kerrankos sitä pikkujouluissa…

marraskuu 29, 2011

Tässä on mennyt kohta puoli vuotta vauva-arkea pyörittäen. Viikonloppuna olin ensimmäistä kertaa viihteellä, firman pikkujouluissa. Pari tuntia myöhässä paikalle, laseittain valkkaria, punkkua, portviiniä, konjakkia, mojitoa. Kannat kattoon ja tietenkin henkeviä keskusteluja työkavereiden kanssa.

Illan tulos oli aivan kaamea krapula, mahdollinen uusi työnkuva (yay!) ja tyytyväinen perheenäiti – ei ole kiire viihteelle ihan heti uudestaan…

Mainokset

heureka – unikoulu, joka toimii!

marraskuu 27, 2011

Isäni oli ostanut kirjan vauvojen ja pikkulasten uniongelmista, ”Unihiekkaa etsimässä”. Teos oli ilmeisesti tieto-Finlandiaehdokkaanakin, näin ainakin isä väitti. Selailin Suomessa ollessani artikkeleita eri tavoista nukuttaa vauvoja. Kävin läpi huudatustekniikkaa, pistäytymistekniikkaa ja tassuttelua. Huudatusmenetelmä tuntui vähän raa-alta, vaikka kirjan mukaan sillä ei ole todettu olevan mitään haittavaikutuksia + se on menetelmistä tehokkain. Tassuttelua on kokeiltu ja se on ollut yhtä tyhjän kanssa.

Olemme nyt soveltaneet pistäytymismenetelmää (luovasti soveltaen) tyttöjen nukuttamisessa ja se toimii loistavasti. Heureka! Laitamme tytöt sänkyyn ilman sen kummempia nukutusyrityksiä. Sängyssä he ”juttelevat”, kitisevät ja välillä kirkuvat – uni ei yleensä tule saman tien. Käymme makuuhuoneessa valikoiden – yleensä vain silloin, kun itku/kitinä alkaa olla sen kuulloista, että äitiä/isää tarvitaan. Muuten tytöt saavat jutella ja kitistä keskenään.

Emme kyttää kellosta pistäytymisvälejä vaan teemme käynnit ihan kuuntelemalla itkun/kitinän luonnetta. Yleensä emme joudu kovin montaa kertaa käymään sängyn luona – tytöt nukahtavat itsekseen. Mahtavaa! En todellakaan uskonut koko juttuun ja oli vaikea kuvitella, että tytöt nukahtaisivat jotenkin itsekseen etenkin, kun nukahtaminen ei tapahdu samaan aikaan ja toinen on vieressä häiritsemässä. Mutta kun sitkeästi annoimme heidän jutella juttunsa loppuun ja kitistä kitinänsä, niin kyllä – uni tuli loppujen lopuksi melko nopeasti. Ja ah, kuinka helposti meidän kannaltamme! Sinä aikana kun tytöt kertaavat päivän tapahtumat sängyssä, ehdimme aloittaa illallisen tekemisen ja 99% illoista saamme syödä sen totaalisen rauhassa.

 

 

 


suositukset meillä ja muualla

marraskuu 24, 2011

Tanskalaiset ja suomalaiset suositukset vauvanhoidosta eroaa silloin tällöin. Nyt sain kehotuksen aloittaa rautalisän antamisen vauvoille. Suomessa rautaa ei suositella annettavan – ellei sitten lääkäri erikseen määrää. Minua ei kiehdo ajatus vatsavaivoista, joten taidan soveltaa suomalaisia suosituksia tässä asiassa. Tytöt saavat korviketta ja usein valmispuuroja, joihin on myös lisätty rautaa. Ja nyt, kun ne täyttää puoli vuotta, saa alkaa lihan antamisen – eli rautaa tulee joka tuutista.

Tytöt syövät muutenkin vähän eri tavalla kuin mitä tanskalainen terveydenhoitajamme suosittelee. Kiinteitä menee usein yksi annos mutta päälle uppoaa vielä 100ml korviketta. Tätä terkkari ihmetteli mutta eipä se siihen mitään voinut sanoa, kun kumpikin tyttö on melko solakkaa tekoa.

Solakkuus johtunee aktiivisesta elämäntyylistä. Lyylit kun sahaavat leikkimatoillaan päästä toiseen (potkivat joko selällään jaloilla itseään eteen päin tai sitten kieriskelevät vatsalta selälleen ja taas vatsalleen)  eikä kumpikaan ole enää hetkeäkään paikoillaan. Kun ne tuosta oppivat konttaamaan (saati sitten nousemaan ylös), niin minun ei parane edes vilkaista kotitöihin päin.


road trip

marraskuu 20, 2011

Teimme tyttöjen kanssa ensimmäisen Suomen matkan. Reittinä oli Köpis-Tukholma (autolla), yölautta Helsinkiin ja Suomessa ensimmäisenä päivänä ajoreitti Helsinki-Lahti-Tampere.

Ajomatkat meni yllättävän hyvin. Tytöt osoittautuivat mahtaviksi autoreissaajiksi – nukkuivat pitkiä pätkiä ja tykkäsivät istuskella huoltiksen baarissa. * Vinkki (toimi siis meidän matkalla): Tytöt istuivat autossa niin, että toinen oli edessä ja toinen takana. Näin molemmilla oli oma omaishoitaja vieressä, jos tutti tippui tai muuten vaan tuli suru puseroon. Kertaakaan ei jouduttu itkun takia pysähtymään vaan ne kitinät saatiin hoidettua ajon aikana.

Lautta lähti viideltä, eli kauheasti ei ollut aikaa risteillä ennen kuin oli pistettävä tytöt yöunille. Menomatkalla laiva tuntui hiljaiselta, oli torstai. Saimme juuri ja juuri syötyä jossain liukuhihnatyyppisessä ruokalassa ja sitten pitikin jo kiitää tax-freen kautta hyttiin syöttämään ja nukuttamaan tytöt. *Vinkki: Laivasta saa vauvan sängyt lainaan infoon soittamalla. Lasten osastolta saa lainata panttia vastaan rattaat. Henkkarit mukaan. Rattaat oli meidän tytöille pikkusen isot mutta menetteli muutaman tunnin ajan. Meillä oli tytöille omat fleecepeitot mukana, laivan tuuletus oli voimakas. Siitä huolimatta tuli molemmille flunssa. Hytti oli Drivers club osastolla. Alin mahdollinen kansi ja vähän sitä nyrpistelin (A-luokka kuitenkin). Tulomatkalla olimme kannella 8 ja tämän kokemuksen perusteella tulen aina pyytämään hytin tuolta drivers clubilta. Kuskit ei dokaa, ei hakkaa ovia yöllä eikä siellä juokse teinit kikattamassa käytävillä. Puhumattakaan huutavista vauvoista, heh.

Suomessa poikettiin mun vanhassa duunipaikassa ja kavereiden luona Tampereella. *Vinkki: Majoitu/Käy kavereiden luona, joilla on lapsia. Ne ymmärtää jos olette myöhässä/suunnitelmat muuttuu/muuten vaan olette täysin poikki ja sanattomia. Ekassa vierailupaikassa kukaan ei olisi syönyt, jos oltaisiin yritetty syödä samaan aikaan. Piti syöttää tytöt, tuli kakka, kauhea uni – ja vieraassa paikassa nukahtaminen 1,5 päivän matkustamisen jälkeen jännitti.

Mun vanhempien luona huomasimme ensimmäistä kertaa kuinka helppoa paljon helpompaa kaikki voisi olla, jos he asuisivat lähempänä. Oli mahtavaa jättää lapset isovanhempien hoitoon ja karata kaupungille. Puhumattakaan siitä, että he ottivat huutavat vauvat aamuviideltä hoidettavikseen ja me saimme miehen kanssa nukkua niin pitkään kuin jaksoimme. Kyllähän sitä selviää ilman isompia apuja, kun on pakko. Mutta nyt tulee jatkossa vierailtua vanhempieni luona varmasti useammin – kerta kaikkisen rentouttava paikka. *Vinkki: Hankimme mummolaan käytetyt kaksosrattaat. Nyt ei tarvitse roudata omia lentokoneessa tai autossa. Ostimme sinne myös peitot ja tyynyt ja ensi visiittiin mennessä isovanhemmat ovat varmasti hankkinut muutkin pelit ja vempaimet, jotta vauvat varmasti viihtyvät.

Parin viikon päästä lennän Suomeen tyttöjen kanssa ilman isää. Siitä sitten seuraavalla kerralla, jos hengissä selviän.


kuolema kuittaa univelat

marraskuu 4, 2011

Ristiäisistä on selvitty. 50 vierasta sai kaksikielisen kasteseremonian ja ruokailun sen päälle. Itse olin puoliunessa, sillä Myy oli valvottanut aamu puoli kolmesta saakka. Kuvista tsekkasin jälkeen päin, että hameen olin saanut oikein päin päälle eikä sukkahousuissakaan ollut reikiä. Pappi oli mun makuun sopivan hörhö, tuli tilaisuudesta meidän näköinen. En tiedä tykkäskö tanskalaiset. Appiukko sanoi tilaisuutta mielenkiintoiseksi. 

Ristiäisten jälkeen seuraavana päivänä piti vielä viihdyttää Suomesta tulleita sukulaisia ja ystäviä. Kun olimme lähdössä ulos, huomasimme vaunujen pyörän hajonneen. Ei kun parvekkeelta toiset vaunut kasaan ja ulos. Ja tadaa, niistäkin oli rengas rikki. Ei paljon naurattanut. Mies jäi sitten vauvojen kanssa kotiin ja minä läksin sukulaisten kanssa kaupungille. Parin oluen ja smørrebrødin jälkeen hengitin taas suht normaalisti.

Yöunet on etenkin Myyllä edelleen kovin katkonaisia. Joskus saattaa väliin tulla parempikin yö mutta harvemmin. Minä alan olla kiukkuinen akka. Ei huvita lähteä kotoa minnekään, joka sinänsä vaan pahentaa omaa fiilistä. Tänään pakotan perseeni ylös sohvalta ja lähden ulkoilemaan kunhan vauvat on ruokittu. Aurinkokin paistaa.

Ensi viikolla lähdemme road-tripille Suomeen. Mies vaihdattaa autoon talvirenkaat, asentaa kattoboksin ja on tehnyt matkasuunnitelman pysähdyksineen kaikkineen. Minun kontolleni jää improvisointi, kun ne suunnitelmat ei kuitenkaan sovi tytöille…

Mutta ollaan kaikki oltu terveitä ja tytöt on ihanan iloisia vauvoja. Asennekasvatusta kaipaa lähinnä tää äiti 🙂