ja valmis olemaan koekaniinina harjoittelijoille mutta nyt, tässä vaiheessa raskautta, se alkoi tuntua henkilökohtaiselta vittuilulta. Taitaa vihdoin tepsiä ne hormonit minunkin psyykeeseen.

Tulosten mukaan kumpikaan ei ollut juuri kasvanut. A-vauva painaa 1466 ja B-vauva 1809. Eli noin sata grammaa ehkä ovat kasvaneet – puolet siitä mikä olisi suotavaa. Kokoerokin oli kasvanut viime kerrasta. Minut määrättiin saman tien CTG-sydänkäyrään. Siinä otetaan molempien vauvojen sydänkäyrä pidemmältä ajalta. Normiaika on 20min mutta mun piti maata siellä 40min, kun pienempi ilmeisesti nukkui eikä sydänkäyrä silloin kerro totuutta. Hän heräsi kuitenkin siinä vaiheessa, kun isä tuli parkkimittarikeikalta ja jutteli vatsalle ohjeita, kuinka siellä pitää toimia.

Sydänkäyrä oli OK. Seuraavana päivänä tapasin lääkärin. Hän määräsi kolmansiin maksakokeisiin (kutinaa ja ihottumaa edelleen), pissanäyte lähti jatkoviljelyyn ja toinen CTG on huomenna. Ensi viikolla mitataan taas kasvua ja tapaan lääkärin.

Eilen tapaamani lääkäri oli uusi, omalääkärini oli kursseilla. Hän kysyi, olenko miettinyt synnytystapaa. Sanoin olevani keisarinleikkauksen kannalla. Hän nyökytteli hyväksyvästi ja sanoi, että se voi hyvinkin olla ainoa vaihtoehto. Näillä kasvulukemilla kun on todennäköistä, että leidit pitää leikata ulos aiemmin kuin oli suunniteltu. Ja kun ne ovat niin pieniä ja erikokoisia, niin silloin synnytystavaksi suositellaan leikkausta.

Saa nähdä, milloin se komennus leikkaukseen tulee. Nyt on viikko 34 täynnä ja keuhkojen pitäisi olla jotakuinkin valmiit. Alkoi ihan jännittää 🙂 Miehen veli ilmoitti illalla, että heidän lapsensa kastetaan elokuun lopulla. Pyysivät miestä kummiksi. Minä vedin tietty herneen nenään, kun minua ei pyydetty mutta Haikkis onneksi opasti, että kyseinen tyyli on täällä Tanskassa melko normaali. Se vuosi sitten takainen episodi, kun tämä pariskunta kertoi meille lapsettomille raskaudestaan, ei ole kai vieläkään ihan unohtunut. Ja ainahan voi syyttää tätä raskautta ja hormoneja näistä hermostumisista …


33+0 painostusta?

Touko 4, 2011

Olin eilen skannauksessa (napanuoravirtauksen tsekkaus) ja kaikki oli hyvin. Molemmat saa ravintoa ja sydämet sykki. Painoja ei tällä kertaa mitattu, sen vuoro on ensi viikolla. Tänään oli ohjelmassa kätilön tapaaminen.

Otettiin tavalliset kokeet (verenpaine, pissa) ja kuunneltiin sykkeet. Löytyihän ne – juuri eilenhän ne nähtiin ultrassakin. Sain opastaa kätilölle kädestä pitäen, missä asennossa tytöt ovat – olen nähnyt ja kysynyt sen niin monta kertaa eri ultrien yhteydessä, että tiedän mikä möykky on kenenkin pää tai jalka.

Tuli puhetta synnytystavasta ja sanoin olevani kallistumassa (melkein päätökseni tehnyt) keisarinleikkaukseen. Jouduin heti puolustuskannalle, kun kätilö alkoi tivata syytä. Sanoin lukeneeni aiheesta ja päätyneeni arvioon, että leikkaus olisi vauvoille pienempi riski ja helpompi tapa syntyä. Tästä alkoi kampanja alatiesynnytyksen (vihaan sanaa ”normaali-” tai ”luonnollinen” synnytys) puolesta. Kuulemma tässä sairaalassa ollaan sitä mieltä, että alatiesynnytys on myös vauvoille parempi. Kuulemma pienempi riski vauvoilla saada keuhkoihin lapsivettä ja sitten ne litaniat imetyksen viivästymisestä ym. Kun puhe kääntyi vielä tuleviin raskauksiin, oli pakko keskeyttää ja todeta, että niitä ei tarvitse miettiä – en aio enää läpikäydä ivf-hoitoja nelikymppisenä kahden lapsen äitinä. Se sai kätilön hiljaiseksi.

Sanoin, että minulla nyt on tällainen mutu-tuntuma asiasta, enkä antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos vauvoille kävisi alatiesynnytyksessä huonosti. Itse olen valmis kärsimään leikkaushaavan paranemiset ja imetyksen viivästymiset sun muut. Tärkeintä on saada ne tytöt nopeasti ja turvallisesti ulos. Lisäksi minulla on mies kotona 3kk auttamassa, joten en olisi yksin kahden vauvan kanssa vaikka leikkaushaava vaivaisi pidempäänkin.

Kätilö päätyi siihen, että suositteli minua vielä puhumaan lääkärin kanssa (jolle aika on taas ensi viikolla) aiheesta. Saan varmasti liudan faktoja alatiesynnytyksen paremmista puolista. Minulla on vaihtoehtoina a) kuunnella lääkäriä ja tehdä uusi tilannearvio b) lukea uudelleen erilaisia tutkimuksia ja latoa sitten niitä tuloksia vastakaneetiksi c) sanoa, että haluan sektion ja that´s it.

Sen aion kysyä, että minkä h**in takia heillä sitten on käytäntö kaksosraskauksissa, että lopullinen päätös on äidin, jos se alatiesynnytys on niiiin paljon parempi kaikille osapuolille.

Minun luonteellani päädyn yleensä juuri siihen päinvastaiseen vaihtoehtoon, jos kohtaan tällaista painostusta. Kävi ärsyttämään oikein todella koko propaganda ja ensi viikon lääkärin tapaamiseen valmistaudunkin paremmin. Mies raukka, se saa taas hävetä, kun vaimo käy hankalaksi.

Näitä kysymyksiä onkin mukavampi miettiä pullaa, keksiä ja muffinia mutustellen, jotka ihanat naiset toivat maanantaina yllätyskäynnillään. Sain myös ison kasan vauvanvaatteita, leluja, lahjakortteja (babysittauslahjakortteja!!!) ja paljon hyviä ja mielenkiintoisia ohjeita ja ajateltavaa pienten lasten äideiltä. Ystävät ❤