työ ja perhe

syyskuu 13, 2013

On näistä lapsista se(kin) ilo, että työelämä ei vie mennessään vaikka helmoissa koko ajan koittaakin roikkua. Töistä on pakko lähteä kello 15.15 (fillaroin 40min tarhaan) ja kun astun tarhan pihalle ja kaksi älämölöä hyppää syliin, niin siinä unohtuu työminä saman tien. Illalla, tyttöjen mentyä nukkumaan, mies kaivaa koneen esille ja tekee töitä puolille öin. Minä menen nukkumaan yhdeksältä ja herään viiden jälkeen jotta olen aikaisin toimistolla ja ehdin edes osan päivän duuneista.

Ollaan jonkin verran tehty viikonloppuisin exkursioita tyttöjen kanssa erikseen, mies yhden kanssa ja  minä toisen. Yhden kanssa reissaaminen on helppoa. Voin vain kuvitella millainen urakka kakkosen saavalle perheelle on sopeutua siihen, että niitä vahdittavia/huollettavia onkin kaksi.

Toinen ajatus on ollut se, kuinka ihanaa olisi, jos oma äiti asuisi tässä lähellä. Tänään töistä tarhalle pyöräillessäni oli 20 astetta ja aurinko paistoi. Olisipa voinut soittaa äidille, että hae sinä lapset tarhasta ja anna niille ruokaa. Me mennään miehen kanssa ulos syömään ja tullaan kotiin ennen kuin tytöt menee nukkumaan.

Mut joo ei. Tuolla ne kylpee isän ohjauksessa ja minä käytän tämän hetken päivittääkseni edes jotain tajunnanvirtaa.

 

 

 

Mainokset