muskarissa kaksosten kanssa

Kävimme tänään ensimmäistä kertaa muskarissa. Löysin googlaamalla lähistöltä paikan jonne ei tarvinnut sitoutua eikä ilmottautua ja jossa oli vielä kaksosalennus. Sen kuin täräyttää paikalle, maksaa kertamaksun ja kaikki ovat tervetulleita. Mahtavaa!

Taas tuli selväksi, että ihan samasta puusta ei ole tytöt veistetty. Aurinkoinen hiffasi heti juonen ja jammasi ohjaajan mukana. Myy taas heittäytyi saman tien poikkiteloin, jos sitä yritti saada mukaan porukan juttuihin. Hän halusi mennä sinne minne huvittaa ja tehdä omia juttujaan. Helistin sentään kiinnosti mutta siitäkin tuli iso ”issue”, kun se pirulauta piti palauttaa takaisin.

No, hauskaa oli joka tapauksessa ja menemme varmasti uudelleen. Ehkä Myy oppii pidemmän päälle seuraamaan edes vähän mitä siellä pitäisi tehdä. Jos ei, niin eipä tuo kai niin vaarallista ole. Ryhmä oli 1-2 vuotiaille ja siellä piti olla jonkin verran paikallaan ja vanhempien sylissä. Se nyt ei ole ihan Myyn juttu. Eipä se muitakaan häirinnyt, oli omissa oloissaan tai liittyi muiden ”erilaisten nuorten” joukkoihin, joten tulkoot mukaan ryhmäleikkiin sitten kun on valmis.

Mutta todistettua tuli, että yksin en voi noiden kahden kanssa voi vielä mennä minnekään julkiseen tilaan, jossa pitäisi edes joten kuten osata käyttäytyä. Jos olisi kaksi Aurinkoista, niin no problem. Mutta kun ei ole – ja hyvä niin🙂

5 vastausta artikkeliin: muskarissa kaksosten kanssa

  1. em kirjoitti:

    Harrastukset on kyllä ihan kivoja, kun ne piristää samalla itseäkin. Lisäksi meidän tytöt ovat niin vilkkaita, että alkavat hyppiä seinille, jos olen heidän kanssa vain kotona aina. Meillä ei vielä kävellä, joten ulkoilu on toistaiseksi hankalaa, kerhot, kyläilyt ym. onnistuvat. Yksin ei vaan aina jaksa lähteä minnekään, kun uuvututtaa välillä tämä rumba. Tänään oli ihana päivä, kun mies oli mukana menossa. Oli vauvauntia ja ravintolalounasta (ja me kaikki saimme jopa syödä jotain:). Koskakohan se yksin kaksosten kanssa liikkuminen alkaa sujua helposti? Kolmevuotiaana? Meilläkin toinen neiti on helpompi, mutta toinen melkoisen ärtyvää ja vilkasta sorttia (ihana pikkupippuri:).

  2. Mimmi kirjoitti:

    En uskalla edes haaveilla yksin liikkumisesta lasten kanssa – ettei sitten pety, kun se ei onnistu edelleenkään… Meillä ei harrastuksia sinänsä ole. Mitä nyt kerhoillaan silloin tällöin (jos jaksan lähteä) ja ulkoillaan. Nyt löytyi tästä naapurustosta kotiäiti jolla on tyttöjen ikäinen lapsi eli saamme seuraa puistoiluun – luksusta. Muuten täällä on puistot tyhjillään (tai täynnä tarhalaisia ohjaajien kanssa) koska tanskalaiset eivät harrasta kotiäitinä oleilua.

  3. em kirjoitti:

    No, kouluikään mennessä voidaan jo varmaan suht helposti liikkua kaupungilla kaksostemme kanssa ja käydä vaikka kahvilassa. Se on ainakin realistinen aika🙂. Meillä miehellä oli tässä just vähän kriisinpoikasta, kun oli kovasti odottanut vuoden ikää, että sitten helpottaa. Tytöt ovat nyt vuoden ja toki on helpottanut kovasti, mutta kyllähän tässä edelleen neljä aikuista kättä on tarpeen, joskin ei enää ihan välttämätöntä. Pettymyshän siitä tuli, mutta tällasta se vanhemmaksi kasvaminen on. Miten teillä muuten on mennyt parisuhteen osalta? Kaksosten vanhemmat on senkin suhteen tosi kovilla? Meillä on vaikeaa ollut viime aikoina, mutta eiköhän tästä selvitä.

  4. Mimmi kirjoitti:

    Kyllä tässä parisuhde on vähän taka-alalla. Ensimmäinen vuosi meni ihan täysin lasten ehdoilla. Nyt ollaan voitu enemmän tehdä juttuja joko koko perheen voimin tai sitten miehen kanssa kahdestaan. Toki kävimme ulkona ensimmäisen vuodenkin aikana mutta silloin se oli stressaavampaa kaikille, hoitajille – lapsille – meille. Olemme yrittäneet säännöllisesti tehdä asioita kahdestaan, käydään syömässä, leffassa ym. Se riittää tällä hetkellä. Luulen, että minulla on välillä sulattelemista tässä perhesekasotkussa, mies on kuin kotonaan. Onneksi se nyt vielä toistaiseksi on tajunnut huomioida minuakin, vaimona – eikä vain äitinä.

  5. Leijonalapsen äiti kirjoitti:

    Meidän pojulla oli myös vaihe, kun muskarissa muskariohjelma ei kiinnostanut pätkääkään, poika vaan haahuili pitkin salia ja kiipeili tuoleille ja ikkunalaudalle. Mutta sitten yhtäkkiä, samalla kun puhekin kehittyi huimasti, se musiikin ja etenkin laulujen sanojen maailma aukeni, ja keskittyminen itse musiikkiin ja soittimiin ja laululeikkeihin parani ja alkoi kiinnostaa. Että toivoa teillä kyllä on!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: