Meillä sairastetaan edelleen. Aurinkoinen nostatti kuumeen taas eilen, tänään se pysyi poissa. Nyt odotellaan koska Myy seuraa perässä. Minä en ole maistanut mitään kohta kolmeen viikkoon ja joka päivä on sellainen olo, että joku tunkee otsanahan läpi ulos.
Tänä aikana olen ajatellut paljon suhdettani syömiseen. Syöminen on mulle sosiaalinen juttu. Yksikseni en jaksa kokata ja ostan joko valmista tai olen syömättä. Nyt kun en maista mitään, syön vasta silloin, kun on pakko, pystyäkseni toimimaan. Syön juuri sen verran kuin tarvitsee, jotta nälkä lähtee. Yhtään en enempää itseäni viitsi kiusata: On nimittäin hieman veemäistä kuvitella, miltä ruoka ehkä maistuu. Itse asiassa mietin aika tarkkaan sitä mitä syön: Millä nälkä pysyisi mahdollisimman kauan poissa. Eli ei pullaa, karkkia tai muuta höttöä, joka ei pidä nälkää pois tunteja. Aion syödä kaksi päivää putkeen, kun vihdoin alan maistaa jotain. Sen jälkeen säntään salille ja menen vaikka zumbaan. Ihan vaan koska pystyn. Itse asiassa menen salille jo huomenna, jos anoppi tulee sellaiseen aikaan, että ehdin sinne. En treenaa, menen istumaan höyrysaunaan puoleksi tunniksi, jos vaikka saisin nenäni auki.
Positiivista tässä on se, että loputkin raskauskilot ovat lähteneet. Ipanat joutuvat ehkä kestämään kakkavaipoissaan pidempään. En haista, joten ihan on tuurista kiinni, satunko vaihtamaan vaippaa oikeaan aikaan vai en.
Isovanhemmat ovat myös olleet mukana kuvioissa. Kävivät meillä brunssilla ja voivottelivat kuinka olin laihtunut ja väsynyt. Pyysivät sitten miestä ottamaan vapaapäivän ja hoitamaan asioitaan, koska olivat unohtaneet olevansa kyseisenä päivänä lomalla Floridassa. Mä ajattelin kirjoittaa niille pitkän ostoslistan lastenvaatteista, joita saa jenkeistä halvalla.
Kaikesta huolimatta vointini on sen verran parempi, että enää en vittuunnu ihan kaikesta ja koko ajan. Ehtiihän sitä, hitaammallakin tahdilla.
Huomenna Myyn päätä näyttämään lääkärille. Jospa se ehtis tutkia minutkin samalla.
kaksoiselämää 
Ihania noi isovanhemmat :D. Aika hurjaa sairastelua, jotta laihtuminen näkyy muillekin (kuin siis vain itselle vaa’an äärellä). Tottakai raskauskilojen karistuminen on juhlan paikka, mutta toivon silti, että pääset pian maistavien kirjoihin ja alat nauttia ruuasta. Lastenhoito on kuitenkin sen verran rankkaa puuhaa…
Muuten tuo painajaisskenaario josta sulle kirjoittelin äskettäin (olla itse samaan aikaan vauvan kanssa oksennustaudissa) toteutui meillä eilen. Oksennettiin koko perhe niin, että kylppäriin oli jonotussysteemi… Kauhea kokemus, mutta mies oli sentään vielä paikalla. Nyt mies on jo Pariisissa, mutta jäljellä on enää kuume (siis minulla, vauva on onneksi jo kunnossa). Mietin tässä, että onneksi tulin ottaneeksi influenssarokotuksen!
Voi helevata, aika kauheaa.
Tsemppiä täältä sinne!
Tuuli, laihtumista tuskin silmällä huomaa muut kuin minä. Mutta mulla oli ehkä tavanomaista tiukempaa vaatetta päällä tällä kertaa.
Oksennustautirupeama kuullostaa todella hehkeältä, heh. Kuume on mulla ainakin sellainen, että olen vuodepotilas jo aika pienestä. Jaksamista!
Kävin höyrysaunassa hengittelemässä. Iltapäivällä lähdin vaunuilla lääkäriin ja palellutin itseni. Täällähän oli jopa -2 astetta pakkasta… Typerää. No, olen silti sitä mieltä, että alan tervehtyä. Lääkärille en jaksanut alkaa selvittää omaa tilannetta, odotushuone kun oli ihan täynnä lapsiperheitä.
Raskauskiloista eroonpääsyä ”odotetaan” myös täällä, mutta itse olen päässyt jo (myöskin flunssan jälkeen) salille ja tänään tuli siellä testattua Elixian lastenhoitopalvelu. Toimi! 🙂 Oleko muuten koittanut nenäkannua? Sen avulla sain oman pääkoppani kuntoon. Tai ainakin uskoisin niin… Ja eiköhän nämä -20C ilmat tapa loputkin pöpöt!
Se on muuten kumma, että vaikka vaaka näyttää ihan jees kiloja, niin toi mahamakkara on ja pysyy. Ihan vaan huomasin ilokseni siellä höyrysaunassa.
Nenäkannua en ole kokeillut. En tiedä löytyiskö sellaista täältä Tanskasta. Nenäsuihkeita olen sitten käyttänyt riemulla.
Meillä ei ole lastenhoitoa lähisalilla, on vaan lastenhuone, jossa on aktiviteetteja ilman ohjausta. Ketjun muilla saleilla löytyis kyllä hoitajakin. Ehkä mä sitten viitsin roudata noi sinne, kun ne oppii kävelemään itse.