ei ikä ihmistä pahenna

Tahtoikä, uhmaikä, murrosikä…

Meillä on nyt joku ikä. Myy aloitti neljä päivää sitten raivokohtaukset. Raivo saattaa iskeä oikeastaan ihan mistä tahansa. Usein en tiedä mikä sitä vaivaa. Raivokohtaukset alkaa ensin itkulla ja kirkumisella. Jos poistan tytön tilanteesta, esimerkiksi ruokapöydästä, se heittäytyy lattialle ja rimpuilee. Huuto on sellaista pakahtunutta raivoa, pää punaisena ja keuhkot varapatruunoilla-luokkaa. Syliin se saattaa pyytää mutta haluaa sitten saman tien pois. Ja kun laitan lattialle, se muuttuu spagetiksi ja huutaa entistä enemmän. Olen yrittänyt ignoorausta, ei auta sekään. Tutti auttaa, useinmiten, ainakin hetkeksi.

Nyt tämän raivoamisen on aloittanut myös siskokulta. Syy on yleensä ruoassa. Se haluaa jotain muuta. Se haluaa siskon ruoat. Jotain. Tänään se juoksi hetken raivottuaan (luulin jo, että se lopettaa hengittämisen) sänkynsä luokse, koska halusi sen tutin, jotta rauhoittuisi.

Tätä ennen meillä ei syöty tuttia kuin nukkumaan mennessä. Nyt se on yleensä se ainoa keino saada lapsi rauhoittumaan. Raukat lietsoo itsensä sellaiseen tilaan etteivät itsekään varmasti enää tiedä miksi huutavat.

Näitä kohtauksia tulee useampi päivässä, kummallekin. 

Puhkeispa mun umpisuoli, tai jotain.

4 vastausta artikkeliin: ei ikä ihmistä pahenna

  1. Veronika kirjoitti:

    Tämä kommentti ei kyllä auta kuin ehkä vertaistuen muodossa, mutta meillä jatkuu nyt kolmatta päivää sama. 13-kuinen jäppinen on kiukkuinen kaikesta ja koko ajan, erityisesti, jos mä olen paikalla. Isälleen ei kiukuttele niin paljon, taidan vaan olla tyhmä tyyppi =) Mullakin alkaa olla keinot vähissä, kun mikään ei vaan kelpaa ja kaikki on huonosti. Voi jestas. Mitä jos vaan kadotaan matkalla maitokauppaan?

  2. Mimmi kirjoitti:

    Vertaistuki auttaa, kiitos. Välillä kieltämättä tekis mieli vaan kävellä ulos ja hävitä. Kun saan yhden rauhoittumaan, toinen aloittaa. Terveydenhoitaja puhui jotain huomion antamisesta jne. jne. Voi perkele sentään. Millä mä jakaudun kahteen osaan? Ja kun se huomio ei edes kelpaa. Kyllä tässä nyt pitää selvitä omin voimin ja yrittää kestää kunnes noi oppis puhumaan ja ilmaisemaan mikä niitä oikein syö.

  3. em kirjoitti:

    Heh, sun blogi on ihan mun lemppari nykyään, kun nämä jutut kuulostaa niin tutulta, vaikka meillä ollaankin vielä paljon pienempiä. Se kun kaikki vaiheet tulee tuplana on niin omanlaistaan🙂. Meillä tehdään nyt urakalla hampaita ja tytöt on todella kärttyisiä. Vierastusta ja äidin perään huutelua on myös, joten välillä olen aika helisemässä, kun nostelen tyttöjä vuoronperään syliin, jossa rauhottuvat ja alkavat taas heti huutamaan, kun lasken pois. Niin ja mulla on jännetupintulehdus molemmissa käsissä kantamisesta, kun käytännössä, mulla roikkuu koko päivän vähintään yksi vauva käsivarrella (myös vessassa käydessä). Syötöt on kanssa aikamoisia usein, kun nuo neidit yrittävät pompottaa äitiä heittelemällä ruokaa ja ruokailuvälineitä lattialle ja väistelevät lusikkaa, kun se tulee kohti, mutta haluavatkin kuitenkin lisää, jos tarjoilu loppuu. Jaahas, tulipas vuodatettua. Hyvin täälläkin kuitenkin menee, vaikka onhan tässä aina päivittäin niitä hetkiä, kun miettii, että voi hyvää päivää mitä touhua. Mutta sitten on ihan voittajafiilis, kun on loutsannut mallikkaasti tätä hullunmyllyä yksinään koko päivän.

    Meillä on huomenna vihdoinkin lastenlääkäri tytön ihottuman vuoksi. Aika pikkujuttu se on, kun meillä on ollut huolia myös toisen tytön sydämeen ja toisen veriarvoihin liittyen. Mutta nyt kun kaikki on hyvin noiden isompien huolten osalta ja tytöt on viimein terveiksi todettu, niin nyt sitten sain aikaiseksi hoitaa tuota ihoakin kuntoon. Hoito-ohjeeksi saatiin jo ennen lääkärikäyntiä rasvaus päivittäin monta kertaa sekä päivittäinen pikapesu ja sen jälkeinen rasvaus.

  4. Mimmi kirjoitti:

    Voisipa nuo ruokailut ulkoistaa jonnekin. Ne aiheuttavat ylivoimaisesti eniten stressiä meidän arjessa. Periaate on, että mitä kauemmin vietän hellan ääressä, sitä varmemmin ruoka jää lautaselle (jos olen onnekas) tai lentää seinille/lattialle/hierotaan tukkaan/tungetaan juomamukiin)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: