´n sync

heinäkuu 29, 2011

Olemme yrittäneet pitää tytöille samaa rytmiä. Kun toinen herää nälkäänsä, syötämme molemmat – vaikka toinen olisi kuinka sikeässä unessa. Olen ajatellut, että minulla on sitten helpompaa, kun jään kotiin yksin.

Tänä aamuna tytöt heräsivät viiden ja kuuden välillä vaikka edellisestä syötöstä oli alle 3 tuntia. Mies vei Myyn olohuoneeseen, minä jäin makuuhuoneeseen neiti aurinkoisen kanssa. Arska itki vartin verran (ehkä enemmänkin) ja minä puoliunessa törkin tuttia suuhun ja yritin saada sitä nukahtamaan. Onnistuinkin ja pian oltiin unessa molemmat. Mies kävi ovella sanomassa, että Myylle on annettava ruokaa nyt, tai alkaa läski tummua. Minä halusin vaan nukkua ja sanoin, että sen kun ruokit, me nukutaan nyt. Ja niin me nukuttiin, kahdeksaan saakka. Edellisestä syötöstä oli siis 6 tuntia!

Nyt mietinkin, kuinka järkevää tuo synkronisoinnin yritys on, kun tytöt ovat noin eri tahdissa. En koskaan voi syöttää niitä ihan yhtäaikaa vaan peräkkäin vaikka synkissä olisivatkin – Myy nimittäin syö niin huonosti ja hitaasti Arskaan verrattuna, että se vaatii syöttäjän koko huomion – muuten jää puolet pullosta syömättä. Arska taas sikailee sen verran, että jos et ole koko ajan harson kanssa tarkkana, niin sitten on kaula ja syöttöalusta täynnä maitoa.

Pitäisköhän mun antaa niiden pitää omaa rytmiä ja alistua siihen, että syötän niitä miten sattuu? Vai yrittää pitää edes jonkinlainen yhtenäinen rytmi.. Nyt nuo nukkuvat kuin enkelit ja saas nähdä, kuinka eri aikaan ensi kerralla heräävät syömään. Mä olen pitkistä unista niin täynnä energiaa, että päätin siivota tyttöjen vaatekaapin. Jos ehdin ennen kuin ne herää 🙂

Mainokset

yökylässä ensimmäistä kertaa

heinäkuu 22, 2011

Anoppini miehellä on heinäkuussa synttärit, joita juhlitaan joka vuosi mökillä. Tänä vuonna oli kutsuttuna vain lähiperhe ja paikalle pääsi 4 perhettä johon kuului yhteensä 8 lasta. Meidän kaksi mukaan luettuna. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme yökylässä tyttöjen kanssa – he olivat tasan 7 viikkoa vanhoja.

Illalla alkoi olla merkkejä siitä, että tytöt reagoivat vieraassa paikassa olemiseen. Huudon aloitti pienempi tyttö. Anoppi vei molemmat vaunulenkille pois kuuloetäisyydeltä, jotta me miehen kanssa saatiin syötyä. Samaan aikaan miehen veljen 4kk tytär meni heittämällä nukkumaan ja nukkui (kuten aina) 10 tunnin yöunet (grr..)

Ilta ja yö meni niin, että kun toinen tyttö rauhoittui niin toinen aloitti. Isompi sai yöllä suorastaan paniikkikohtauksen omaisia itkukohtauksia, jotka ei menneet ohi muuten kuin niin, että otin hänet tiukkaan syliotteeseen rinnalle ja heijasin ees taas. Siinä oli itku jo itselläkin lähellä.

Aamulla mies lähti tunnin yöunilla pelaamaan golfia ja minä jäin sänkyyn. Veljentyttö viereisessä huoneessa heräsi 10 h yöuniltaan ja vanhemmat alkoivat ravata vessassa, ulkona jne. ja anoppikin tuli sinne päivittelemään kuinka hyvä tyttö hän on. Siihenhän meidän pikkuinen havahtui ja huomasi taas olevansa uudessa paikassa ja aloitti huutamisen.

Nyt ollaan kotona ja vähän levottomia ovat tytöt edelleen. Välillä on hyviä pätkiä ja sitten taas tulee paniikki ja molemmat huutaa niin, etteivät happea saa. 

Seuraavan kerran kokeillaan matkustaa parin viikon päästä. Saatiin anopin firman mökki viikoksi elokuussa ja ajellaan sinne tyttöjen kanssa. Toivottavasti se menee jo edes vähän paremmin.


myrskyjä ja kiukunpuuskia

heinäkuu 6, 2011

Äitini lähtee tänään takaisin Suomeen. Olemme nauttineet valmiista aamiaisista, syöttöavusta, vaippojakin olen vaihtanut vain silloin, kun olen itse halunnut. Kellariin tuli lauantain megamyrskyn vuoksi vettä yli metri ja sen raivaamiseen on kulunut aikaa ja energiaa. Sen jäljiltä on myös pitänyt siivota asunto perusteellisesti, koska likavettä kantautui jaloissa lattioille. Tämän viikon aikana vieraita on myös ravannut melkein joka päivä. Kaikesta avusta huolimatta huokaisen helpotuksesta kun jäämme miehen kanssa kahden. En voi sille mitään, että hermoni menee aivan pienestä, kun oma äitini on kyseessä. Kaikenlainen kommentointi ja kyseenalaistaminen (ei varmasti tarkoituksella tehtyä mutta otan sen niin) saa minut hermostumaan heti ja tulee sanottua kärkkäästi takaisin. Vaikka kuinka päätän, että nyt venytän pinnaa ja olen sanomatta mitä ajattelen, niin se unohtuu… Väsyneenä kaikki filtterit tuntuu olevan löysällä ja omalle äidille kynnys räjähtää on pienempi kuin muille. Ja aina jälkeen päin on huono omatunto. Ehkä mä joskus opin hillitsemään itseni?

Olemme keskustelleet äitiysloman pituudesta. Minulla on oikeus pidentää sitä 14:llä viikolla ilman, että menetän työpaikkani. Voin pitää palkattomana myös ne 10 viikkoa, jotka mieheni on ollut kotona. Aion käyttää nämä viikot ja olla kotona ensi kesän loppuun. Rahallisestihan siinä jää tietenkin vähän vähemmälle muutaman kuukauden osalta mutta kyse ei ole mahdottoman suurista summista. Aion ilmoittaa tämän päätökseni töissä elokuussa, jolloin olen menossa siellä käymään. En usko, että siitä tulee sanomista – heillä on sijainen, joka toivottavasti on halukas jatkamaan niin kauan kuin minä olen kotona.

Meidän pitää ilmoittaa tytöt myös päiväkotijonoon. Olenkin nyt valitsemassa paikkoja, jonne menemme tutustumaan. Löysin yhden yksityisen päiväkodin, joka on yliopiston opiskelijoiden perustama. Ekologista ruokaa, oma siivoaja, nuorehkoja hoitajia ja kivan näköiset tilat. Myös muutama muu paikka tässä lähistöllä näytti ainakin paperilla hyvältä – raportoin niistä sitten myöhemmin.

Vauvat voivat hyvin ja kasvavat mukavaa vauhtia. Pikku-Myy on itkeskellyt ja vaatinut jatkuvaa sylissä oloa muutaman päivän, little miss sunshine on puolestaan nukkunut ja syönyt ja ollut kaikin puolin helppo. Toki väliin osuu päiviä, jolloin tytöt nukkuvat vuorotellen, itkevät yhtäaikaa ja syövät huonosti. Ne jaksaa kyllä, kun mies/äiti on auttamassa mutta voin vain kuvitella kuinka rankkoja nuo päivät tulevat olemaan, kun olen vetovastuussa yksin.

Tämän päivän projekteihin kuuluu myös vakuutusyhtiöön soittaminen (aamulla olin jonossa nr 93 – luovutin), äidin vieminen lentokentälle ja kylmän suihkun ottaminen (lämmintä vettä ei ole ollut sitten myrskyn jälkeen).