Lapset vietiin tarhassa aiemmin kaksi kertaa päivässä ulos. Kun ilmat viileni ja vaatemäärä suureni ,loppui iltapäiväulkoilu kuin seinään. Kysyin syytä suullisesti pienten puolen johtajalta ja vastaus oli, että ihan pikkuiset (alle vuoden ikäiset) eivät viihdy ulkona, ja kun niitä on niin paljon, niin ovat sitten kaikki sisällä.
Minua otti päähän, koska minusta syy oli selkeästi henkilökunnan vähyys ja/tai laiskuus, ettei lapsia enää iltapäivällä viedä ulos. Aamupäivisin pedagogeja on enemmän mutta iltapäivästä osa lähtee kotiin. Lokakuussa ulkoilulle ei ollut mitään estettä mutta yht äkkiä se loppui kokonaan.
Kirjoitin johtajalle ja sain vastauksen, jossa oli diipadaabaa pedagogisista linjoista. Vastasin hänelle, että hassusti vastaus oli samalta henkilöltä aivan eri, kun kysyin suullisesti ilman ennakkovaroitusta. Yllättäen en saanut vastausta. Kirjoitukseni jälkeen sentään iltapäivisin lapsille on annettu mahdollisuus piirtää, kuunnella musiikkia ja tehdä vähän muutakin kuin juosta pienessä tilassa toisiaan tönien.
Nyt kävi ilmi, että päiväkodin alue on saastuneella maaperällä. Siirtomaa on ollut ilmeisesti nykystandardien mukaan myrkyllistä. Mutta eipä hätää, tanskalaisten normien mukaan siellä voi kuitenkin leikkiä, jos pesee kädet ja tyhjentää kengät hiekasta sisälle tullessa.
Suomessa tämä ei menisi ikinä läpi. Mutta tämän myrkkytutkimuksen luettuani taitaa olla parempi, että ipanat on sitten sisällä sen iltapäivän. Minä siirrän tytöt ensi vuonna uuteen tarhaan heti kun se on mahdollista.
Moikka, mä en edes ollut ajatellut koko juttua, mutta niinpä tosiaan kai meidänkin tytön tarhassa on vähennetty kahdesta ulkoilukerrasta yhteen (kai aamupäivä). Siellä iltapäiväohjelma on yleensä sellasta että kolmessa ”tuvassa” on eriaisia toimintapisteitä jossa on pedagogi mukana/lähellä (jossain askarrellaan, jossain tehdään palapelejä tms), mutta lapset saavat myös vapaasti juoksennella yhteistilassa sekalaisia leikkejään ja mennä tuvasta toiseen (ja aikuiset puuttuvat jos on tarvetta). Musta se on ihan hyvä systeemi.
Mutta kamala ajatus toi saastunut maaperä! Pienethän vielä laittaa hiekkaa suuhun…
Tyttöjen tarhassa ei tunnu koskaan olevan tuollaista järjestettyä toimintaa. Tuvat on kiinni (siivottu, jotta lasten kadottua pedagogit pääsee mahd. nop. ulos) ja kaikki on sullottu yhteistilaan. Toinen tytöistä on yskinyt siitä saakka öisin kun tarha alkoi. Sisäilma tarhassa on mitä on erityisesti siisteystaso on huono. No, parempi kai sitten sekin kuin saastunut pihamaa…