tarhassa

Olimme kolmisin tarhassa 8.30-11.30. Tytöt viihtyivät hyvin. Välillä tsekkasivat, että olin paikalla mutta suurimman osan ajasta leikkivät pihalla muiden seassa. Myy roikkui enemmän äidissä, Arska veteli omia polkujaan ja kävi välillä kiukuttelemassa kun ei päässyt viereiselle leikkipuistolle veräjän ollessa kiinni.

Ulkona on kylmä (+15) mutta silti siellä vilisi ipanoita ilman takkia, kesäpaidassa ja sukkiksissa. Sisälläkin oli kylmä tai ainakin minä palelin. 

Ruokana oli ´altid mæt´ puuroa, joka ilmeisesti sisältää spelttiä, kauraa ja durum-lastuja. Maistui tytöille hyvin (söivät 3 lautasellista) mutta ihmekös tuo – sekaan kun sai ison voinokareen ja kanelisokerisekoitusta sentin kerroksen. Juomanakin oli mehua, tosin se ei tytöille kelvannut vaan vaihtoivat veteen.

Osa pienemmistä juoksenteli ruokailun jälkeen pelkässä bodyssä, kun muut vaatteet likaantuivat syödessä. Minä palelin neulepaidassa ja farkuissa. Likaista siellä oli edelleen mutta hyvinhän tuo eka päivä nyt kaikesta huolimatta meni. Pääasia että pedagogit ovat hyviä tyyppejä eikä minulla edelleenkään ole heistä pahaa sanottavaa.

Huomenna uusiks. Ihanaa kun ei tarvitse tehdä itse ruokaa!

2 vastausta artikkeliin: tarhassa

  1. x-Haikaranpelatin kirjoitti:

    Hyvä että sulla on rento asenne tarhan suhteen. Ei ne kuitenkaan tee asioita samalla kuin itse tekisi. Eiköhän siellä enimmäkseen syödä terveellistä ruokaa (meillä taas on ihan sokeriton tarha, edes synttärisämpylöihin ei saa laittaa yhtään sokeria jos tuo mukanaan).

    Me valitetaan vaan jos on jotain isompaa ongelmaa (esim. lapsi on ollu kakat vaipassa useamman kerran samalla viikolla kun menee hakemaan, ja näkee että on ollu siinä jo jonkun aikaa), kun taas jotkut vanhemmat vetää herneen nenään siitä että lapsen sukka on hävinnyt. Ja tosiaan tärkeintä on että ne pedagogit on hyviä tyyppejä.

    Mun tyttö on kans muuten sellanen että se juoksentelis mieluiten alasti, vaikka mä aina palelen. Kotona se on usein vaan pikkareissa kun mulla on ihan pitkälahkeiset päällä, ja tarhassa sillä tulee hiki jos on pitkähihaista. Tosin meidän tarhassa on lattialämmitys ja vähän turhankin kuuma…

  2. Mimmi kirjoitti:

    Pakko se on ottaa rennosti. Toinen vaihtoehto olis jäädä kotiin lasten kanssa. Ei noi tarhat valittamalla parane🙂

    Tänään ruokana oli tanskalaisittain ruisleipää. Tytöt eivät juuri leipään koskeneet mutta päälliset kelpas kyllä. Ja maitoa meni niin paljon kun lasiin kaadettiin.

    Käsiä ei tänään pesty ulkoa tullessa. Minä pesin tyttöjen kädet itse sekä yhden tytön joka tuli vessaan meidän kanssa. Se oli vähän tylsempi homma, muutenkin kun on tosi likaista joka paikassa ja sisälläkin sai piirrellä liidulla lattiaan ja ruokapöytään.

    Tytöt lähtivät ilman minua børnehaven (isompien lasten) puolelle ja viihtyivät pedagogiapulaisen kanssa puoli tuntia kevyesti kaipaamatta minua. Tai no Myy oli kysellyt äidin perään, Arska ei taakseen vilkaissut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: