töissä

tammikuu 31, 2013

Olen ollut viimeiset kolme viikkoa töissä. Tytöt ovat olleet kotona isovanhempien hoidossa, yhtenä päivänä olemme joutuneet vierastyövoimaan. Kaikki kehuvat kuinka helppoja tyttäremme ovat hoitaa. He syövät, menevät nukkumaan kun sanotaan eivätkä kitise juuri koskaan mistään.

I know. Mutta onko kiva lähteä töihin, kun Myy jää anovasti käsiään ojennellen kotiovelle huutamaan? Ei, vaikka se itku loppuu saman tien kun ovi sulkeutuu. Olen jäänyt kuuntelemaan, myönnän. Minun työpäiväni ovat lyhyitä, tytöt ovat kotihoidossa ja hoitajat ovat innokkaita isovanhempia. Kaikki on siis hienosti. Silti huomaan kuinka erilaista kanssakäymisemme tyttöjen kanssa on.

Äiti on vähän väsynyt. Tai poissaoleva. Luen sähköpostia puhelimella tai mietin seuraavan päivän kuvioita. En jaksa olla läheskään aina läsnä vaikka fyysisesti vieressä olisinkin. Nyt olen vielä kaupan päälle flunssassa, eli viikon vapaapäiväkin meni puolitehoilla.

Kun työrupeama loppuu maaliskuun alussa, lupaan olla muutaman kuukauden kotona miettimättä heti töihin paluuta. Tytöt kasvavat, tämä aika ei koskaan palaa. Minulla on työelämää edessä vielä lähes 30 vuotta. Ehkäpä sitten kesän aikana otan asian uudelleen mietintään.

Oltiin miehen kanssa eilen tanskalaisen leffan ennakkoensi-illassa, johon saimme liput. Anoppi hoiti tyttöjä lähes koko päivän. Tajusin, ettei minulla ole mikään hirveä ikävä sitä vapautta mennä ja tulla, matkustella tai maata sohvalla. Lapsiarki on yllättänyt hauskuudellaan. Ja jos oikein pakottava tarve tulee päästä tuulettumaan, niin sekin onneksi isovanhempien avustuksella onnistuu. Tai sitten vierastyövoiman – sitäkin on kokeiltu.

Koskaan en olisi uskonut tällaista kirjoitusta kirjoittavani. 


lapsilta kielletty

tammikuu 19, 2013

Artikkeli lapsikielteisyydestä sekä toinen lapsista etääntymisestä pysäytti miettimään omien lasten käyttäytymistä ja omaa suhtautumista lapsiin. Meillä ei itse asiassa ole ongelmia lasten kanssa, kun joskus harvoin lähdemme kotinurkista jonnekin. Tänään olimme muskarissa ja sen jälkeen ulkona brunssilla. Kertaakaan ei mennyt hermot keneltäkään ja illalla kaupassakin kumpikin tyttö jaksoi reippaasti istua vajaan tunnin verran ostoskärryissä. En ole myöskään törmännyt lapsikielteisyyteen Tanskassa tai Suomessakaan. No, ehkä kerran Silja Linen laivalla, mutta se menköön nyt yksittäistapauksena roskaposteihin.

En luule, että olisin superkasvattaja. Uskon, että tämä meidän rauhallinen elämä ja säännölliset rytmit helpottavat meidän kaikkien elämää. Päivärytmi menee tyttöjen unien ehdoilla. Nukumme aamuisin niin pitkään kuin nukuttaa ja olemme aina kotona päiväunien ja yöunien aikaan. Melko rajoittunutta elämää näin aikuisten kannalta mutta eihän tämä kestä ikuisuuksia. Tähän ajauduttiin jo vauva-aikana, jolloin tytöt reagoivat vahvasti kaikkeen rytmistä- ja tutusta turvallisesta poikkeavaan. Oli vaan helpompaa itselle, kun noudatettiin tyttöjen tahtia. Ja ehkä meillä on käynyt tuuri ja luonteeltaan kuin yö/päivä kaksosille on molemmille siunaantunut isänsä lehmän hermot ja kiltti luonne…

Mutta miksi ei saisi myydä ”lapsettomien” matkoja? Keneltä se nyt on pois? Ymmärrän myös hyvin, jos joku haluaa juhlia juhlansa ilman lapsia. Mutta jos haluaa syödä hyvin ja rauhassa ilman häiritseviä lapsia, niin sinne ravintolaan kannattaa mennä vähän myöhempään. Keskellä päivää saa kyllä asiakkaat kestää lasten meiningin. Jos vaunuille ei löydy ravintolassa tilaa, se pitänee asiakkaan ymmärtää. Mutta jos lapsia kielletään tulemasta ravintolaan, se on jo mielestäni yhtä tuomittavaa rasismia kuin jos pääsy kiellettäisiin etnisistä syistä. Tosin muistan kyllä itsekin, kuinka opiskeluaikoina junassa vaihdoin paikkaa, jos lähelle tuli metelöivä lapsiperhe… Tai no, ravintolavaunuunhan oli sillä tekosyyllä hyvä mennä jo alkumetreillä. Ne, joita lasten elämä häiritsee, osaa varmaan vältellä lasten mestoja? Melko tylyä silti tosiaan, jos kaupungin halleihinkin aletaan lykätä ikärajaa. Käytöstapoja olisi kai hyvä harjoitella, itse kunkin. Se ehkä osataan täällä Tanskassa paremmin. Olen ollut jonkin verran töiden puolesta tanskalaisen nuorison kanssa tekemisissä ja täytyy sanoa, että perus käytöstaidot ovat heillä suomalaisiin verrattuna paljon paremmin hallussa. Olen ollut tästä todella yllättynyt vaikka toisaalta appivanhempieni uusioperheitä seuratessa olen kyllä todistanut, kuinka jo pikkulapsia kätellään ja he istuvat ruokapöydässä aikuisten kanssa ja heille on opetettu pöytätavat. En tiedä millainen kulttuuri tämän suhteen Suomessa on mutta kyllä nuo käytöstavat pitää oppia kotona – julkiset laitokset eivät niitä yksin pysty opettamaan.


kaksi lasta, monta kieltä

tammikuu 18, 2013

Aurinkoinen on oppinut uusia sanoja tanskaksi. ”Lusikka” (ske) ja ”auto” (bil) tulevat aina tanskaksi, samoin ”maistaa” (at smage). Nämä sanat tulivat joululoman aikaan, kun mies oli pidempään kotona ja tietenkin jutteli tytön kanssa enemmän. Myy ei tanskaksi sano mitään. Se on siskoltaan oppinut sanan ”kakka” mutta ei taida ymmärtää mitä se tarkoittaa. Aurinkoinen osaa ilmoittaa, kun kakka on housuissa sanomalla ”kakka”. Myy hokee sitä vaippaa vaihdettaessa, ihan sama mitä siellä vaipassa sitten onkaan.

Molemmilla on suomen ja tanskan lisäksi vielä ihan oma kielensä, josta en yleensä saa mitään selvää. Mielenkiintoista on myös seurata reaktioita, kun tytöille yrittää sanoa jotain. Myy monesti häkeltyy ja haluaa pois tilanteesta, jossa ei ymmärrä sanottua. Hän huitoo käsillä ja älämölöttää päälle, jotta lopettaisin hokemasta typeriä. Aurinkoinen on kiinnostuneempi oppimaan sanoja ja siksi niitä tietenkin oppiikin.


muskarissa kaksosten kanssa

tammikuu 12, 2013

Kävimme tänään ensimmäistä kertaa muskarissa. Löysin googlaamalla lähistöltä paikan jonne ei tarvinnut sitoutua eikä ilmottautua ja jossa oli vielä kaksosalennus. Sen kuin täräyttää paikalle, maksaa kertamaksun ja kaikki ovat tervetulleita. Mahtavaa!

Taas tuli selväksi, että ihan samasta puusta ei ole tytöt veistetty. Aurinkoinen hiffasi heti juonen ja jammasi ohjaajan mukana. Myy taas heittäytyi saman tien poikkiteloin, jos sitä yritti saada mukaan porukan juttuihin. Hän halusi mennä sinne minne huvittaa ja tehdä omia juttujaan. Helistin sentään kiinnosti mutta siitäkin tuli iso ”issue”, kun se pirulauta piti palauttaa takaisin.

No, hauskaa oli joka tapauksessa ja menemme varmasti uudelleen. Ehkä Myy oppii pidemmän päälle seuraamaan edes vähän mitä siellä pitäisi tehdä. Jos ei, niin eipä tuo kai niin vaarallista ole. Ryhmä oli 1-2 vuotiaille ja siellä piti olla jonkin verran paikallaan ja vanhempien sylissä. Se nyt ei ole ihan Myyn juttu. Eipä se muitakaan häirinnyt, oli omissa oloissaan tai liittyi muiden ”erilaisten nuorten” joukkoihin, joten tulkoot mukaan ryhmäleikkiin sitten kun on valmis.

Mutta todistettua tuli, että yksin en voi noiden kahden kanssa voi vielä mennä minnekään julkiseen tilaan, jossa pitäisi edes joten kuten osata käyttäytyä. Jos olisi kaksi Aurinkoista, niin no problem. Mutta kun ei ole – ja hyvä niin 🙂


joogaa

tammikuu 9, 2013

images-1

 

 

 

 

 

Lapset hengittävät oikeaoppisesti pallealla. Ne ei koskaan istu röhnötä selkäranka notkolla tai vinossa. Alaspäin katsovaa koira-asentoa meillä treenataan monta kertaa päivässä.

 

 

Molemmat nukkuu noin suurinpiirtein lapsi-asennossa.

 

images

 

 

 

 

 

 

Spagaatti, spiraali ja niiden kobinaatiot onnistuu koska tahansa eikä vaadi venyttelyä, ennen tai jälkeen.

seated-splits

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällainen tuli nyt mieleen, kun joudun kulkemaan rautatankona kipeän selän kanssa. Missä vaiheessa nuo joogataidot katoaa??


poissa katseilta, poissa mielestä?

tammikuu 9, 2013

Kävin sairaalassa ja nappasin keittiössä lojuneen muovipussin mukaani. Siinä oli kassillinen hormoneita, neuloja, käytettyjä ja avaamattomia ja ties vaikka mitä. Kaikki ne mömmöt, jotka jäi viiden ivf-hoidon jälkeen nurkkiin ja laatikoihin. Monta kertaa on pitänyt viedä se apteekkiin tai sairaalaan, kun niihin on tullut asiaa, mutta aina se on unohtunut. 

Muovikassi oli keittiössä laatikossa, joka oli koko ajan näkyvillä. Joskus hiplasin luge-pakkausta ja muistelin, että millaista se ivf-ruletti olikaan. Vieläkin muistan, että se oli kuin elämää ase ohimolla. Koko ajan odotti, että joku vetää liipasimesta ja pudottaa pommin.

Nyt on hormonit saatu oikeaoppisesti kerrätykseen. Tuntui aivan kuin jokin vaihe olisi tullut päätökseen, aivan kuin olisi haudannut virtahevon olohuoneesta.


on the road

tammikuu 3, 2013

Lentäminen kahden alle 2v kanssa onnistuu mutta ei se kyllä kivaa ole. 2 x 19kk nopealiikkeistä ja uteliasta pikkuihmistä lentokentällä ja koneessa on uuvuttava yhdistelmä. Kun niitä aivottomia rääpäleitä on kaksi, et voi ikinä a) olettaa kummankaan olevan hetken rauhassa paikallaan, jotta pääsisit vessaan tai joisit kahvin b) antaa sitä ipanaa miehelle mennäksesi vessaan tai juodaksesi sen kahvin (tai no, punaviinin, whatever).

Lennoista selvittiin Ipadin, Iphonen, kannettavien dvd-soittimien sekä viinirypäleiden voimin. Tosin takaisin tullessa dvd-soittimista meni akku, tyttöjen normaalit 1.5h päiväunet jäivät vajaaseen puoleen tuntiin ja kone oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Onneksi lento Suomesta Tanskaan ei ole pitkä. En todellakaan haaveile pidemmistä lentomatkoista ennen kuin ipanoiden päähän tulee vähän enemmän järkeä ja ne saa istumaan edes sen vessakäynnin ajaksi aloilleen ilman käsirautoja.

Molempien yöunet kärsivät matkalla ja koska vanhempieni luona nukumme tyttöjen kanssa samassa huoneessa, niin valvoimme koko perhe. Se oli raskasta vaikka onneksi toki isovanhemmista oli iso apu lasten hoidosta päiväsaikaan, joten väsymyksestä selvisi kyllä. Olen myös tehnyt sukulaisille selväksi, että heidän on helpompi tulla katsomaan tyttöjä vanhempieni luokse kuin meidän ajella ympäri Suomea näyttäytymässä. Kesällä sen jaksaa tehdäkin mutta talvella liukkailla keleillä ja pimeässä ajaminen ei huvita (I know, minusta on tullut todellakin ulkosuomalainen, joka karsastaa talviajoa).

Oli mahtava nähdä ystäviä ja juhlittuakin tuli, liikaakin. Mutta aikansa kutakin. Nyt on ihanaa olla kotona, elää tätä meidän arkea. Mieskin on vielä tämän viikon lomalla ja tälläinen perheen kanssa jokapäiväisten juttujen puuhastelu on uskomattoman mukavaa. Tytöt ovat ihastuneet Lauri Tähkän lastenlauluun ja olemme sitä tanssineet koko perheen voimin useampaan otteeseen olohuoneen lattialla. Naapurit ovat varmasti huolissaan henkisestä hyvinvoinnistamme.

Hyvää vuotta 2013!