Eipä ole perheenäiti ehtinyt blogia päivittämään. Tuntuu, että ei oikein ole mitään sanottavaa – ketä kiinnostaa elämäänsä tyytyväisen kotiäidin tarinat? Ei ketään.
Olen nyt päättänyt, vihdoin ja viimein, ja erilaisten skenaarioiden kautta, jäädä kotiin vielä vuodeksi. Minusta tulee vaihtoehtoinen perhepäivähoitaja (siis virallinen tittelini), jolle kunta maksaa kotona olemisesta palkkaa. Lisäksi saan matkasängyt ja 4 vaippaa per lapsi per päivä. Vaunutkin olisi toimitettu mutta kun meillä jo on kahdet, niin säilytysongelman vuoksi päätettiin olla ottamatta. Niin, eikä mun tarvitse siis hoitaa muiden mukuloita, omat kaksi riittää.
Vanhasta työstäni irtisanoudun tämän kuun aikana. Perhepäivähoitajana voin olla vuoden verran, sitten palkanmaksu loppuu ja parempi kai on palata työelämään tai mies vie vähintään visakortin. Kaksi lasta kerralla ei ole taloudellisin ratkaisu. Tänäänkin ostettiin läjä tavaraa, jotka oli muka pakko hankkia ennen automatkaa Suomeen.
Kotona viihdyn mainiosti. Tytöt työllistävät täysillä, ja päivät kuluvat siivillä. Leikkikentällä ei kelloon ehdi vilkaista, kun kurahousut vilistää aina vastakkaisiin suuntiin. Bonuksena Aurinkoinen osaa kiivetä joka-ainoaan telineeseen mutta alastulo on joskus vähemmän hallittua. Nopeita reaktioita ja päätöksentekoa harjoitetaan siis päivittäin, kun pitää analysoida tilanne sekunnissa – kumpi on enemmän vaarassa, mihin suuntaan juoksen?
Tässä kotona laiskottelun ohessa saan pariin otteeseen käydä töissäkin. Sain pari lyhyttä sijaisuutta, jotka on melkein sitä, mitä haluaisin kotona oleilun jälkeen tehdä. Mahtavaa saada CV:hen alan paikallista kokemusta ja samalla saan aktivoitua paikalliset isovanhemmat lastenhoitajina. Släm ja släm, kärpäset isketty x 2.
Tytöt juoksevat jo molemmat, kovaa. Molempia kiinnostaa omat jutut, yhdessä ei vielä leikitä juuri ollenkaan. Syöminen on suuri show jonka päätteeksi minä olen usein hermoraunio ja puren hammasta kontatessani rätin kanssa pöydän alla. Ole siinä sitten konsekventti kasvattaja, kun joka toisella kertaa se temppuilija vaihtuu ja yritän jonglöörimaisesti pitää lautaset, mukit ja lapset pöydän ääressä, en sen alla tai seinillä. Leikkikenttä pitää olla aidattu, muuten molemmat juoksee kilpaa kauas, mieluiten autotielle. Nukkuminen on myös ihan h**jen hommaa – aamulla herätään kuudelta ja aamu alkaa kovaäänisesti laulellen ja kiljuen.
Mutta onhan tämä antoisaa. Päivittäin tulee monta hauskaa hetkeä ja tytöt selkeästi nauttii leppoisista päivistä ja rutiineista, joita onneksi katkoo silloin tällöin ystävien vierailut ja matkat ostoskeskukseen tai muuhun jännittävään paikkaan. Ikinä en olisi uskonut, että jään omasta tahdostani kahden lapsen kotiäidiksi. Ennen tyttöjen syntymää nauroin talousjohtajallemme päin naamaa, kun hän kyseli, että aionko palata töihin vai jäänkö kotiin.
Blogin tulevaisuus jää nähtäväksi. Nyt lähdemme autostradalle läpi Ruotsin ja lomailemme Suomessa kuun loppuun. Hyvää kesää!
Kirjoittaja: Mimmi 
kaksoiselämää 