ensimmäinen kuukausi

Tällä viikolla tulee täyteen ensimmäinen kuukauteni kaksostyttöjen äitinä. Kuukausi – aika on mennyt siivillä. 

Pikku-myy, tämä alle kaksikiloisena syntynyt rääpäle, on kasvanut ja tullut enemmän ”valmiin” näköiseksi. Pois on nenäletku ja ohut iho – tilalla on hyvin syövä ja temperamenttinen pieni vauva. Myy on vauvoista vaikeampi. Hän itkee ja vaatii huomiota mutta toisaalta  hänellä on itkulle usein selkeä syy: vaippa vaihtoon, nälkä tai vatsa kipeä (itku lakkaa, jos vatsa toimii tai pieru tulee).

Little miss sunshine, isompi tytöistä, on helpompi vauva. Hän syö ja nukkuu ja kitisee harvoin. Yleensä vain iltaisin, jos uni ei tule. Silloin auttaa joko sylihoito tai tutti. Viime yönä piti tuttia olla laittamassa suuhun viiden minuutin välein mutta onneksi äiti oli saanut nukuttua päiväunet ja valvominen onnistui ilman suurempia tuskia.

En imetä. Tai imetän isompaa silloin tällöin, ehkä kerran tai kaksi päivässä mutta sen jälkeen hän vetää pullollisen korviketta perään. Pienempi ei koskaan oppinut oikein tissin tarkoitusta. Myy saa kuitenkin pääosan ravinnostaan äidinmaidosta – pumppaan noin neljän tunnin välein ja se riittää Myyn tarpeisiin. Tuotanto ei ole siitä koskaan korkeammaksi noussut vaikka pumppaisin useammin tai isompi tyttö olisi rinnalla säännöllisesti (kokeiltiin sairaalassa).

Arki sujuu sopuisasti. Välillä tytöt huutavat yhteen ääneen mutta kun meitä on kotona kaksi, se ei ole ongelma – syliin mahtuu aina. Se, mitä teen, kun olen yksin kotona, on eri asia. Viime kerralla kun olin yksin ja tytöt huusivat vuorotellen, puolitoista tuntia oli pitkä aika. Kanniskelin tyttöjä vuorotellen toisen huutaessa sängyssä. Oli suhteellisen jakomielitautinen olo, kun mikään ratkaisu ei oikein tuntunut hyvältä. Se, kumpi huusi kovempaa, voitti sylipaikan – ja äiti poti koko ajan huonoa omaatuntoa.

Minun on edelleen vaikea sisäistää olevani äiti. Sana tuntuu suussa oudolta.  Omat vanhempani ovat tulossa huomenna käymään. On outoa ajatella rooleja uusiksi. Minä olen nyt äiti, vastuussa näistä kahdesta pienestä ihmisestä. En osaa kuvitellakaan, miten vanhempani nyt minut näkevät, miltä tämä kaikki heistä tuntuu.

Pienet ihmiset nukkuvat juuri nyt, isä on kaupungilla. Minun pitää selviytyä syöttörumbasta ensimmäistä kertaa kokonaan yksin. Siitä voi seurata huutokonsertti tai sitten se menee sopuisasti vuorotellen. Saa nähdä…

5 vastausta artikkeliin: ensimmäinen kuukausi

  1. x-Haikaranpelatin kirjoitti:

    Mustakin oli pitkään outoa puhua itsestäni että olen äiti. Mutta nyt kun tytölle juttelee koko ajan suomea, niin se tulee ihan luonnostaan. Välillä tuntuu että rooli jää päälle miehenkin suhteen…

    Tuo huono omatunto on kai sellanen kaveri että sen kanssa tullaan elämään vielä piiiiiitkään. Kun ei pysty auttamaan huutavaa vauvaa, kun istuttaa lapsen katsomaan teletappeja että saa itse käydä vaikka feisbuukissa jne .

    Mun pitää päästä vielä ehtimään hoitaa tyttöjä ennen kun meen töihin, näköjään ovat vieraskoreita mun seurassa🙂 Tosin tänä aamuna heräsin vähän kurkku karheena, en viitsi tulla tartuttamaan mitään kesätauteja.

  2. Verona kirjoitti:

    Kuulostaa ihanalle ja rankalle. Niin, ei kaksosia varmaankaan saa yhtäaikaa syliin ellei ole joku auttamassa ja asettamassa niitä siihen. Itseä hirvittää ihan ajatuskin pienen vauvan nostamisesta, jolla pitää aina tukea päätä tarkkaan, joten saa siinä todellakin vuorotella lapsosten kanssa kun niitä on kaksi!

    Ja eikös sitä sanota, että ne äitiyden tunteet ja se koko käsite tulee vasta ajan kanssa, ja lapsia hoitaessa. Ehkä se tosiaan pitää paikkansa🙂

    Tsemppiä teidän vauva-arkeen!🙂

  3. Tuuli kirjoitti:

    Huh huh, sinusta tulee vielä super-organisaattori tuon kaksoskokemuksen ansioista! Meidän vauva on hieman Myyn tapainen (kiukkuaa kanssa usein, vaikkakin hyvästä syystä) ja siinä on kyllä täyspäiväinen urakka. Onneksi isompi vauvoista on sentään rauhallisempi, ettei meno ole ihan mahdotonta🙂

    Odotan mielenkiinnolla raporttia vanhempien vierailusta. Minulle vastaava vierailu oli aika rankka paikka, mutta ihan eri tavalla kuin olin kuvitellut. Varsinainen roolini perheessä ei tuntunut muuttuneen, vaikka olin odottanut sitä, mutta olo oli jotenkin kummallinen, kun piti revetä kahteen suuntaan: toisaalta huolehtia vauvasta ja toisaalta vanhemmista. Mietin, että ehkä ne todelliset tuntemukset tulevatkin esille vasta kun käyn Suomessa, kun vien vauvan omaan lapsuuden kotiin, jne. Se keikka onkin meillä edessä jo elokuussa.

    Paljon jaksamisia arkeen – ajattele, olette selvinneet jo aika pitkälle, ja nyt suunta on vain paranemaan päin🙂

  4. viv kirjoitti:

    Kuulostaa siltä että vauvat voivat hyvin ja olette saaneet pidettyä homman kasassa kaikesta kiireestä ja väsymyksestä huolimatta, hienoa!🙂 Erityinen hatunnosto sinulle tuosta pumppauksesta ja imetyksestä. Jaksat ja pystyt ruokkimaan toisen vauvan miltei kokonaan äidinmaidolla ja toistakin osittaisimetät. Se on paljon se!

  5. Mimmimi kirjoitti:

    Tänään pääsin jopa hierojalle – yksi hyvä puoli äidin vierailussa🙂 Väsymys kyllä vaivaa mutta sepä ei ole yllätys. Mies nukkui pitkät päikkärit, jospa se jaksaa sitten yöllä munkin puolesta… Raportoin tästä vanhempien vierailusta sun muusta paremmalla ajalla ja pidempien unien jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: