lauantai-iltana

Istuimme miehen kanssa olohuoneen lattialla ja söimme illallista mahdollisimman hiljaa, kalisuttamatta astioita. Tytöt nukkuivat sohvalla eikä me uskallettu istua sekaan, jotta eivät vaan heräisi. Takana pitkä tainnutustaistelu  molempien kanssa. Illat on välillä hankalia – kumpikaan vauva ei tahdo rauhoittua.

Kysyin mieheltä, että onko tämä vauva-arki erilaista mitä hän oli odottanut. No olihan se. Itsellenikin tämä oli yllätys. Elämme syötöstä toiseen ja siinä välissä vaihdetaan vaippoja, steriloidaan pulloja, pestään astioita, ripustetaan pyykkejä, nukutetaan/rauhoitellaan vauvoja. Joskus on aikaa kirjoittaa blogia, surfata netissä, nukkua päikkärit. Mutta nämä luksushetket mahdollistaa vain se, että meitä on kotona kaksi. Mies huokaisi, että päivät menee niin nopeasti ilman että me tehtäisiin mitään sen kummempaa – ja kohta hänen täytyykin mennä takaisin töihin (elokuun viimeisinä päivinä). Ei meillä suuria suunnitelmia ollut mutta tämä täysipäiväisyys ja kiire vauvojen hoidossa oli kuitenkin yllätys.

Kaksi vauvaa työllistää kaksi aikuista todella täyspäiväisesti. En osaa edes kuvitella miten jotkut äidit jaksaa yksin kahden kanssa ihan alusta asti. Minä olen joka päivä sanonut miehelle, että olen vaan niiiiin onnellinen, että hän on täällä mun kanssa koko kesän.

Tytöt on mahtavia ja ollaan molemmat miehen kanssa todella onnellisia heistä. Mies sanoo useasti minulle, että ”ajattele, meillä on kaksi”. Niin pitkään jo ajateltiin, ettei me koskaan saada sitä yhtäkään. Nämä kaksi ihmettä nukkuu tuossa vieressä ja miehen passitin myös nukkumaan muutaman tunnin nyt, kun kerrankin on hiljaista ja rauhallista. Elämä on pieniä ihmeitä täynnä.

8 vastausta artikkeliin: lauantai-iltana

  1. Tuuli kirjoitti:

    Ihana, kun olette päässeet kotiin koko porukka! Kun luin tuota postausta, mieleeni palasi elävästi ensimmäiset pari-kolme viikkoa, jolloin aika tuntui vain katoavan johonkin ruokkimisen, vaipanvaihdon, pyykkäyksen ja steriloinnin mustaan aukkoon. Mietin kuumeisesti, että nyt pitäisi nauttia ja muistaa tämän ainutlaatuisen ajan jokainen hetki, mutta milläs nautit kun kaikki energia menee selviytymiseen… Muistan, kun miehen kanssa hipisimme noina viikkoina kaupungilla puolikuolleina ja vastaan tuli kaksoset vaunuissa. Katsoimme toisiamme ja huokasimme yhteen ääneen, että tuosta emme kyllä ikinä selviäisi, kun hädin tuskin selviämme tästä yhdestä… MUTTA nytpä en enää ole niin varma asiasta!🙂 Nimittäin elämä on helpottanut aivan hurjasti viime viikkojen aikana.. Jotenkin vauva on tullut osaksi arkea niin, etten enää edes huomaa, kun ruokin ja vaihdan sen, ja kaikki muukin steriloinnista lähtien sujuu puoliautomaattisesti. Tehokkuutemme on lisääntynyt ainakin kymmenkertaiseksi, ja samalla vauvalle on syntynyt parin kuukauden aikana selkeä rytmi, jonka mukaan pystymme suunnittelemaan menoja. Valvominen ja väsymys ovat edelleen mukana kuvioissa, mutta muilta osin menee paljon paljon paremmin. Kaksoset ovat tottakai aivan eri luokan haaste, mutta luulen, että teilläkin helpottaa oleellisesti, kunhan vain jaksatte tuon hankalan alkuvaiheen yli. Kovasti voimia teille ja lämmin halaus – olette (kaikki neljä, koko perhe! :-)) ajatuksissa!

  2. viv kirjoitti:

    Tuo on kyllä hurjaa rallia, muistan..! Kaksosten kanssa on suht mahdotonta että isä jäisi perheessä statistin rooliin, molempia vanhempien on pakko osallistua täysillä arkeen jotta rumba hoituu. Meillä heitettiin lapsentahtisuuksilla, täysimetyksillä ja muilla ihan kivoilla mutta kuitenkin toisarvoisilla ihanteilla vesilintua heti kärkeen. Aika vaan kertakaikkiaan oli loppua kesken jo pelkästään siinä kun yritettiin edes välttävästi saada pidettyä vauvat kylläisinä, levänneinä ja suht puhtaissa vaipoissa. On aivan huikean upean mahtavaa jos/kun vauvat saa samaan rytmiin. Paletti pysyi jotenkin kasassa vaikka minuuttiakataululta (ympärivuorokautiselta sellaiselta) sekin tuntui. Ihania nuo luksushetket kun molemmat vauvat nukkuu!

  3. Iskunvaimennin kirjoitti:

    Ihanaa, että sinne arkikaaoksen ja opettelun keskelle on mahtunut myös onnen hetkiä. Ja että tiimi pelaa! Se on tärkäe lähtökohta. Jälleen, yhtään vähättelemättä tuota rumbaa kahden lapsen kanssa, luulen että yksi isoin asia vauvan taloon tullessa on muutos. Ja sen hyväksyminen. Se muutos alkuviikkoina on niin totaalinen siitä omaehtoisesta ja omien aikataulujen ja tarpeiden ympärillä pyörivästä maailmasta, johon jokainen on tottunut ennen perhettä, siis lapsia.. Vaikka siihen kuinka olisi varautunut, vaikka kuinka olisi realisti, se kaikki kaaos ja opettelu tulee aina ihan puskista. Mutta kuten Tuuli totesi, asioista tulee pikku hiljaa rutiinia, sieltä löytyy omia tapoja tehdä asioita ja ennen kaikkea äiti ja isä oppivat jatkuvasti lisää ihan niitä käytännön asioita.

    Vuoden päästä teillä on ihanat kikattavat touhuneidit, joiden perässä saa juosta ihan eri tapaa ja silloin tuo vauvastartti on haalea muisto vain… Silti, hurjasti hurjasti voimia ja muistakaa pitää myös huolta toisistanne!

  4. Mimmi kirjoitti:

    Isä ei todellakaan ole statisti – meillä isä on sirkustirehtööri. Vastaa koko show´n pyörittämisestä suvereenisti🙂 Pienempi tyttö on nyt huutanut muutaman päivän. Välillä kaipaa vaan syliin, välillä on selkeitä vatsan väänteitä ja useasti ollaan ihan hukassa miksi se huutaa. Omassa sängyssä nukkuminen ei kiinnosta, isän vieressä on paljon mukavampaa. Isä vaan ei silloin saa nukuttua niin hyvin… Onneksi isompi tyttö nukkuu hyvin, syö ja on suurimman osan ajasta tyytyväinen. Vähän on huono omatunto, kun se saa niin paljon vähemmän huomiota ja läheisyyttä, pienempi kun varastaa show´n koko ajan vaatimalla huomiota.

    Tänään tulee terveyssisar kotikäynnille. Täällä Tanskassa kun ei ole neuvoloita, nämä kotikäynnit ajavat sen asian. Toivottavasti tytöt ovat kasvaneet!

    Eilen saimme viettää luksuspäivän, kun ihana ystävä vei tytöt vaunulenkille ja saatiin olla hetki miehen kanssa KAHDESTAAN! Se olikin meidän juhla tämänpäiväiselle 5-vuotispäivälle (tavattiin tasan 5 vuotta sitten lomamatkalla). Lisäksi saatiin vielä tuoreita sämpylöitä ja itse tehtyä ruokaa. Kiitos Haikkis – aivan mahtava juttu!! Sillä lisäenergialla jaksaa pitkään – ruokaakin riittää vielä täksi päiväksi.

  5. Petra kirjoitti:

    Mä oon käynyt täällä lukemassa tätä tarinaa monta kertaa, kun musta on aiha yhtä ihanaa, että teidä arki on kaikesta huolimatta lähtenyt rullaamaan. Ja niin ihanaa, että teillä on heidät ja toisenne. Olen kyllä niin onnellinen ja iloinen puolestanne.

  6. Tuplamamma kirjoitti:

    Kiva että helpottaa🙂

    Joku tuolla edellä sanoi, että vuoden päästä teillä on kikattavat iloiset tytöt, mutta voin kertoa, että 1 -2v. ovat tuplien kanssa todella rankkoja.. Kahden vuoden iässä helpottaa. Anteeksi suoruuteni, mutta näin ainakin meillä.

  7. Mimmi kirjoitti:

    Joo, näin kuulin yhdeltä toiseltakin tuplamammalta, että ei ihan heti vielä helpota. Onneksi tuo meidän isompi tyttö on helpompi tapaus (yleensä) eikä pienempikään mikään koliikkivauva ole – homma voisi mennä paljon vaikeammaksikin. Eikä meillä ole kokemusta muusta kuin näistä kahdesta, ei voi siis (ehkä onneksi) verrata yhden lapsen hoitoon. Vaikka kyllä me usein miehen kanssa puhistaan, että aattele nyt, jos olis vaan yks – sä voisit nyt just nukkua🙂

    Mutta ei, en mä näistä kahdesta luopuis enkä edelleenkään suostu katumaan, että ”kaksosriski” otettiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: