2 vs 1

Kauhean moni on viime päivinä kysynyt, millaista on olla kaksosten äiti/vanhempi. Tarkoittaen ilmeisesti eroa kaksosten äiti/yhden lapsen äiti. Olen vastannut siihen vain, että en mä osaa sanoa – kun en ole muuta kokeillut.

Sen eron olen huomannut, että kun todella moni yhden lapsen kanssa kotona oleva äiti sanoo pitkästyneensä kotona olemiseen, niin minä en ole moista ehtinyt kokea. Luulen, että kun lapsia on kaksi, ei pitkästymistä ehdi tapahtua. Koko ajan tapahtuu, eikä sitä päivän mittaan ehdi paljon miettiä, että mitäs seuraavaksi tekisi.

Ehkäpä tämän vuoksi kotiin jääminen vielä vuodeksi tuntuu houkuttelevalta. Päivät ja viikot menevät kuin siivillä. Tytöt oppivat uutta, kaipaavat koko ajan tekemistä ja minä yritän pysyä perässä ja kodinhoito jää vasemmalle kädelle. Ihan pian tytöt täyttävät vuoden, hyppäävät vauvakastista taaperoluokkaan. Aika on mennyt nopeasti ja meistä on kasvanut kiinteä yksikkö, perhe.

Menen töihin, jos saan alan töitä. Tosin olen hakenut töitä laiskasti ja luulen, että tanskalaiset hakijat menevät helposti ulkomaalaisen ohi – etenkin kun hakemukseni on mitä on, kiireellä ja anonyymisti väsätty. Mutta kun kotiin jääminen on mukava vaihtoehto, ja kuntakin maksaa kahdesta hyvin kodinhoitotukea vielä vuoden verran, niin mikäpäs tässä. Haen sitten vuoden päästä hieman enemmän tosissani sitä työpaikkaa. Siihen saakka se oma paikka on täällä kotona, kahden pienen pomon pompoteltavana.

4 vastausta artikkeliin: 2 vs 1

  1. Tuuli kirjoitti:

    Kuulostaa hyvältä🙂. Ja kyllä työnantajat ymmärtävät hyvin vähän pidemmän poissaolon markkinoilta kun mainitsee omistavansa kaksoset!

  2. Jenni M. kirjoitti:

    Tuo on kyllä totta, että kaksosten kanssa ei pitkästy.

  3. Satu VW kirjoitti:

    Hä, miten voi pitkästyä yhdenkään kanssa? Tosin minä olen hyvä kehittelemään itselleni muutakin oheistoimintaa. Mutta hurjaa vauhtia aika tosiaan rientää, nyt tuntuu siltä että en varmasti ole valmis palaamaan töihin äitiysloman loppuessa… Saas nähdä! Mukavia työpäiviä sinulle kotiin pomojen kanssa!!🙂

  4. Mimmi kirjoitti:

    Olen myös hyvä viihtymään kotona ja keksimään tekemistä. Jos nyt aikaa on johonkin tekemiseen – noi pomot on aika vaativia ajankäyttöni suhteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: