töissä

Olen ollut viimeiset kolme viikkoa töissä. Tytöt ovat olleet kotona isovanhempien hoidossa, yhtenä päivänä olemme joutuneet vierastyövoimaan. Kaikki kehuvat kuinka helppoja tyttäremme ovat hoitaa. He syövät, menevät nukkumaan kun sanotaan eivätkä kitise juuri koskaan mistään.

I know. Mutta onko kiva lähteä töihin, kun Myy jää anovasti käsiään ojennellen kotiovelle huutamaan? Ei, vaikka se itku loppuu saman tien kun ovi sulkeutuu. Olen jäänyt kuuntelemaan, myönnän. Minun työpäiväni ovat lyhyitä, tytöt ovat kotihoidossa ja hoitajat ovat innokkaita isovanhempia. Kaikki on siis hienosti. Silti huomaan kuinka erilaista kanssakäymisemme tyttöjen kanssa on.

Äiti on vähän väsynyt. Tai poissaoleva. Luen sähköpostia puhelimella tai mietin seuraavan päivän kuvioita. En jaksa olla läheskään aina läsnä vaikka fyysisesti vieressä olisinkin. Nyt olen vielä kaupan päälle flunssassa, eli viikon vapaapäiväkin meni puolitehoilla.

Kun työrupeama loppuu maaliskuun alussa, lupaan olla muutaman kuukauden kotona miettimättä heti töihin paluuta. Tytöt kasvavat, tämä aika ei koskaan palaa. Minulla on työelämää edessä vielä lähes 30 vuotta. Ehkäpä sitten kesän aikana otan asian uudelleen mietintään.

Oltiin miehen kanssa eilen tanskalaisen leffan ennakkoensi-illassa, johon saimme liput. Anoppi hoiti tyttöjä lähes koko päivän. Tajusin, ettei minulla ole mikään hirveä ikävä sitä vapautta mennä ja tulla, matkustella tai maata sohvalla. Lapsiarki on yllättänyt hauskuudellaan. Ja jos oikein pakottava tarve tulee päästä tuulettumaan, niin sekin onneksi isovanhempien avustuksella onnistuu. Tai sitten vierastyövoiman – sitäkin on kokeiltu.

Koskaan en olisi uskonut tällaista kirjoitusta kirjoittavani. 

7 vastausta artikkeliin: töissä

  1. Rouva Ruuhka kirjoitti:

    Ihan mahtava lukea sun näitä pohdintoja, joissa päädyt aina tähän saman tyyppiseen tulokseen. Siis että oikeasti nautit ja hyväksyt lapsiarjen ja sen vaikutukset juuri sellaisenaan.

    Vaikka itse tuskailen täällä jaksamisen, tympiintymisen ja arkeen omien töiden ja intressien yhdistämisen kanssa, on kiva lukea äideistä, jotka eivät tarvo samassa suossa. JOtenkin oma reaktioni olisi normaalisti tuntea syyllisyyttä siitä, että kaipaan juuri nyt muutakin kuin lapsiarkea. Sun tapa kertoa näistä on sellainen, että tuntuu vain hyvältä huomata, etteivät kaikki ole samanlaisia haikailijoita kuin itse olen.

  2. Mimmi kirjoitti:

    Heh, en mä ymmärrä mistä tämä johtuu. Ehkä se on kombinaatio rankat hoidot+tylsä duuni+tapahtumarikas elämä ennen lapsia. Ja varmaan vielä ikäkin alkaa rauhoittaa. Tätä nyt en ainakaan olis uskonut sanovani🙂

    Tylsästä duunista oli suht iisiä irtisanoutua. Nyt yritän nauttia lapsiarjesta tämän pienen hetken. Jos sen max vuoden kuluttua löydy järkevää työpaikkaa, niin saattaa blogin sävy muuttua radikaalisti. Onneksi tykkään ottaa riskejä, double or nothing…

  3. Tuuli kirjoitti:

    Ymmärrän sua oikeastaan tosi hyvin🙂. Jos työ on mielenkiintoinen, niin paluu sinne on joka tapauksessa iso kriisi, Jos se on taas tylsä, niin kotona on oltava vielä tylsempää ennen kuin paluu sinne alkaa edes jossakin määrin houkuttaa. Mulla oli tuo edellinen skenaario, joten kriisi tuli kun vein lapsen vuosi sitten hoitoon, mutta siitä pääsi loppujen lopuksi aika nopeasti yli. Nyt en osaa enää edes kuvitella itseäni kotiin lapsen kanssa enkä oikein enää muista, oliko suhteemme erilainen ennen tuota muutosta. Tuntuu kuitenkin, että näen häntä riittävästi ja silloin kun olemme yhdessä satsaan kaiken energian siihen. Ainoa asia, mikä todella harmittaa on se, etten voi tukea paremmin suomen kielen oppimista. Olen melko varma, että jos olisin kotona ja viettäisimme kaiken ajan yhdessä, lapsi puhuisi jo paljon muutakin kuin yhden sanan lauseita suomeksi… En edes tiedä mikä mahtaa olla vahvin kieli tällä hetkellä. Aika pian se on englanti ellen satsaa asiaan enemmän. Mutta töissä käyminen tekee sen ongelman (minkä itsekin nyt huomasit) että energia on vähissä ja yhdessäolo tahtoo mennä muuhun kuin suomi-koulun vetämiseen.

  4. Mimmi kirjoitti:

    Luulen, etta tässä on myös kaksostematiikka takana. Ensimmäinen vuosi kaksosten kanssa menee syömiseen, juomiseen, nukkumiseen ja vaipan vaihtoon. Juuri kun aikaa ja energiaa olisi muuhunkin, lapset pitäisi viedä hoitoon. Nautin tästä +1v iästä ihan eri tavalla – on hauska seurata vieressä kahden erilaisen persoonan kehitystä ja ihan parasta on ne hetket, kun tytöt halaavat toisiaan tai kiikuttavat itkevälle sisarelle nallea lohdukkeeksi🙂

  5. em kirjoitti:

    Mahtavaa luettavaa. Ymmärrän hyvin! Ensimmäinen vuosi kaksosten äitinä meni ainakin mulla ohi yhdessä rytäkässä. Eihän siinä ehtinyt kissaakaan sanoa. Nyt kun meidänkin tipusilla on ikää yli vuosi on arki paljon mukavempaa ja kädet riittävät koko ajan paremmin ja paremmin. Minä osaan välillä olla melkonen valittajaluonne ja usein olen ihan sippi arkea pyörittäessäni, mutta silti en vaihtaisi tätä mihinkään. Jos vaan taloudellisesti on mahdollista, jatkan kotonaoloa siihen saakka kun tytöt ovat kolme. Nämä kun luultavimmin ovat meidän ainoat lapset ja haluan elää tämän ajanjakson täysillä heidän kanssaan. Mutta mulla onkin juurikin tuo tilanne, jonka Tuuli kuvasi, että mitään tosi kivaa duunia ei ole tiedossa. Toivottavasti sellainen löytyy seuraavan parin vuoden aikana, uskon ainakin niin.

  6. Mimmi kirjoitti:

    Aina kun kirjoitan tästä kotona olemisen mukavuudesta ja lasten seuran mahtavuudesta, tulee jälkijunassa mieleen, että toivottavasti kukaan uraäiti tai äiti yleensä ota itseensä. Ei ole tarkoitus verrata itseäni muihin tai olla jotenkin ylempänä niitä, jotka ei viihdy kotona tai menevät töihin kun vauva on 6kk.

    Kukin taaplaa tavallaan ja niin kauan kuin lakeja noudatetaan ja lapsi voi hyvin, niin fine with me. Minulle ei ole noita syyllistymisgeenejä suotu enkä aina tule ajatelleeksi, että ehkä joku luulee mun nyt laittavan itseäni jalustalle.

    Se eka vuosi meni juurikin niin kuin em sanoi – yhdessä rytäkässä. En sano, että olen kotona siihen saakka, kun lapset ovat kolme. Se olisi toisaalta järkevää, sillä vähän vajaa kolmevuotiaana täällä vaihdetaan päivähoitopaikasta toiseen (vauvat-3v ovat eri laitoksessa kuin 3-5v). Näin ollen lapset menisivät kertarysäyksellä sinne isompien hoitopaikkaan eikä tulisi siihen väliin mitään paikanvaihdosangstia. Eikä mulla tosiaan ole mitään duunia, jonne palata. Vanha duuni oli irtisanottava, kun kerran halusin vielä olla kotona. Vaihtoehtoina on a) olla kotona maaliskuuhun 2014 b) etsiä työpaikka c) olla työtön, kun kotihoidontuki 2014 helmikuun jälkeen loppuu.

  7. Leijonalapsen äiti kirjoitti:

    Hienoa, että sulla on tukeva ote omista tunteistasi. Sillä tavalla elämä on varmaan oikeasti selkeämpää, ainakin useimmiten. Mä olen jotenkin vähän aallokossa kotona ja töissä olemisen suhteen. Kotona on raskasta olla lapsen, kohta kahden lapsen kanssa, ja töissä ei sitten ollutkaan aina niin kivaa ja poikaakin on ikävä. Ja vaikka kukaan ei mua syyllistä niin syyllistyn ihan oma-aloitteisesti siitä että poika ikävöi vanhempiaan kun on ollut hoidossa. Nyt haaveilen että voisin olla pitkään kotona tämän toisen ja viimeisen vauvan kanssa, mutta tunnen itseni sen verran hyvin että pian vauvan synnyttyä ruoho aidan takana käy kovin vihreäksi… Tässäpä mulle itsesuggestion paikka🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: