yökylässä ensimmäistä kertaa

Anoppini miehellä on heinäkuussa synttärit, joita juhlitaan joka vuosi mökillä. Tänä vuonna oli kutsuttuna vain lähiperhe ja paikalle pääsi 4 perhettä johon kuului yhteensä 8 lasta. Meidän kaksi mukaan luettuna. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme yökylässä tyttöjen kanssa – he olivat tasan 7 viikkoa vanhoja.

Illalla alkoi olla merkkejä siitä, että tytöt reagoivat vieraassa paikassa olemiseen. Huudon aloitti pienempi tyttö. Anoppi vei molemmat vaunulenkille pois kuuloetäisyydeltä, jotta me miehen kanssa saatiin syötyä. Samaan aikaan miehen veljen 4kk tytär meni heittämällä nukkumaan ja nukkui (kuten aina) 10 tunnin yöunet (grr..)

Ilta ja yö meni niin, että kun toinen tyttö rauhoittui niin toinen aloitti. Isompi sai yöllä suorastaan paniikkikohtauksen omaisia itkukohtauksia, jotka ei menneet ohi muuten kuin niin, että otin hänet tiukkaan syliotteeseen rinnalle ja heijasin ees taas. Siinä oli itku jo itselläkin lähellä.

Aamulla mies lähti tunnin yöunilla pelaamaan golfia ja minä jäin sänkyyn. Veljentyttö viereisessä huoneessa heräsi 10 h yöuniltaan ja vanhemmat alkoivat ravata vessassa, ulkona jne. ja anoppikin tuli sinne päivittelemään kuinka hyvä tyttö hän on. Siihenhän meidän pikkuinen havahtui ja huomasi taas olevansa uudessa paikassa ja aloitti huutamisen.

Nyt ollaan kotona ja vähän levottomia ovat tytöt edelleen. Välillä on hyviä pätkiä ja sitten taas tulee paniikki ja molemmat huutaa niin, etteivät happea saa. 

Seuraavan kerran kokeillaan matkustaa parin viikon päästä. Saatiin anopin firman mökki viikoksi elokuussa ja ajellaan sinne tyttöjen kanssa. Toivottavasti se menee jo edes vähän paremmin.

3 vastausta artikkeliin: yökylässä ensimmäistä kertaa

  1. viv kirjoitti:

    Aikamoinen show ollut teillä! Ja rohkeita olitte kun ylipäätään lähditte yökylään koko jengillä (huutoriskin toki tiedostaen). Meillä ollaan oltu sen verran epäsosiaalisia ”nössöjä” että pojat ovat olleet ekaa kertaa yötä poissa kotoa vasta 2-vuotiaana. Käytiin keväällä risteilyllä isolla porukalla, pojat nukkui yöt nätisti vaikka muuten välillä hermoja koeteltiinkin. Siitä rohkaistuneena käytiin viettämässä nyt kesällä mökkiviikonloppua sukulaisten riemuna (ittepähän pyysivät, hehe) ja tää reissu ei mennyt ihan niin ruusuisesti unien osalta. Mutta pakko joskus on reissata koko perheen kanssa! Ja plussan puolelle jäätiin vaikka mentiinkin kasin aikaan illalla nukkumaan kun poikaset ei muuten suostuneet unille.

    Viikko mökillä, mahtavaa!🙂 Eiköhän tytöt jo tuossa ajassa totu ajatukseen ettei aina nukuta kotona.

  2. Mimmii kirjoitti:

    Me päätettiin jo etukäteen, ettei linnoituta kotiin vaikka se kieltämättä helpointa olisi. Ei me nyt tyttöjä aiota retuuttaa paikasta toiseen vaan periaatteesta mutta ei jätetä kaikkia menoja väliinkään. Eilen oltiin miehen kanssa syömässä ulkona ja kotona oli maailman paras hoitoapu – mun kaveri, jolla on itsellä vajaa vuoden vanha tyttö. Kummasti sai energiaa taas tähän arkeen kun se katkeaa tuollaisella luksusillalla🙂

  3. x-Haikaranpelatin kirjoitti:

    Me oltiin ekaa kertaa yöreissussa neidin ollessa 3 vkoa, ja oli se sen yhdenkin kanssa aika kamalaa. Me joskus aiemmin ”ihailtiin” niitä jotka otti lapsensa minne vaan, ja laitto ne vaan nukkumaan vaikka toiseen huoneeseen kun vanhemmat oli kyläilemässä. Nyt olen oppinut että se vieraisiin paikkoihin nukuttaminen on hankalaa, ja tehdään sitä siinä määrin kun jaksetaan. Pitäähän niitä isovanhempiakin käydä moikkaamassa, ja meillä ne asuu niin kaukana että siellä ei päiväseltään käy.

    Teilläkin alkaa se kolmen kuukauden rajapyykki haamottamaan lähitulevaisuudessa, ja silloin ne iltaraivarit yleensä rupeaa helpottamaan, kun suolistotkin on kehittyneemmät.

    Kiva että nautitte eilisestä, but pleasure was all mine🙂 Ois ne saanu mun puolestä käyttäytyä huonomminkin, kun täällä yörumban hellitettyä on tullut salakavalia ajatuksia siitä että haluais taas ruveta pistämään piikkiä vatsanahkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: