henkisesti lapsettomat

Tämä artikkeli vei ajatukset taas lapsettomuuteen ja lapsettomaan aikaan.

En osaisi ajatella elämääni enää ilman lapsia mutta lapsettomuudesta olisi kyllä selvitty ja päästy eteen päin. Mental infertility oli minulle uusi käsite mutta tajusin, että tunnen tällaisia naisia. Lapsettomuuden käsittely on heille varmasti yhtä vaikeaa vaikka fyysistä estettä lapsen saamiselle ei ehkä olisikaan.

Eräässä facebook ryhmässä tuleva kaksosäiti kyseli synnytystavoista ja kokemuksista. Kerroin suunnitellusta sektiosta ja kehuin kokemusta positiiviseksi koko perheen kannalta. Totta kai siihen tuli ryöppy kiihkoluomusynnyttäjiä lyttäämään sektion ja nimesivät sektion valitsijat rivien välissä huonoiksi äideiksi.

Mielessäni kirjoitin vastineen siitä, kuinka useamman vuoden lapsettomuuden, tutkimusten, munajohtimien poisto-operaation, neljän ivf-hoidon ja yhden pakkassiirron jälkeen on todellakin aivan sama miten ne lapset maailmaan tulee. Sektion valinneena tunsin laittavani lapset etusijalle, koska siinä isomman riskin ottaa äiti. Jätin kommentoimatta. Ihmisten, joille kaksoset/lapset ovat saaneet alkunsa vahingossa/ensimmäisestä kierrosta/muuten vaan helposti, koska sehän on itsestään selvää, että lapsia tehdään, ei voi olettaa ymmärtävän lapsettomuutta. Nyt sen kai tajuan – silloin kaiken surun keskellä muut ihmiset vain usein tuntuivat kovin tunteettomilta idiooteilta.

3 vastausta artikkeliin: henkisesti lapsettomat

  1. Tuuli kirjoitti:

    Tuo artikkeli on saanut aika paljon kommentteja – osa melko raivostuneita! Jännä miten jonkun henk koht elämänvalinta voi saada aikaan noin agressiivisia reaktioita. Monet pitävät kirjoittajaa itsekkäänä, vaikka Ihan objektiivisesti tarkasteltuna ei ole mitään syytä kutsua sellaisia ihmisia itsekkäiksi jotka miettivät lapsiprojetia kahdesti tai odottavat ideaalia tilannetta. Hetken mielijohteesta ja hyvin itsekkäistä syistä hankittuja lapsia on jo ihan liikaa, ja globaalisti ajateltuna tällä planeetalla on jo liikaa ihmisiä. Osaan kuitenkin kuvitella hyvin surun määrän kun aika loppuu kesken ja valinnoista ei oikeastaan voi syyttää ketään muuta kuin itseään… On aika traagista elää surren ja mennyttä katuen, joten mitä nopeammin näkee lapsettomuuden hyvät puolet tuossa tilanteessa, sen parempi!

  2. Mimmi kirjoitti:

    Joo, en pystynyt niitä kommentteja muutamaa enempää lukemaan. Käsittämättömiä ihmisiä, kerta kaikkiaan.

  3. Kata kirjoitti:

    Nuo lehtijuttujen kommenttiosiot ovat usein aika kamalaa luettavaa. Ehkä se on niin, että kaikkein mustavalkoisimmin asioista ajattelevat ja vähiten empaattiset ihmiset innostuvat kaikkein useimmin kommentoimaan uutisia ja artikkeleita?

    Minulla oli nuorempana mielessä varasuunnitelmana adoptoida yksin lapsi, jos sopivaa miestä ei olisi osunut kohdalle ja/tai olisi ollut vaikeuksia saada biologisia lapsia. Onneksi en silloin vielä tiennyt mitään siitä kuinka hankalaa adoptoiminen käytännössä monesti on!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: