eroahdistukseton

Olin viime viikonloppuna 3 yötä ilman lapsia. Hyviä ystäviä Suomesta kylässä. Megahauskat euroviisubileet häähuntu päässä ja shampanjalasi kädessä Malmøssä homomiesten kanssa. Kertaakaan en ikävöinyt tyttöjä. No, ehkä sunnuntaina kahden päivän krapulassa, kun vieraat olivat lähteneet. Suotakoot tämä minulle, en minä noista rääpäleistä juuri erossa ole ollutkaan.

Jospa se työn aloitus ja ero symbioosista sitten menee yhtä hienosti.

Että tervetuloa ensi vuonna vaan Tanskaan viisuhuumaan. Suosittelen!

Advertisement

elämänmuutos

Sain töitä. Ei pitänyt hakea vielä mutta kun ihan headhuntattiin, niin tuli lähdettyä haastatteluun. Useamman haastattelun ja erilaisen testin jälkeen sain kuin sainkin paikan.

Voihan ahdistus. Tytöt ovat hoitton mennessä jo 2v 2kk vanhoja mutta minusta yhä vaan niin pieniä äidin kultia, ettei niitä hennoisi toisten hoiviin jättää koko päiväksi. Vaikka duunipaikka on mitä mielenkiintoisin, niin henkeä ahdistaa siitä huolimatta.

Pääsen hakemaan tytöt varmasti viimeistään neljän aikaan joka päivä. Mutta kun niiden pitää mennä nukkumaan seitsemän maissa, niin eihän siihen montaa tuntia jää yhteistä aikaa tähän nykyiseen menoon verrattuna. 

Asiaa ei yhtään auta juuri lukemani kolmen lastenpsykologin kirjoittama artikkeli siitä kuinka huonoja tanskalaiset päiväkodit ovat. 

 

äiti ei osaa

Tyttöjen 2v syntymäpäivä lähestyy ja pitäis kai jotain järjestää. Eihän ne itse mitään vielä mistään ymmärrä mutta Tanskassa ei syntymäpäiviä jätetä juhlimatta. Piste.

Sukulaisia on siis tuppaamassa kylään. Ja odottavat tanskalaisia juhlia tarjoiluineen ja lauluineen. Mikään ei mene sen suomalaisen kaavan mukaan. Mikä se nyt sitten onkaan. Ei meillä seitkytluvulla kauheasti järkkäilty lastenjuhlia. Serkut kävi kylässä ja kakkua syötiin, kuvista oon nähnyt.

Tässä kuva (ilmeisesti) tyypillisestä synttärikakusta, jonka mieheni viime vuonna teki tytöille:

Lisäksi pitäisi leipoa leipää jota lapset sitten syö. Kyseessä on jonkinlainen leipämäinen muoto pullasta. Älkää kysykö enempää, en ole itse tehnyt, maistanut muiden juhlissa kyllä.

Mua ei todellakaan kiinnostaisi järjestää vielä mitään, kun itse sankarit eivät vielä ole mitään vaatimassa. Mutta pakko sitä kai sitten on jotain tehdä. Onneksi voin aina vedota suomalaisuuteen ja erilaisiin tapoihin. Leipä tulee leipomosta ja kakkua on, jos isä tekee.

Mulla on vielä (kai) pari vuotta aikaa. Sitten alkanee vaatimukset erilaisista teemajuhlista. Onneksi asumme pääkaupungissa. Rahalla saa valmiiksi askarreltua rekvisiittaa. Minun käsissäni sakset on lähinnä vaarallinen ase, puhumattakaan mistään ompelukoneista tai muista härpäkkeistä.

Onneksi meille tuli kaksoset. Järjestyy kaikki nämä juhlat yhdellä iskulla. Ja lapset todellakin menee samaan kouluun ja samaan luokkaan. Ihan näistä käytännön syistä. Hankkikoot sen oman identiteettinsä sitten omin voimin.

lentokoneessa kera 2 x alle 2v

Keskiviikkoiltana tuli idea, että lähdetääs viikonlopuksi Suomeen. Torstaina mies varasi työpäivän aikana liput kysymättä sen enempiä minulta, sain vain varausvahvistuksen sähköpostiini. Perässä seurasi tekstari jossa kehotettiin pakkaamaan kevyesti.

Ihanaa. Pystymme vielä tähän 🙂 No, lentokentällä Tanskan päässä meinasi mennä kuppi nurin. Perjantai oli Tanskassa pyhäpäivä ja kenttä oli aivan tukossa. Pyhäpäivät ovat pahimpia matkustuspäiviä kun kenttä on täynnä lomalaisia eikä niitä rutinoituneita businessmatkaajia, jotka tietävät joka pullonkaulan prosedyyrit unissaankin.

Mies läksi jonottamaan bagage droppiin ja minä tartuin tyttöjä kädestä ja lähdin kohti Starbucksia. Eihän siellä sellaisia tuoleja ollut, joihin olisi voinut kaksi kaksvuotiasta istuttaa. Ei kun yläkertaan ja sieltä onneksi löytyi yksi lastenistuin, Aurinkoinen sai luvan hyppiä sohvalla. Onneksi kumpikin suostui kävelemään tavoilleen poiketen käsi kädessä, väen paljous ja meteli varmaan pisti pelottamaan sen verran. Turvatarkastuksen jonossa meinasi kummankin kärsivällisyys (heh, heh, kärsivällisyys) kadota täysin. Jotenkin saimme ipanat pysymään aisoissa, suuri kiitos tosin kanssajonottajille, jotka jaksoivat viihdyttää tyttöjä oman aikansa.

Lennot oli Tukholman kautta ja kaikki meni Tanskan jonotuksien jälkeen kuin unelma. Koneessa oli tilaa ja minä sain kaikilla neljällä lennolla Myyn viereeni omalle paikalle istumaan. Nousut ja laskut mussutettiin pakkaamiani eväitä ja heti kun turvavyön merkkivalo sammui, käynnistettiin kannettavat dvd:t, jotka sai näppärästi viritettyä edessä olevan tarjottimen reunoihin. Siinä ne kummatkin tuijottivat teletappeja molemmat lennot ja Tukholmassa esiintyivät mielellään niille matkustajille, joita nyt kaksoset jaksoivat kiinnostaa. Ainahan niitä löytyy ja tytöt ovat sen jo hyvin sisäistäneet.

Näin tällä kertaa. Kaksi aikuista tämä kahden pienen kanssa matkustaminen vaatii mutta siitä selviää. Tosin en ilman noita dvd-ruutuja lähtisi enää minnekään. Sain jokaisella lennolla juoda sen kahvini ihan rauhassa ja ottaa vielä santsikupinkin samalla kun Myy istui viereisellä tuolilla ja huuteli tiivitaaville terveisiä. Harmittelin, että jätin kirjan kotiin. Vaikka matkustaminen kallistuu tyttöjen pian täyttäessä kaksi, niin kyllä minä siitä lapsen oman tuolin ilosta olen valmis maksamaankin.