yks kaks

Tuttavissa ja ystävissä löytyy nyt useampi pariskunta, jotka ovat a) raskaana b) saaneet c) pitkään yrittäneet saada kakkosen.

On siis tullut keskusteltua aiheesta aika monessa perspektiivissä. Todella monella kakkosen saaneella tuntuu olevan parisuhteessa jonkinlainen kriisi meneillään. Suurimmalla osalla toki pieni mutta kyllä siellä osalla on eroajatuksiakin jo ollut ilmassa.

Joku tokaisi minulle, että meillä on ihana tilanne – kakkosta ei enää tarvitse miettiä/tehdä/suunnitella. Niinpä. Olen itse asiassa samaa mieltä.

Toinen lapsi tuo ihan varmasti suuren muutoksen yksilapsisen perheen rutiineihin ja arkeen. Vaikka kuinka yrittäisi valmistautua pahimpaan, niin eihän sitä yövalvomisen määrää ja tuskaa muista. Kaksi lasta työllistää huomattavasti enemmän kuin yksi. Ja se ykkönen tuskin muuttuu helpommaksi kakkosen myötä. Jos ei nyt satu olemaan 11-vuotias, kuten yhdessä tuttavaperheessämme.

Meillä tuo kriisi käytiin läpi kaksi vuotta sitten. Kun lapsettomaan keskusyksikköön räjäytetään kaksi joystickia kerralla, niin tuntuuhan se, selkänahassa. Ei nuo kaksi samanikäistä lasta sen helpompia tai vähemmän työllistäviä varmasti nytkään ole, kuin jos meillä esimerkiksi olisi 1v ja 3v. Tähän on vaan kahdessa vuodessa tottunut, mies ja minä. Niin kauan kuin kaksikko on hereillä, ei voi muuta kuin mennä heidän ehdoillaan. Ja nyt kun ne ei edes oikein nuku päivisin, niin minä saan hengähtää kun mies tulee töistä. Ja tämä on useimmiten ihan mukavaa. 

Advertisement

vieroitushoidosta päivää

Tutittomuutta on kestänyt nyt pian 2 viikkoa. Ei mennyt meillä ihan niin helposti kuin kaverin kakaralla. 

Edelleen päikkärit jää pääsääntöisesti väliin vaikka kumpikin on ihan kuutamolla. Autoon tai pyörän peräkärryyn (tanskalainen peruselintarvike, kai niitä Suomessakin on) kyllä nukahtavat iisisti mutta omaan sänkyyn ei millään. Tänään juuri kannettiin kaksi nukahtanutta tyttöä pyörän perästä sänkyyn. Aurinkoinen ei suostunut enää omaan sänkyyn nukahtamaan, Myy nukkui nopeasti. Kostautui sitten siinä, että sen yöunet siirtyivät. Kaksosten kanssa tällaiset poikkeamat tietävät vanhemmille vittumaista aamua. Ja oikeastaan koko seuraavaa päivää.

Ihan sama mihin aikaan yritän laittaa kaksikon nukkumaan. Ihan sama mitä unirättiä tai pehmolelua yritän laittaa kainaloon. Ihan sama minkä v*’@n laulun tai tarinan kerron… Aurinkoinen toisinaan kyllä nukkuu tunnin kikkailun jälkeen jos pidän sitä kädestä. Pieni haaste on siinä, ettei pinnojen välistä saa oikein kättä mahtumaan ja sänky on niin korkea, että joudun roikkumaan sen kaiteen varassa, jotta ipana rauhoittuu. Olen lyhyt. Sänky on joku jenkkiversio, käytettynä expatilta ostettu.

Yhden lapsen kanssa tää vielä menisi. Voisin roikkua tuossa kaiteella vaikka puoli tuntia kunhan saisin lapsen nukkumaan. Ja silloin voisi kai fiksata noita uniaikojakin jotenkin. Mutta kun siinä kaiteella roikun ja saan yhden nukkumaan, niin viereisessä sängyssä sambaa toinen ja on yleensä niiiiiin rauhaton, että ei ole toivoakaan saada sitä nopeasti tainnutettua. Ja jos yrtitän vuorotella sänkyjen välillä niin ei nuku kumpikaan. Ja siinä vaiheessa kellokin on niin paljon, että jos ne nukkuu, niin herääminen tapahtuu niissä main kun pitäis mennä yöunille. Ja kun ne ei nuku, niin iltapäivät on ihan raastavan väsyneitä.

Voi rkle. 

Iltaisin onneksi nukkuminen onnistuu, kun tuo päivä on pienille unettomille melko rankka suoritus. Heinäkuussa alkaa se tarha. Jospa ne tädit sais tyypit nukkumaan. Mä junnaan tätä rutiinia siihen saakka, periksi en anna. Toistaiseksi minä olen ollut kaikissa taistoissa se sitkeämpi tapaus ja lopulta saanut junnattua asiat haluamaani jamaan. Tämä tuttitaisto on pitkästä aikaa iso haaste meikäläiselle.

Tanskalaisten mielestä 2v on aivan liian aikainen ikä tutista vieroittamiseen. Suomalaisten nettikeskusteluiden mukaan 2v on kai ihan liian vanha. Tämän kokemuksen perusteella suosittelen kaikille vaan, että nappaa se tutti pois 1v synttäreiden kunniaksi. Tai sitten antaa olla kouluikään saakka. Minulla on itselläni ollut purentavikaa oikomisohjelmineen ja se luultavimmin johtui pitkästä tutin syömisestä. Halusin välttää sen sekä ylimääräiset sairastelut tarhassa. Siellä kun todistin heti ensimmäisen tutustumiskäynnin aikana miten tutit kiersivät suusta suuhun – pedagogien antamana.

Mutta se mun päivän ainoa breikki on nyt mennyttä. Ja tilalla on kaksi väsynyttä uhmaikäistä kaksivuotiasta. Että ihanaa, pääsen töihin kohta. 

voi …ti

Tytöt ovat menneet jo pitkään nukkumaan iloisesti itse sänkyyn juosten kun on sanottu. Tutti suuhun ja he ovat sammuneet vartissa, päivin ja illoin.

Nyt otettiin tutit pois ja hei hei päiväunet. Nukahtamiseen menee kaksi tuntia, jos nukahtavat silloinkaan. Tällä hetkellä Aurinkoinen on edelleen hereillä ja pakko se on ottaa pois sängystä vaikka ei ole nukkunut minuuttiakaan. 

Illalla ne sentään nukahtaa, tunnissa. Menee hermot. Miksi mä menin ottamaan sen helvetinkoneen pois…

tanskalaiset kunnan tyypit

Aina välillä ihmettelen tätä tanskalaisten tehotonta byrokratiaa. Jos sen hetkeksi unohtaa niin ei hätää, kyllä niitä kukkasia tulee eteen heti seuraavan nurkan takana.

Olin tyttöjen kanssa suosikkileikkipuistossa joka suljetaan kesäkuuksi, koska sen vierestä puretaan savupiippu. Vähän ihmettelin ajoitusta – onko se pakko tosiaan tehdä juuri leikkipuiston parhaaseen sesonkiaikaan? No, mutta ehkä se oli pakko tehdä juuri kesäkuussa, fine.

No, kolme päivää ennen sulkemista siellä oli työmiehiä pystyttämässä aitoja, jotta puistoon ei pääse. Paikalle tuli puistoalueen kunnossapidosta vastuussa oleva mies ja hän totesi työmiehille vähän ihmetelleensä, että he saivat tiedon sulkemisesta vasta viisi päivää ennen kuin puisto suljettaisiin. Ei siinä kuulemma muuten mitään, mutta kun he olivat juuri suurella vaivalla vaihtaneet hiekan hiekkalaatikkoon ja nyt se sitten saastuu heti saman tien kun purkutyömaalta varmasti lentää ties mitä alueelle. Mutta ei sitä sen jälkeen voida vaihtaa uudestaan kun määrärahoja on vaihtoon vain kerran vuodessa ja se on nyt sitten tehty kaksi viikkoa ennen tätä purkuoperaatiota.

Kyseessä ei ole ihan mikään standardihiekkalaatikko vaan valtavan suuri alue, joka on täynnä hiekkaa ja sen vaihtamiseen menee varmasti koko päivä. Miehet pyörittelivät päätään eivätkä osanneet sanoa kenen vastuulla se tiedottaminen nyt mahtaisi olla. Minä pahoittelin sulkemista parhaaseen kesäsesonkiaikaan. Vanhempi aitamies sanoi, että kyllä tämä varmaan jo parin viikon päästä auki on, kun saavat sen huipun purettua. Minä naurahdin siihen, että niinhän sitä aina sanotaan. Nuorempi aitamies nauroi päälle, että totta – ei ehkä kannata luottaa arvioihin. 

Toinen tarina on sitten meidän tarhapaikan kohtalo. Kunnan systeemit kun ovat olleet alhaalla kuukauden eikä kukaan tiedä nyt yhtään mistään mitään. Mikä ihmeen instanssi kestää ilman tietokonetta kuukauden? Siis kun kaikki tiedot ovat koneen takana eikä mikään asia etene ilman pääsyä tietokantoihin? Tällainen on todellakin mahdollista vain kuntatasolla. Surullisinta on, että tanskalaisethan eivät tällaisista juuri valita kun nää tällaiset vaan kuuluu asiaan.

Minusta ei ikinä koskaan varmasti tule täysin assimiloitunutta tanskalaista.