viittomakieli

Törmäsin lasten merkkikieleen kun luin facebookissa jotain amerikkalaista monikkoperheiden sivustoa. Moni oli saanut apua kaksosten/monikkojen kiukutteluun opettamalla heille merkkikieltä. Olen toki kuullut merkkikielestä aiemminkin – sitä käytetään täälla Tanskassakin – mutta kun tytöt eivät ole olleet hoidossa, niin he eivät ole sitä kautta oppineet viittomaan. Harmi, etten ajatellut asiaa aiemmin. Olisi kätevää ja varmasti helpottaisi turhautumisia, kun tytöt saisivat hieman enemmän ilmaistua itseään. Tässä meidän naapurissa alkaa muskarin tapainen leikkikoulu huhtikuussa, jossa opetetaan tuota viittomista. Taidan viedä tytöt sinne, jos vetäjälle sopii, että tulen kahden lapsen kanssa yksin (ryhmä kokoontuu iltapäivällä, joten mies ei pääse mukaan).

Puhe antaa vielä odottaa itseään. Sanoja tulee, useampia, mutta etenkin Myy on vielä kovin huono ilmaisemaan tahtomisiaan. Ja kun en ole ollut koko päivää heidän kanssaan kotona, joudun välillä arvailemaan mitä tyttö kiukkuaa. Jos olen ollut kotona, osaan yleensä arvata mistä kenkä puristaa. Nyt, kun olen ollut kotona useamman päivän, niin kiukuttelu ja turhautuminen on kadonnut. Kun taas häivyn töihin, niin mielenkiintoista seurata, hermoileeko tyttö taas helpommin. Aurinkoinen on iloisempi ja ”helpompi” mutta hän osaa myös paljon paremmin ilmaista mitä haluaa.

Sinänsä hassua, että lähes kaikki Myyn sanat ovat tanskaa. Lyhkäisiä, helppoja sanoja. Suomeksi tulee ”lamppu” ja ”kakka” ja ”vaippa” – tosin ainoastaan ”kakka” ihan oikein äännettynä. Käytännöllisemmät sanat (lusikka, maito, ruoka, kippis…) tulee aina tanskaksi.

Kumpikaan tytöistä ei ole vielä oppinut sanomaan samaa sanaa kahdella kielellä vaan käyttävät aina ainoastaan jompaa kumpaa kieltä yhtä tarkoitusta varten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: