mahtaa olla rankkaa

Toteaa moni, kun tulee puhetta kaksosten vanhemmuudesta.

Mikäs tässä sitten on rankkaa? Olemme nyt ryhtyneet erottamaan tyttöjä silloin tällöin toisistaan niin, että mies vie yhden jonnekin ja minä toisen muualle. Näinä kertoina on saanut kokeilla hetkisen sitä, millaista olisi olla yhden yksivuotiaan äiti.

Nämä jäi mieleen:

1) Kävin Myy selkärepussa shoppaamassa. Tyttö keikkui manducassa ja minä poukkoilin vaate- ja kenkäkaupoissa. Mahtavaa! Kävinpä vielä kahvilassakin. Eikä tarvinnut kytätä ikkunasta, kirkuuko lapset vaunuissa keuhkonsa puhki tai hakkaako ne toisiltaan polvet sinisiksi sillä aikaa kun äiti jonottaa take-away lattea. Sain ostettua etsimäni synttärilahjan ja Myy oli innoissaan kaikista tapaamistaan ihmisistä. Osaa se näköjään herättää ja kerätä huomiota ihan yksin, ilman siskoaankin.

2) Ulos lähteminen ja kotiin paluu kävi niiiiin nopeasti ja vaivattomasti. Yhden, rimpuilevankin, lapsen kengät sai kyllä jalkaan eikä tarvinnut alkaa alusta samaa rumbaa toisen kanssa. Ja sillä aikaa ensimmäinen jo riisuu niitä kenkiään reippaasti… Kotiin tullessa pystyi kävelemään suoraan sisälle. Kahden kanssa otan toisen syliin ja yritän sitten saada erilaisilla vippaskonsteilla houkuteltua toisen hissiin ja hissistä kotiovelle. Yleensä se vapaana kirmaava lapsi ehtii kolistella naapureiden postiluukut, kirkua juosta pakoon minua käytävässä ja lopuksi heittäytyy lattialle raivoamaan ja saan kantaa sen sisälle pakkopaidassa. Samalla kun olen teljennyt sen ensimmäisen lapsen kotioven taakse ja se tietty huutaa myös. No, tämä on vähän kärjistetty kohtaus mutta kyllä se vaati aikansa treenausta minulta, että keksin ne keinot, jolla sen vapaana juoksevan lapsen sain houkuteltua hissiin. Sitä ennen vein lapset yksi kerrallaan ylös.

3) Lapsen uskaltaa päästää irti. Yhden perässä voi juosta vaikka ympärillä olisi muutakin porukkaa. Kun kaksi jakaantuu eri suuntiin, siinä ei auta kuin itku. Vien lapset yleensä vain aidattuun leikkipuistoon jonka ”vaaran paikat” tunnen hyvin. Yhden lapsen kanssa vaihtoehtoja oli useampia. Leikkipuiston ei tarvitse olla vankila.

4) Yhden kanssa voi lähteä ex tempore autoilemaan. Vois kai sitä kahdenkin kanssa lähteä mutta en viitsi. Pitäisi roudata tytöt rattaissa autolle, istuttaa istuimiin kiinni ja viedä rattaat takaisin paikalleen. Autossa meillä on matkakärryt eikä sinne enää toisia kaksosvaunuja mahdu. Mieluummin menen julkisilla. Ja jos johonkin paikkaan ei pääse suht mutkattomasti julkisilla, jätän helposti menemättä. Tai otan miehen mukaan kuskiksi ja kantajaksi.

Arkiset jutut on niitä työllistävimpiä ja haasteellisimpia. Ruokaa tehdessä ei voi pitää molempia sylissä vaikka ne huutaa nälissään kuin sireenit ja roikkuu puntissa. Kun tyypit juoksee toisiaan päin ja huutaa yhtäaikaa, on lohdutettava molempia samaan aikaan. Välillä molemmat saavat yhtäaikaa hepulit ruokaillessaan ja saan pitää kaksin käsin lautasia pöydässä. Tänään rikkui kahvikuppi, maidot kaatuivat pitkin pöytiä ja ruoat oli sylissä. Normilounas.

Listaa voisi kai jatkaa vaikka kuinka. Se mikä yhden kanssa menee pienellä vaivalla, on kahden kanssa isompi vaiva. Kuten tuo pukeminen. Odotan innolla kylmempiä kelejä…

Ensi viikolla meille tulee kylään saksalaisperhe, jolla on 2,5-vuotiaat kaksospojat. Odotan innolla heidän tapaamistaan. Toivottavasti he näyttävät esimerkkiä siitä, että tämä tästä helpottaa. Onhan tämä jo helpottanut koko ajan, pikku hiljaa. Sitä varmasti on itse oppinut tekemään asioita simultaanisti ja lasten kasvaessa heiltä voi tietenkin odottaa enemmän osaamista. Mutta yhä edelleen elämä on päivästä päivään sitä ennakointia ja lasten pelastamista eri tilanteista. Tuntuu, että aina on jompi kumpi jossain liaanissa roikkumassa.

Mutta saan myös kahdet märät pusut ja halaukset. Joskus siitä halaajan paikasta tapellaan kynsin ja hampain ja voittaja heittäytyy syliini eikä suostu luopumaan paikastaan millään. Pus!

4 vastausta artikkeliin: mahtaa olla rankkaa

  1. Satu VW kirjoitti:

    Ihanasti kuvailit (kuten aina) kaksoisperheen elämää! Tai no, ei se kaikki siis kovin ihanalta kuulosta mutta nuo kahdet märät pusut halit. Oih. Meillä pikkuinen joka on muuten nukkunut hyvin yöt juhli aamuyöstä muutaman tunnin mutta herätti minut jossain vaiheessa uudelleen juhlimaan mukaan sanomalla ”äiti” ja hymyilemällä isosti pääni vieressä. Kyllä siinä sydän heitti ison kiepin. Muuten tuota äitiä on hoettu lähinnä itkiessä ”äitiäitiäiti” joten en ole koskaan ollut ihan varma tarkoittaakohan se nyt minua, vai hätää.

  2. Tuuli kirjoitti:

    Juuri tuollaisia arjen skenaarioita on tullut mieleen minullekin – hauska lukea niistä! Jutun salaisuus on varmaankin se, että jotenkin oppii koordinoimaan sitä muka kun lapset kasvavat (eli 1 vee superaktiivit eivät saavu tuosta noin vaan tyhjästä, vaan kasvavat vähitellen), ja lopulta on kaikenlaisia taitoja, joita yhden lapsen vanhemmilla ei ole.

    Miten on, meneekö sulla koskaan hermot arjen tilanteissa tyyliin että pinnaa kiristää pahasti ja alat äyskimään kaksosille? Kaupungilla kulkiessa näkee tätä usein (lasten lukumäärästä riippumatta), Olen ihmetellyt, kun oma hermo vain venyy ja venyy loputtomiin, ja ajatellut, että ehkä tämä lapsi on kuitenkin helppo tai ehkä yhden kanssa jaksaa paremmin. Toisaalta luin jostakin tutkimuksesta jonka mukaan ex-lapsettomat äidit ovat erityisen tyytyväisiä lapsiinsa eivätkä turhasta hermostu, Tuntuu, että omalla kohdallani on ainakin osittain kyse tästäkin.

  3. em kirjoitti:

    Tuttua huttua jo nyt 7 kuukauden kokemuksella tuo kaksosarjen pyörityksen haasteellisuus. Kaksi ei mene siinä kuin yksi. Mies joskus mietti, miten selittää ulkopuolisille, että kaksosissa on yli tuplatyö meidän mielestä. Noh, selitys meni kutakuinkin niin, että kaikkia lastenhoitotöitä on tehtävä tuplaten (syötöt, pesut, nukutukset, lohdutukset, hyvänäpidot yms) ja samaan aikaan on aina huomioitava kuitenkin myös se toinen vauva. Eli kun syötät toista vauvaa, on vahdittava, ettei toinen ryömi vaarallisille vesille tai huuda lohduttomana jossakin yms. Minäkin olen joskus käynyt jossakin vain yhden vauvan kanssa. Voi kuinka helppoa ja kevyttä!

  4. Mimmi kirjoitti:

    No kyllä minullakin hermot menee. Syömisen ohessa yleensä, vähintään kerran päivässä. Nyt olen onneksi oppinut relaamaan niissäkin tilanteissa. Jos ei ruoka maistu, niin sitten se jätetään syömättä. Ainoa ateria, jolloin kannan keittiöstä niin kauan jotain eteen, että jotain tulee syötyä, on illallinen. Tytöt kun nukkuu paljon paremmin ja pidempään, kun vatsat ovat täysiä. Harvemmin kuitenkin tulee lapsille huudettua.

    Em, niiiiiiiin totta, että kaksosissa on työtä. Kaksosvalmennuksessa alan tutkija sanoi, että kaksosissa on neljän lapsen työ. En muista kuinka se sen perusteli mutta luku jäi kummittelemaan mieleeni. Ja se on todellakin eri asia kuin monilapsisen perheen tilanne. Silloin vanhempi lapsi osaa kuitenkin jo paljon enemmän ja sellaista fyysistä duunia on vähemmän. Päin vastoin, aika usealla kaverillani vanhemmista lapsista on apua, kun niitä voi huijata hakemaan sitä sun tätä ym.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s