koulutusta

Olen ollut kuukauden verran sijaisena paikallisessa koulussa. Koulu on yksityiskoulu ja sijaitsee keskellä hyvää asutusaluetta.

Kun meillä oli yläasteella sijainen, saimme heidät ainakin kerran juoksemaan ulos luokasta ja hakemaan rehtorin paikalle. Odotin vähintään samanlaista vastaanottoa astellessani ensimmäistä kertaa koululle.

Totuus oli toisenlainen. Lapset käyttäytyvät hyvin ja olen hermostunut vain kerran. Silloinkin alle viiden minuutin monologi hyvästä käytöksestä riitti korjaamaan tilanteen.

Tanskalaiset eivät pärjää PISA-tuloksissa järin hyvin mutta kouluviihtyvyys on maailman ykkösluokkaa. Kouluun tullaan mielellään. Tässä sijaistamassani koulussa panostetaankin käyttäytymiseen ja toisten kunnioittamiseen vähintään yhtä paljon kuin itse oppiaineeseen. Oppitunteja menee koko ajan kaikenlaiseen oheishömppään, kuten tanssiaisiin, projektiviikkoihin tai karnevaaleihin.

Suullisia kokeita ja esityksiä on jatkuvasti. Ryhmätyöskentely on tärkeää ja siihen panostetaan. Ketään ei jätetä ryhmän ulkopuolelle. Se luokan outolintukin otetaan aina mukaan eikä sille naureskella, edes selän takana. Oppilaat tuntevat toisensa, opettajat tuntevat oppilaansa ja mikä tärkeintä – he tuntevat myös oppilaiden vanhemmat. Koulun ja kodin yhteydenpito on jatkuvaa ja (minusta) aika pienistäkin käytösrikkeistä raportoidaan kotiin välittömästi.

Tiedän, tämä koulu on sijaintinsa vuoksi ns. parempi koulu. Yksityiskoulu sinänsä ei takaa mitään – Tanskassa niitä on paljon eikä ne valtion tuen vuoksi maksa vanhemmille maltaita. Olemme ilmoittaneet tytöt tähän kouluun jo heidän ollessaan puolivuotiaita. Todennäköisesti he eivät mene kyseiseen kouluun, sillä meillä ei tule olemaan varaa ostaa haluamaamme asuntoa tältä alueelta. Mutta kokemukseni tästä koulusta vahvisti kyllä sen, että tulevan asuntomme on oltava hyvän koulun lähellä.

Advertisement

viittomakieli

Törmäsin lasten merkkikieleen kun luin facebookissa jotain amerikkalaista monikkoperheiden sivustoa. Moni oli saanut apua kaksosten/monikkojen kiukutteluun opettamalla heille merkkikieltä. Olen toki kuullut merkkikielestä aiemminkin – sitä käytetään täälla Tanskassakin – mutta kun tytöt eivät ole olleet hoidossa, niin he eivät ole sitä kautta oppineet viittomaan. Harmi, etten ajatellut asiaa aiemmin. Olisi kätevää ja varmasti helpottaisi turhautumisia, kun tytöt saisivat hieman enemmän ilmaistua itseään. Tässä meidän naapurissa alkaa muskarin tapainen leikkikoulu huhtikuussa, jossa opetetaan tuota viittomista. Taidan viedä tytöt sinne, jos vetäjälle sopii, että tulen kahden lapsen kanssa yksin (ryhmä kokoontuu iltapäivällä, joten mies ei pääse mukaan).

Puhe antaa vielä odottaa itseään. Sanoja tulee, useampia, mutta etenkin Myy on vielä kovin huono ilmaisemaan tahtomisiaan. Ja kun en ole ollut koko päivää heidän kanssaan kotona, joudun välillä arvailemaan mitä tyttö kiukkuaa. Jos olen ollut kotona, osaan yleensä arvata mistä kenkä puristaa. Nyt, kun olen ollut kotona useamman päivän, niin kiukuttelu ja turhautuminen on kadonnut. Kun taas häivyn töihin, niin mielenkiintoista seurata, hermoileeko tyttö taas helpommin. Aurinkoinen on iloisempi ja ”helpompi” mutta hän osaa myös paljon paremmin ilmaista mitä haluaa.

Sinänsä hassua, että lähes kaikki Myyn sanat ovat tanskaa. Lyhkäisiä, helppoja sanoja. Suomeksi tulee ”lamppu” ja ”kakka” ja ”vaippa” – tosin ainoastaan ”kakka” ihan oikein äännettynä. Käytännöllisemmät sanat (lusikka, maito, ruoka, kippis…) tulee aina tanskaksi.

Kumpikaan tytöistä ei ole vielä oppinut sanomaan samaa sanaa kahdella kielellä vaan käyttävät aina ainoastaan jompaa kumpaa kieltä yhtä tarkoitusta varten.