flashback

Tapasin eilen leikkipuistosta kävellessäni perheen, jolla oli mukanaan kaksiviikkoiset tyttökaksoset. Voi iih, kun ne olivat pieniä. Äiti kyseli kovin vinkkejä siihen, miten jaksaisi paremmin. Enhän minä enää muuta muistanut, kuin että miehen kotona oleminen oli valtava apu ja satunnaiset lastenhoitajat olivat kultaakin kalliimpia. Yritin toki vakuuttaa, että kuukausi kuukaudelta on helpompaa ja että itselleen pitäisi osata olla armollinen. Kaikkeen ei pysty. Heillä oli yksi lapsi entuudestaan ja vertasivat tietysti siihen, miten paljon hän aikoinaan sai vanhemmiltaan huomiota, aikaa ja energiaa.

Vuosi on todella mennyt nopeasti ja tytöistä on tullut lapsia – vauvoista puhuu enää vieraat, jotka pienikokoiset lapsemme nähtyään puhuvat heistä vauvoina. Kunnes vapautan sankarit rattaista ja he juoksevat kiljuen kukin tahoilleen🙂 Leikkipuistossa vierailemmekin päivittäin, yleensä kaksi kertaa, jos muita menoja ei ole. Tytöt nauttivat seurasta mutta jos harmistus iskee, niin äidin luota on hyvä hakea uutta potkua. Olen onnellinen, että tytöt hakevat huomiota tanssimalla, hymyilemällä ja erilaisia temppuja tehden. Toistaiseksi muiden lapsien töniminen, lyöminen tai muu riehuminen on pysynyt poissa huomionhakurepertuaarista. Kivien syönti on se ainoa paha, jolla saa äidin tulemaan varmasti paikalle.

Pahin stressi tulee syömisestä. Myy innostuu usein leikkimään ruoalla. Välillä aamupuuro ei kelpaa millään. Ei syötettynä, itse syötynä tai siltä väliltäkään. Lusikkatekniikka on ihan hakusessa eikä kädestä todellakaan saa pitää kiinni. Silloin tyttö ryhtyy hysteeriseksi. Ehkä se joskus oppii. Aurinkoinen osaa jo lusikoida puuronsa itse – vaikka puolet siitä vielä rinnuksille meneekin.

 

 

5 vastausta artikkeliin: flashback

  1. em kirjoitti:

    Minkä kokoisia teidän neidit nyt ovat tai olivat yksivuotiaina? Mielenkiinnosta kyselen, kun meilläkin toinen neiti on tosi pikkuruinen (tai itseasiassa pitkä ja superhoikka). Tsemppiä syömisharjoituksiin. Auttaisiko jos antaisi puuron oheen vaihtoehdoksi leipää, jota voisi itsenäisesti syödä? Sotkuahan siitä tulee, mutta meidän pikkuisille 7 kk neideille auttaa sormiruoan tarjoaminen ruokaraivareihin. Siinä sormiruoalla sotkiessa saa vaivihkaa ujutettua pari lusikallista sosettakin suuhun.

  2. Mimmi kirjoitti:

    Olipa kiva kuulla sinusta – blogisi meni ihan huomaamattani salasanan taakse.

    Tytöt oli vuositarkastuksessa 70-71cm ja painoivat muistaakseni 9.3kg Katselin omasta neuvolakortistani sen verran, että olen ollut noin suurin piirtein samaa kaliiberia, eli tällaisia pygmejä tytöistäkin varmaan jää (olen 158cm). Lääkäri halusi 15kk rokotuskäynnillä vielä tarkastaa pituudet, kun oli hänen mielestään niin alakantissa. Myyllä on yhdet housutkin vielä, jotka on 62 senttiset ja mahtuu hyvin jalkaan. Molemmille menisi hyvin suurin osa 68 senttisistä vaatteista mutta olen siirtynyt seiskanelosiin, kun niitä kerran kaapissa on. Kengät on kokoa 20 ja niissä on hyvin tilaa.

    Tuo Myyn raivoaminen alkoi, kun annoimme hänelle lusikan kauniiseen käteen. Aurinkoisen vedellessä puuroa naamariin, Myy lähinnä lapioi sitä lautaselta pöydälle eikä tajunnut, että sen olisi itse pitänyt syödä. Teki ihan selvästi samoja juttuja mitä tekee hiekkalaatikolla lapion ja ämpärin kanssa.

    Tätä itsenäistä lusikointia ennen Myy söi nätisti isän syöttäessä, ilman mitään raivoa. Se taitaa vain olla liian pieni tuohon omaan ateriointiin. Kokeillaan paluuta isän syöttöön. Sormin tyttö syö ihan hyvin itse. Paitsi mitä nyt alkaa heitellä ruokaa systemaattisesti lattialle, kun ei enää huvita syödä… Mutta meillä ei ole siis syötetty tytöille ruokaa enää aikoihin, tuo aamupuuro oli poikkeus, sen syötti tähän asti isä molemmille. Aurinkoinen saa jatkaa harjoittelua, toivon, että Myy söisi nätisti jatkossa, isän lusikoidessa🙂

  3. Tuuli kirjoitti:

    Olen ajatellut jo pitkään, että sinä olet ollut oikein superpärjääjä noiden kaksosten kanssa. Moni muu on väsynyt ja masentunut moisen urakan kanssa. Tietysti lapsissakin on eroa (toiset nukkuvat hyvin ja toiset ei jne), mutta kyllä se vaatii melkoista koordinointi- ja organisaatiokykyä saada kaksosarki toimimaan noin hienosti🙂

    Ruokailu aiheuttaa meillekin harmaita hiuksia, Tyttö syö hyvin ensimmäiset 10 minuuttia, mutta alkaa sitten vääntelehtimään, viskomaan tavaroita lattialle ja puremaan tuolin selkänojaa. Meillä sormiruokailua on harrastettu toistaiseksi vain aamiaisella, kun hoitopaikan täti syöttää mieluiten lusikalla emmekä ole halunneet sotkea hoitokuvioita. Aika pian siirrytään varmaankin harjoittelemaan lusikointia.

    em taisi lopettaa bloginsa kokonaan (vaikka se näyttääkin menneen salasanan taakse). Ilahduttaa kuitenkin kuulla kuulumisia tätä kautta🙂

  4. em kirjoitti:

    Samaa, olen ihaillut minäkin kun Tuuli. Vaikutat aikamoiselta kylmähermoiselta pärjääjältä kaksostesi kanssa. Meikäläinen on kyllä ollut tosi uupunut aika-ajoin tässä arjen tiimellyksessä. Mulla on se kompastuskivi, että haluaisin olla joku superäiti. Ja noh, tiedät varmasti, kuinka hyvin täydellisyyden tavoittelu onnistuu kaksosarjessa… Noh, on tähän onneksi pikkuhiljaa kasvanut ja koko ajan menee paremmin ja paremmin. Mutta hurjaa tämä silti on, tuntuu, että oman itsensä ja hyvinvointinsa joutuu tahtomattaankin hautaamaan, kun urakoi vaan tätä vauvanhoitorumbaa. Niin tosiaan, lopetin blogin, mutta en ole poistanut sitä vielä kokonaan. En jaksa enkä oikein osaa enää kirjoitella. Meillä on jonkin verran pieniä terveyshuolia molempien lasten kanssa enkä niistäkään halua julkiseen blogiin kirjoitella. Hyvän painoisia teidän tytöt on kyllä pituuteensa nähden. Meillä ollaan suurinpiirtein saman pituisia jo (ollaan miehen kanssa myös tosi pitkiä), mutta painoa on hoikemmalla tytöllä useita kiloja vähemmän kuin teillä. Joten hyvin olet tytöt saanut syömään🙂. Ja tosi ihailtavaa tuo, että noin pieni osaa syödä jo lusikalla.

  5. Mimmi kirjoitti:

    Mulla taitaa olla juuri oikea luonne tähän kaksosrumbaan. En vaadi itseltäni liikoja ja tyydyn keskinkertaiseen kun en priimaa jaksa tavoitella. Tässä on väkisinkin annettava itselleen anteeksi monta juttua, muuten todellakin uupuu. Suunnitelmia ja tavoitteita on myös osattava muuttaa tai niistä on luovuttava. Se on miehelleni joskus todella vaikeaa mutta onneksi hänkin pikku hiljaa oppii🙂

    Tanskassa tuntuu kaikki vuoden ikäiset jo osaavan lusikkaruokailun ja mukista juonnin. Ne opetetaan tarhassa siihen heti, jo alle vuoden iässä. Opettamiseen ei kuulemma mene kuin muutama viikko. Mä haluaisin kyllä nähdä sen MacGyverin, joka saa meidän Myyn syömään lusikalla. Mä luovutin ja siirryin takaisin syöttöön/sormiruokailuun. Aurinkoinen lusikoi siinä vieressä sen mitä osaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: