työssä oppimassa

Olen jättänyt raportoimatta täällä, että olin töissä vajaan kuukauden. Työpaikka oli melko lähellä omaa alaani, joten sain tuntumaa tanskalaiseen työkulttuuriin alallani, ensimmäistä kertaa.

Lyhyesti sanottuna tästä ensimmäisestä sijaisuudesta (uusi, pidempi pätkä on edessä ensi vuoden alussa) jäi kaksijakoiset fiilikset.

Positiivista oli huomata, että oma ammattiminä löytyi nopeasti ja tunsin olevani oikeasti hyvä työssäni.

Negatiivista oli arjen pyöritys. Vaikka tein vain hyvin vähän töitä tuntimääräisesti, niin arjen kuviot olivat hankalia. Koska tällaista sijaisuutta varten oli pakko hankkia tytöille hoitajia, heidän etsimiseensä kului aikaa. Koko kolmen viikon kuvion kasaaminen vei uskomattoman paljon energiaa. Ja koska hoitajat vaihtuivat, niin jokaiselle oli vuorollaan opetettava kuviot ihan siitä lähtien, että miten meidän mikroaaltouuni/hella toimii ym. ym. Ruoat piti tietenkin olla mahdollisimman helppoja, jotta hoitajien ei tarvitsisi niitä laittaa ja että lapset varmasti söisivät ne. Yksi hoitaja jätti noudattamatta ruokailuaikoja ja laittoi tytöt nukkumaan päiväunetkin liian aikaisin – siinä meni taas se päivä ihan harakoille. Meillä kun on totuttu tähän armeijarytmiin ja kaikki poikkeamat hankaloittaa elämää.

Sitten, kun töihin palaan, niin lapset menevät ihan tavalliseen tarhaan – siellä nyt on onneksi henkilökunta, jolle ei tarvitse opettaa kodin tekniikkaa tai kirjoittaa päiväohjelmaa ylös.

Menen kyllä mielelläni töihin toisenkin kerran. Silloin oma äitini tulee tänne hieman pidemmäksi aikaa kuin viimeksi, joten lastenhoito sujuu pienemmällä tuskalla. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: