unikoulu

Voiko 5 kk vanhalle jo alkaa pitää unikoulua? Myy on useamman yön huutanut. Aluksi kannoin sitä ja sain rauhoittumaan. Viime yönä en jaksanut ja ojentelin tuttia silloin, kun neiti sen suostui ottamaan. Tunnin se huusi kunnes nukahti. Minä olin koko ajan vieressä silitellen, taputellen ja tutitellen.

Tuon huutamisen jälkeen tyttö nukkui hienosti. Heräsi viideltä mutta parin tutituksen jälkeen nukahti taas. Jos olen kannellut ja hyssytellyt, olen saanut tehdä sitä aamuun asti. Aina kun neidin perse hipasikin sänkyä, alkoi huuto uudelleen.

Mikään käden pitäminen, taputtelu tai silittely ei tuntunut auttavan. Tai ainakaan huuto ei lopu sillä. Kun käänsin tytön pari kertaa vatsalleen ja hetken päästä takaisin selälleen, suoraakurkkuahuuto loppui ja jatkui sellaisena on/off-kirkumisena loppuen pikku hiljaa kokonaan.

Siistiä, että lauantaina on raikkaat 50 hengen ristiäisbileet. Ei tietoakaan mitä laitan päälle. Tytöille hain tänään sukkahousut. Itse toivon, että joku hame mahtuu päälle ja pysyn hereillä.

Advertisement

yö ja päivä

Meille on annettu kaksi niin erilaista tyttöä. Haasteita siis riittää.

Aurinkoinen nukkuu yöt hyvin. Myy heräilee usein ja vaatii muutaman kerran pientä sylihoitoakin, jotta rauhoittuisi. Myy taas nukkuu päiväunet paremmin, heräilemättä kovin usein.

Myy on pieni voimistelija jo nyt. Hän oppi heti 4kk täytettyään kääntymään selältä vatsalleen ja on jo kovasti treenaamassa ryömintää. Liikkeet ovat jo olemassa. Kunhan hän oppii koordinoimaan kädet ja jalat, niin sitten minulla on kiire juosta perässä. Aurinkoinen on tyytyväinen aloillaan. Kyllä hänkin on alkanut kääntyä kyljelleen sen verran voimalla, että ehkä se kääntyminenkin joskus nähdään.

Aurinkoinen ja Myy ovat suurin piirtein saman mittaisia mutta Myy painaa kilon vähemmän ja on laiheliini – 56cm vaatteet menisivät vieläkin jos eivät alkaisi olla liian lyhyitä.

Olemme antaneet kiinteitä nyt neljän päivän ajan. Myy oppi jutun nopeasti ja availee jo suutaan lusikan nähdessään. Aurinkoinen pitää suun supussa ja nyrpistelee tarjonnalle. Yhtenä iltana mies onnistui saamaan muutaman lusikallisen perille saakka. Kiinteiden opettelu tulee vaatimaan ainakin alussa 2 ihmistä. Myyn hermo menee, jos uutta lusikallista ei ala kuulua ja Aurinkoinen taas vaatii täyden huomion, muuten sitä puuroa on enemmän rinnuksilla, poskilla ja käsissä kuin suussa.

Aurinkoinen arastelee uusia tilanteita, ihmisiä ja ääniä. Myy vähät välittää, on lähinnä utelias ja hymyilee ensimmäisenä vieraillekin ihmisille.

Aurinkoinen viihtyy itsekseen leikkimatolla pidempään. Myyllä täytyy olla tekemistä ja uusia juttuja, muuten menee hermo. Nyt kun se kääntyy sekunnin sadasosassa vatsalleen ja alkaa riuhtoa itseään eteen päin, pitää olla tarkkana minne sen jättää makaamaan kun esim. käy vessassa.

Listaa voisi varmasti jatkaa mutta Myy kutsuu jo viihdytysjoukkoja paikalle…

kaksosista

Tanskassa noin 2,5% syntyneistä lapsista on kaksosia. Suomessa vastaava luku on noin 1,5%. Kaksosia syntyy enemmän kuin 20v sitten ja se selittynee suurimmaksi osaksi synnyttäjien iän nousulla sekä hedelmöityshoidoilla.

Julkinen ”sääntö” sekä Suomessa että Tanskassa on, että hedelmöityshoidoissa siirretään vain yksi alkio. Tosiasiassa kaksi alkiota saa siirrettyä suhteellisen helposti molemmissa maissa – ainakin siinä tapauksessa kun äiti on 35v tai yli. Paljon varmasti käytännöt poikkeavat klinikasta toiseen. Minä sain aina kaksi kyytiläistä, sekä julkisessa sairaalassa että yksityisellä. Eikä tarvinnut edes vängätä.

Ottaisinko edelleen kaksi, jos saisin nyt valita? Kyllähän tämä yhden lapsen kanssa olisi vaan niiiiin paljon helpompaa. Vaikka meillä on suhteellisen helpot kaksostytöt, niin en minä vieläkään heidän kanssaan lähde kahvilaan kaverin kanssa juomaan lattea. En myöskään voi/viitsi lähteä yksin kaverin luo, joka asuu viidennessä kerroksessa ilman hissiä. Suomeen voin lentää vain miehen/toisen aikuisen kanssa niin kauan kuin tytöt ovat alle 2v. – sylejä tarvitaan nousuissa ja laskuissa kaksi. Nukkumaan menot ja heräämiset olisivat yksinkertaisempia kun ei tarvitsisi koko ajan yrittää saada kahta vauvaa samanaikaisesti nukkumaan tai heräämään. Sama syömisten kanssa. Eikä kenellekään voi viedä kahta vauvaa hoitoon muutamaa tuntia pidemmäksi aikaa.

Mutta. Minä olen 37v ja tuskin olisin lähtenyt hoitoihin uudelleen kakkosta yrittämään. Meille kaksoset oli lottovoitto ja jokeri samalla kierroksella. Vaikka kaksosvauvojen kanssa arki on joka suhteessa raskaampaa kuin yhden vauvan kanssa, niin kyllä tekisin kaiken uudelleen samalla kaavalla. Minun mielenterveyteni on pitänyt pystyssä perheelleen omistautuva mies. Hän osallistuu töidensä ohella ihan kaikkeen kodin arjessa eikä oleta minun huolehtivan yksin siitä.

Meillä  eletään vauvojen ehdoilla 24/7. Minä hoidan tytöt päivisin eikä siinä paljon ole vapaa-aikaa. Nyt sain tytöt nukkumaan samaan aikaan – sitä iloa kestänee korkeintaan puoli tuntia. Kun mies tulee kotiin, hän ottaa tytöt ja minä teen jotain muuta tunnin tai pari. Yhdessä syötämme iltasyötön ja kylvetämme tytöt ja pistämme nukkumaan. Sitten teemme ruokaa, syömme ja kaadumme sänkyyn.

Nyt nukumme eri huoneissa. Minä Myyn kanssa lastenhuoneessa ja mies Aurinkoisen kanssa makuuhuoneessa. Saamme nukuttua näin paremmin kun tytöt eivät herättele toisiaan. Romanttista 🙂

Huomenna meillä on hääpäivä ja anoppi tulee hoitamaan tyttöjä niin, että pääsemme lounaalle (mies on vapaalla) kahdestaan. Luksusta.

Edit. Tasan puoli tuntia siihen meni: Myy alkoi huutaa tuttia ja herätti Aurinkoisen. And the show must go on…

tutkimukselle tilausta

Hesarissa on taas kirjoiteltu ja keskusteltu äitiydestä. On ollut artikkelia korvikkeen erinomaisuudesta ja päivähoidon turmiollisuudesta. Molempia artikkeleja on ollut tuettu tutkimuksin ja asiaviittein.

Tutkimuksia kasvatuksen saralta löytyy aina suuntaan jos toiseenkin. Aivan kuten ravintosuositukset, niin muuttuvat kasvatusihanteetkin kiihtyvällä tahdilla. Minulle on oikeastaan ihan sama mitä päiväkodeista, imetyksestä tai kantoliinoista kirjoitetaan – teen itse omat päätökseni ihan maalaisjärjellä ja jonkin verran aihetta (kasvatustiede) opiskelleena.

Se mikä näissä kirjoituksissa on mielestäni kaikkein mielenkiintoisinta, on äitien kommentointi. Aivan järkyttävää kiihkoilua puolesta ja vastaan. Voisiko joku pliiiiis tehdä tutkimuksen liittyen näihin tunteisiin, jotka saa aikaan järjetöntä syyttelyä ja kiihkoilua mielipidepalstoilla?? En ole törmännyt vastaavaan täällä Tanskassa. Ryhdynkin heti googlaamaan aihetta täkäläisittäin. Kunhan kaksosilta saan aikaa. Palataan aiheeseen viiden vuoden kuluttua…

epäonnistunut ostosmatka

Meidän piti lähteä lauantaina ostoskeskukseen katsomaan uusia talvitakkeja. Syötettiin tytöt, pakattiin vaunut autoon ja mars matkaan. Joo, ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin. Molemmat ipanat ihmetteli uusia ääniä, valoja ja varmaan hajujakin niin, ettei ne sitten nukkuneet, kumpikaan. Ei siitä sitten mitään tullut ja lähdettiin aika vittuuntuneina kotiin. Onneksi paistoi aurinko. Käveltiin tytöt uneen ja parkkeerattiin vaunut lähikahvilan terassille. Siinä on tasan kaksi tuolia ja pöytä. Juotiin yhdet oluet, paistateltiin päivää ja fiilis parani väkisinkin.

Tanskassa ei katsota kieroon jos juot keskellä päivää yhden bissen vaikka äiti-ihminen oletkin. Täällä ei myöskään vaahdota päiväkotien turmiollisuudesta tai imetyksen ihmeistä. Hyvä niin, pysyy verenpaine paljon paremmassa kuosissa. Ihmekös tanskalaiset onkin maailman onnellisin kansa. Ne ei stressaa juuri mistään.

suosikki

Luin raskaana ollessani kaksosvanhemmuudesta ja siitä, että on normaalia, jos toisesta lapsesta tulee suosikki.

Meillä oli alussa selkeästi miehen kanssa ”omat” vauvat. Minä makasin osastolla Aurinkoisen kanssa, mies huolehti ensimmäisen vuorokauden yksin Myystä keskolassa. Tämä roolitus jatkui pitkään vaikka Myy pääsikin pois keskolasta vuorokauden tarkkailun jälkeen. Mies huolehti Myyn nenä-mahaletkusta jne. jne.

Minä en ensimmäisten kolmen kuukauden aikana välillä kelvannut Myylle lainkaan. Hän nukahti vain ja ainoastaan isän käsivarsille. Nyt roolit on jaettu uudelleen. Myy saattaa iltaisin saada totaaliraivarin, jos minä en ole antamassa ruokaa, laittamassa sänkyyn tai ojentamassa tuttia. Jos kyseessä olisi yksi lapsi, uskon, että opetettaisiin neiti puoliväkisin molempien palveluun. Mutta kaksosten kanssa ei kaikki mene kasvatusoppaan mallin mukaan. Jos huudatetaan Myytä, herää Aurinkoinenkin. Ja kun ne molemmat herää huutamaan, niin siinä vierähtääkin taas tovi, että saa molemmat tapeltua tainnoksiin. Mieluummin siis juoksen paikalle, jos vain voin.

No onko minulla suosikkia? Ihan alussa se taisi olla Aurinkoinen mutta nyt on kyllä puntit ihan tasan. Vaikka kuinka objektiivisesti yrittäisin ajatella asiaa, niin en voi sanoa, että toinen tytöistä olisi jotenkin enemmän suosikki. Myy työllistää enemmän mutta sille on tainnut tippua temperamenttigeenit mutsin puolelta. Minä haluan ja minähän saan mentaliteetilla mennään. Aurinkoinen lähinnä kohauttaa olkapäitään ja siirtää mielenkiintonsa johonkin muuhun. On itse asiassa mahtavaa, että tytöt on luonteeltaan noin erilaisia.

ratkaisu

Tietokoneeni on jumittanut enkä ole mm. voinut päivittää profiiliani facebookissa tai kommetoida muiden blogeja. Tämähän on sen luokan puute, että sille piti tehdä jotain.

Mitä tekee humanisti? Ei pyydä apua insinöörimieheltä vaan tilaa nettikaupasta Jobsin Steven omenakoneen ja odottaa sitä kuin parempikin nörtti.

pimeä pullo

Kahtena viimeisenä yönä yösyöttöjä nolla! Heräilty kyllä ollaan ja tutitettu ahkerasti mutta pullo on pysynyt jääkaapin uumenissa. Tämä jatkukoon!

täti jaksaa heilua

Tytöt ovat alkaneet temppuilla syömisen suhteen. Etenkin, kun mies syöttää. Minä saan homman jotenkin hoidettua ilman suurempia itkuja. Voi vinetto, jos ne nyt heittäytyy mun syötettäväksi kokonaan. Vaihdettiin systeemiä niin, että mies syöttää Aurinkoisen (joka on yleensä helpompi) ja minä otan Myyn.

Päivisin tytöt tuntuu vetävän vuorotahtia nukkumisten suhteen. Puolen päivän syötön jälkeen ne saattaa nukkua yhtäaikaa pidemmän pätkän (kuten nyt) ja silti mä olen koko ajan takki päällä hälytin taskussa valmiina säntäämään parvekkeelle vaunuja hetkuttamaan 🙂 Eli meillä ei äiti nuku päikkäreitä koskaan.

Öisin tytöt herää kerran syömään. Vähennettiin korvikemäärää yöllä ja hyvin on pärjätty sillä. Aurinkoinen pitää aina herättää syömään – Myy on se, joka määrää syöttöajan. Yleensä se herää aina neljän aikaan ja silloin ei enää tutti riitä vaan pitää tulla pulloa.

Hyvin mä olen jaksanut tälläkin tahdilla. Kiitos vaan vuosien epäsäännöllisen elämänrytmin, treenattu on sitten kai tätä varten. Ristiäiset lähestyy ja niiden organisoinnista olen onnistunut keräämään infernaalisen vitutuksen, stressin ja koon otsaan. Ilmoitin miehelle eilen illalla, että mitään rippijuhlia on sitten turha odottaa, että minä järjestäisin. Prkle.

luokittelua

Salamatkustajan ja projectmaman blogeissa on ollut kirjotuksia vapaaehtoisesti lapsettomista. Kommenteissa perheelliset toisensa jälkeen vakuuttavat, etteivät hekään koskaan lapsia halunneet. Mutta sitten kuitenkin, syystä tai toisesta. Miksi on niin tärkeää sanoa, ettei koskaan halunnut lasta?

Minäkin kuulun niihin, jotka eivät koskaan haaveilleet perheestä tai lapsista. Lapset ärsytti/pelotti ja pysyin niistä kaukana aina kun se oli mahdollista. Uskon, että meitä on todellakin monta. Lapsihaave tuli tapetille vasta kun se isäehdokas löytyi. Tuttu juttu varmaan miljoonalle muulle naiselle. En voi sanoa olevani ex-vela. Vela on sellainen, joka todella myös jää lapsettomaksi, omasta halustaan. Näin olen asian tieteelliseltä kannalta ymmärtänyt.

Minusta lasten tekeminen ja kaikki siihen liittyvä nyt vaan on maailman luonnollisimpia juttuja. Minä en ymmärrä miksi naisia luokitellaan lapsettomiin/lapsellisiin ja vielä alakasteihin sen mukaan onko lapsettomuus tahatonta vai ei. Kai pitäisi vielä lapsellisetkin luokitella edelleen sen mukaan, onko raskaus ollut suunniteltu vai ei. Jos miehet luokiteltaisiin saman kaavan mukaan, sitä pidettäisiin todennäköisesti teennäisenä tai vähintään vähän ihmeellisenä.

Minulla on siitä kummallisia kavereita, ettei ne koskaan udelleet meidän lastenteosta. Sukulaisetkin jättivät rauhaan. Siksi en ole ehkä kerännyt hiljaista raivoa itseeni asian suhteen vuosien varrella.

Luokittelu on ihmisten tapa jäsentää maailmaa. Joskus vaan tuntuu, että se menee vähän kummalliseksi. Nyt on ilmeisesti tosi hip olla vela. Tai ainakin on hyvin uncool olla äiti ja jopa pitää siitä? Ja siis mulla ei todellakaan ole mitään lapsettomia naisia vastaan, oli se vapaaehtoista tai ei. Päinvastoin arvostan heitä, jotka ovat tekemättä lapsia vain sosiaalisen painostuksen vuoksi.  Mun sosiaalipsykologian opinnot jäi viiteentoista opintoviikkoon. Olis pitänyt tehdä se cumu. Mut musta tulikin humanisti – se selittänee ehkä tämän kirjoituksen.