kokovartalohoidossa

Työrupeamani päätteeksi olimme miehen kanssa kahdestaan kaksi yötä kylpylässä. Kaksi yötä.

Aamulla sai syödä aamiaisen ihan omaan tahtiin. Hain kolmannen kahvikupin ihan siitä ilosta. Ja söin kolme pannukakkua sen jälkeen kun olin jo täynnä. Lounaan jälkeen maattiin kolme tuntia ruokaa sulatellen ja kirjaa lukien. Eikä kukaan häirinnyt. Puhumattakaan nyt niistä kylpylähoidoista, saunasta ja mahtavasta aurinkoisesta kevätsäästä. Toisena iltana lähti vähän homma käsistä ja tuli ravintolan musavisan yhteydessä testattua muutama drinkki liikaa. Mutta kun seuraavana aamuna sai hikoilla ne drinkit saunassa pois ja sen jälkeen istua kuumassa ulkoaltaassa aamuaurinkoa ihaillen, niin samapa tuo. Hauskaa oli.

Kallis viikonloppu mutta kerrankos sitä. Ei me juuri koskaan saada tyttöjä minnekään yökylään. Nyt oli mahdollisuus (mun vanhemmat oli täällä) niin pitihän se käyttää hyväksi. Aluksi mietimme jotain kaupunkilomaa Berliinissä mutta onneksi päädyimme kylpylään. Sitä rauhallista meininkiä, vettä ja saunaa, arvostaa näin kaksosten jälkeen potenssiin sata. Enemmän ainakin kuin Gedächtniskirchen ihailua tai Ku´Damilla shoppailua.

Päätimme, että seuraavaksi pakenemme yhdeksi yöksi ja miehen mutsi saa ottaa haasteen vastaan. Menemme nyt ensin hänen mökilleen pääsiäiseksi täysihoitoon ja iskostamme tämän ajatuksen kaikkien takaraivoon.

 

3 vastausta artikkeliin: kokovartalohoidossa

  1. Leijonalapsen äiti kirjoitti:

    Oi miten ihanan kuuloista! Suosittelen lämpimästi jatkamaan tuota hyvää perinnettä. Lapsetkin ovat niin isoja että osaavat varmasti nauttia isovanhempien seurasta ihan eri tavalla kuin pienempinä. Eli siis että muodostavat jo tietoisesti suhdetta isovanhempiin. Se on rikkaus, kuin myös levänneet vanhemmat🙂

  2. Ah, kuulostaa mahtavalta! Tajusin juuri että vaikka mieheni ja minä olemme olleet erikseen muksusta erossa, emme ole olleet MISSÄÄN kaksistaan pienen syntymän jälkeen. Apua, tämä pitää korjata… Ja terveisiä muuten Berliinistä!🙂 Työreissulta tosin, joten täällä ei ole shoppailtu tai muutenkaan lepäilty…

  3. Mimmi kirjoitti:

    Kyllä kannatti lähteä eikä edes tehnyt tiukkaa jättää lapsia kahdeksi yöksi. Hyvin nuo tuntui selviävän täällä kotona ilman meitäkin🙂 Mummua ne hokevat vieläkin. Tuli ainakin uusi sana varastoon ja tällä kertaa suomeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: