lomasuunnitelmia

tammikuu 22, 2014

Kesäloma on kutakuinkin paketissa. Työkuvioista johtuen joduttiin päättämään loman ajankohta jo nyt. Ja kun se oli lyöty lukkoon, niin pitihän sitä alkaa suunnitella.

Tyypilliseen tapaan suunnittelin ihan vaikka mitä ja googletin hulluna. Järki kuitenkin tuli päähän ja päädyimme taas Suomen kannalle. Tällä kertaa yövymme meno- ja tulomatkalla Ruotsissa useamman yön. Kolmården, Tukholma ja Visby ovat kohteina. Visbystä löytyi ihana merenrantamökki, muuten majoitutaan spa-hotelleissa. Kokeilemme myös ensimmäistä kertaa päivälaivaa. Valitsimme Vikingin uuden lautan ja toivotaan nyt, että siellä riittää tekemistä koko päiväksi. Jos ei, niin otimme hytin päikkäreitä varten.

Olen lähes varma, että vaikka Suomessa sataisi koko kesän ämmiä äkeet selässä, lomailu siellä on rentouttavampaa kuin yksikään matka Thaimaahan tai Kreikkaan tässä vaiheessa kaksoselämää. Sen verran tytöt kyllä jo alkaa osata leikkiä keskenään, että ehkäpä vuonna 2015 meidän perhe viitsii vaihtaa suuntaa ja lähteä jonnekin muualle kuin Suomeen.

No niin, nyt saakin sitten kesä tulla. Tanskassa ei edelleenkään ole lunta mutta tuulee niin, että tukka lähtee päästä.

Mainokset

pottailua

tammikuu 6, 2014

Tanskassa lapsia ei opeteta tarhassa potalle. Tarha on jaettu kahteen ryhmään, 0-3v ja 3-5v (eskariin, joka on koulussa, mennään sinä vuonna kun lapsi täyttää 6).

Pienten ryhmissä on yleensä noin 12 lasta ja 3 aikuista. Isompien ryhmissä on 28 lasta ja 4 aikuista (!). Tuonne isompien ryhmään mennään kun lapsi on 2v 10kk.

Otin tytöiltä tutin pois ennen tarhaan menoa (2v synttärilahjaksi läks tulppa suusta). Nyt olen yrittänyt opettaa pottailua ennen tuota isompien ryhmään siirtymistä keväällä. Arska on oppinut käymään potalla kotona ollessaan ja nyt loman ajan hän on ollut vallan ilman vaippaa. Ulos ja reissuille ollaan toki laitettu vaippa mutta kotona hän osaa jo ottaa pikkuhousut jalasta ja istahtaa potalle ihan ilman muistutusta.

Myy on vastahakoisempi enkä ole häntä painostanut. Nyt parina päivänä pissaaminen on onnistunut. Se on Myystä jotenkin pelottavaa ja prosessiin tarvitaan usein äiti pitämään kädestä kiinni. En halua painostaa enkä tehdä asiasta isoa, eiköhän tyttö taidon opi, pienellä viiveellä. Harmi ettei lomaa voi jatkaa vielä viikolla.

Huomenna viedään Arska tarhaan ilman vaippaa. Toivottavasti pissa tulee myös wc-pyttyyn (minikokoiseen) sillä tanskalaisessa tarhassamme ei ole pottaa olemassakaan.