neuvoton

Kun luen suomessa asuvien äitien neuvola-kokemuksista, alkaa väkisinkin hymyilyttää. Puhutaan käyristä, ruokasuosituksista ja kaikenlaisista pinsettiotteista tai muista jutuista, joita lapset osaa tai ei osaa.

Täällä Tanskassa ei siis ole neuvolaa vaan kotona käy terveydenhoitaja. On aika arpatouhua millaisen tädin sitä kontolleen saa. Tämä terveyssisar käy alussa usein, sitten harvemmin ja tyttöjen täytettyä 10kk naista ei ole meillä näkynyt. Kertoi silloin lähettävänsä kirjeen ja tulevansa 1.5v tyttöjä katsomaan.

Yksi testi on tehty, se mittasi mahdollista autismia. Muita ”kokeita” ei ole suoritettu eikä lasten osaamista kyselty. Raskaana ollessani en saanut ainoatakaan ruokavalioon liittyvää varoitusta tai ohjetta. Lasten syömisiä kytättiin alussa määrällisesti, jotta pienet vauvat lähtivät kunnolla kasvamaan. Kun kasvun katsottiin olevan ihan ookoo, ruokailun tarkkailu lopetettiin, siihen itse asiassa kehoitettiin. En ole kuullut mistään suosituksista, kuinka paljon vuoden ikäisen pitäisi juoda esimerkiksi maitoa tai olla syömättä suolaa/kovia rasvoja. Jos itse osaa kysyä jotain näihin liittyvää, vastauksia toki saa. Mutta ei todellakaan mitään tarkkoja taulukoita tai kirjallista dokumenttia 🙂

Olen luovinut suomalaisten suositusten ja tanskalaisen ”kyllä se siitä” systeemin välimaastoissa. Tänään syötiin eineslihapullia ja hyvin suolattua perunamuusia. Jälkkäriksi sentään luomuluumuja.

 

Advertisement

introvertit ipanat

Olimme lääkärin vastaanotolla. Kuten tavallista, siellä saa odottaa – tyyppi on aina myöhässä vähintään puoli tuntia. Nyt osaan siihen jo varautua ja taskut oli lastattu tuteilla, kokojyvähedelmävälipalalla ja desinfiointipyyhkeillä.

Aurinkoinen otti tilan haltuun pakollisen minuutin äidinhelmassaroikkumisajan jälkeen. Tyttö tanssi, kikatti ja kävi heiluttamassa jokaiselle odotushuoneen vähänkin kiinnostuneelle ihmiselle. Tädit huokailivat ihastuneena ja hymyilivät meille vanhemmille. Aika pian tyttö sai siskonsakin mukaan esitykseen ja kohta heillä oli revy pystyssä. Jos muuten katsojien mielenkiinto lopahti, niin peräkanaa juokseminen ja tyttömäinen kirkuminen palautti katseet pääesiintyjiin.

Raivokohtaukset ovat siis vaihtuneet tällaiseen ”singing in the rain” tyyppiseen musikaaliesiintymiseen. Jännityksellä odotan mitä repertuaarissa seuraavaksi on tarjolla. 

 

 

henkisesti lapsettomat

Tämä artikkeli vei ajatukset taas lapsettomuuteen ja lapsettomaan aikaan.

En osaisi ajatella elämääni enää ilman lapsia mutta lapsettomuudesta olisi kyllä selvitty ja päästy eteen päin. Mental infertility oli minulle uusi käsite mutta tajusin, että tunnen tällaisia naisia. Lapsettomuuden käsittely on heille varmasti yhtä vaikeaa vaikka fyysistä estettä lapsen saamiselle ei ehkä olisikaan.

Eräässä facebook ryhmässä tuleva kaksosäiti kyseli synnytystavoista ja kokemuksista. Kerroin suunnitellusta sektiosta ja kehuin kokemusta positiiviseksi koko perheen kannalta. Totta kai siihen tuli ryöppy kiihkoluomusynnyttäjiä lyttäämään sektion ja nimesivät sektion valitsijat rivien välissä huonoiksi äideiksi.

Mielessäni kirjoitin vastineen siitä, kuinka useamman vuoden lapsettomuuden, tutkimusten, munajohtimien poisto-operaation, neljän ivf-hoidon ja yhden pakkassiirron jälkeen on todellakin aivan sama miten ne lapset maailmaan tulee. Sektion valinneena tunsin laittavani lapset etusijalle, koska siinä isomman riskin ottaa äiti. Jätin kommentoimatta. Ihmisten, joille kaksoset/lapset ovat saaneet alkunsa vahingossa/ensimmäisestä kierrosta/muuten vaan helposti, koska sehän on itsestään selvää, että lapsia tehdään, ei voi olettaa ymmärtävän lapsettomuutta. Nyt sen kai tajuan – silloin kaiken surun keskellä muut ihmiset vain usein tuntuivat kovin tunteettomilta idiooteilta.

ei ikä ihmistä pahenna

Tahtoikä, uhmaikä, murrosikä…

Meillä on nyt joku ikä. Myy aloitti neljä päivää sitten raivokohtaukset. Raivo saattaa iskeä oikeastaan ihan mistä tahansa. Usein en tiedä mikä sitä vaivaa. Raivokohtaukset alkaa ensin itkulla ja kirkumisella. Jos poistan tytön tilanteesta, esimerkiksi ruokapöydästä, se heittäytyy lattialle ja rimpuilee. Huuto on sellaista pakahtunutta raivoa, pää punaisena ja keuhkot varapatruunoilla-luokkaa. Syliin se saattaa pyytää mutta haluaa sitten saman tien pois. Ja kun laitan lattialle, se muuttuu spagetiksi ja huutaa entistä enemmän. Olen yrittänyt ignoorausta, ei auta sekään. Tutti auttaa, useinmiten, ainakin hetkeksi.

Nyt tämän raivoamisen on aloittanut myös siskokulta. Syy on yleensä ruoassa. Se haluaa jotain muuta. Se haluaa siskon ruoat. Jotain. Tänään se juoksi hetken raivottuaan (luulin jo, että se lopettaa hengittämisen) sänkynsä luokse, koska halusi sen tutin, jotta rauhoittuisi.

Tätä ennen meillä ei syöty tuttia kuin nukkumaan mennessä. Nyt se on yleensä se ainoa keino saada lapsi rauhoittumaan. Raukat lietsoo itsensä sellaiseen tilaan etteivät itsekään varmasti enää tiedä miksi huutavat.

Näitä kohtauksia tulee useampi päivässä, kummallekin. 

Puhkeispa mun umpisuoli, tai jotain.

sairasta

Myy oli useamman päivän vatsataudissa. Ruoka ei maistunut ja tyttö on laihtunut silmissä. Nyt, kun vatsatauti alkoi hellittää ja ruoka maistua, sille iski kuume. Minä olen myös jonkinlaisessa vatsataudissa. Joo, mutta en todellakaan ole laihtunut silmissä, ehkä korkeintaan silmistä 🙂

Mies lähti työmatkalle ja palaa perjantai-illalla myöhään. Kauhean mukavaa olla yksin sairaana sairaan ja terveen lapsen kanssa. Melkein olisi helpompaa, jos molemmat olisivat kipeitä. Nyt ei oikein pysty lähtemään minnekään ulos kotiovesta ja siitähän Aurinkoinen riemastuu. Viimeistään kello 10 huomenna se kiipeilee seiniä pitkin.

Taidankin mennä nukkumaan, jotta hermo kestää edes sinne iltapäiväuniin saakka, moi!

huolia/huolettomuutta

Olen nyt ollut viikon virallisesti perhepäivähoitaja. Yksi tanskan sukulainen on jo ehtinyt sivumennen todeta, että ei ollut kovin fiksu veto. Siis irtisanoutua ”näinä vaikeina ja epävakaisina aikoina”.

Työllistyminen saattaa olla vuoden/kahden vuoden kuluttua hankalaa. En ole ollut omassa ammatissani sen jälkeen kun Suomesta lähdin 2007. Voi olla vaikeaa todistella ammattitaitoa tai edes motivaatiota. Onneksi saan nyt edes hiukan tehdä oman alan töitä tässä perhepäivähoidon ohessa, kun käyn heittämässä sijaisena keikkaa. Sattui miehen tuttu olemaan sijaisen tarpeessa ja se poiki muutaman kuukauden töitä. Lisäksi ilmottauduin avoimeen yliopistoon lukemaan oman alan kurssia, jotta ammattitaito vähän päivittyisi.

Minusta ei ole ollenkaan tavatonta, että Tanskassa ei ole oikeutta pitää työpaikkaansa, jos jää kotiin. Fine with me. Jos olisin työnantaja, tällainen järjestely todennäköisesti pienentäisi pelkoa palkata lisääntymisikäisiä naisia. Ainakin monilla aloilla. 

Joudun edelleen selittelemään tanskalaisille ratkaisuani jäädä kotiin. Ei todellakaan ole ”normaalia” jäädä kotiin. Välillä olen itsekin huomannut epäröiväni päätökseni järkevyyttä. Lähinnä taloudellisten seikkojen vuoksi. Jätin kuitenkin suhteellisen hyväpalkkaisen työpaikan ja vastaavaa on vaikea löytää ”näinä vaikeina aikoina”. 

Toisaalta, kun seuraan tyttöjen kikatusta ja kehitystä, on helppo todeta, että ratkaisu oli oikea. Kyllä minä töihin ehdin. Nähtäväksi jää, millaista työtä sitten saan. Tuolle sukulaiselle totean seuraavalla kerralla, että en tehnyt lapsia laittaakseni heidät heti pois silmistä, kun paikalliset normit sen sallivat. Hänen lapsistaan kolme neljästä kävi sisäoppilaitoksen. Ja sitä paitsi jos minä olisin töissä, olisi meillä isoja ongelmia heti, kun lapset olisivat sairaina. Täällä kun ei saa lapsen sairastuttua olla pois töistä kuin päivän, sitten pitää olla joku hoitaja (tai pitää lomapäiviä/palkatonta vapaata JOS se työnantajalle sopii). Meillä ei ole tällaista tukiverkkoa ja totuushan on se, että ensimmäisenä tarhavuotena noita sairastumisia tulee. Meillä tuplana. Ovat nyt jo vähän väliä sairaina vaikka hengataan täällä kotona.

Saa nähdä kuka hoitaa tyttöjä ollessani töissä. Yllättäen nämä paikalliset sukulaiset ovat kuka missäkin. Oma äitini tulee viikoksi, mies lupasi olla kotona tarvittaessa ja yksi suomalainen opiskelijatyttö on tulossa näytille. Voi olla, että avaudun aiheesta ainakin rivien välissä ensi sunnuntain lounaalla sukulaisten kesken. Vähintään sen toisen smørrebrød-snapsin jälkeen…

arkea uusiks

Aloin jupista itsekseni. Leikkipuiston KAIKKI tyypit ärsytti. MUIDEN lapset ei osaneet käyttäytyä. MINNEKÂÂN ei mahdu kaksoskärryjen kanssa. KUKAAN ei ymmärrä.

Ennen kuin aloitin avautumisen leikkipuiston tädeille, tajusin, että ehkä sitä vois tehdä jotain muutakin välillä, kuin hoitaa lapsia. Yhtenä iltana läksin shoppaamaan samalla oven avauksella, kun mies tuli kotiin. Enkä mennyt lähellekään lastenvaateosastoja. Poikkeuksena kirjakauppa, josta hain tytöille kirjoja, vanhat kun on revitty moneen osaan lukuvuoroista tapellessa. Ne muuten pelastivat tämän aamun. Tytöt ihmetteli uutta lukemistoa ja minä kävin kaikessa rauhassa suihkussa.

Tänä iltana alkoi avoimen yliopiston kurssi. Ihanaa käyttää aivokapasiteettia johonkin muuhunkin kuin tyhjästä lounaan nyhjäisemiseen tai simultaaniin vaipanvaihtoon ja itkevän lapsen rauhoitteluun.

Huomenna varaan hieronnan.