kielikasvatusta

Olen nyt viikon sisällä tavannut useampia kaksikielisiä tai kaksikielisiksi kasvavia lapsia leikkipuistokeikoillamme. Kaikki lapset ovat vaan olleet niin pieniä, että eivät juuri vielä puhu mitään kieltä. Tunnen useampia kaksikielisiä perheitä ja niiden perusteella voin sanoa, että kaksi kieltä opitaan moni eri tavoin. Osassa perheitä toinen kieli on todella ja huomattavasti kakkoskielen asemassa eikä sitä käytetä kuin pakon alla. Joissain perheissä taas kaksi kieltä ovat kuta kuinkin tasavertaisia. Molempia puhutaan ja käytetään päivittäin. Vanhempien lähestymistavat kaksikielisyyteen poikkeavat hurjasti. Jotkut työstävät kaksikielisyyttä alusta alkaen, toiset puhuvat omia äidinkieliään lapsilleen mutta eivät panosta kieliin sen enempää.

Itse olen alkanut miettiä eri keinoja vahvistaa suomenkielen oppimista. Haluaisin, että lapset oppisivat puhumaan suomea sujuvasti ja myös käyttäisivät sitä puhuessaan minulle. Paras keino (sen lisäksi, että itse puhuu suomea lapsille) olisi varmasti hakeutua suomenkieliseen seuraan niin usein kuin mahdollista. Se täällä Tanskassa onneksi onnistuu, jos vaan haluaa. Harkitsen myös tv-kaistan hankkimista. Sen avulla ilmeisestikin voisi katsoa suomalaisia lastenohjelmia.

Kun vaan jaksaisi alkaa puuhaamaan tätäkin asiaa. Pieni projekti mutta kuitenkin, ihan liian uuvuttava tällaiselle humanistille, joka ahdistuu ajatuksestakin askarrella jotain nettiteeveeviritystä televisiossa näkyväksi.

hitaat kaksoskaksikieliset

En ole kaksikielisyyden asiantuntija enkä myöskään ole perehtynyt kaksosten kielenoppimiseen mitenkään syvästi. Molemmista olen toki sieltä täältä lueskellut tutkimustietoa jos sellaista on eteen sattunut. Sekä kaksikielisten että kaksosten puhumaan oppiminen on keskimäärin hitaampaa kuin yksin syntyvien yksikielisten lasten. Sellainen jäi jostain mieleen. Ja tuhat knoppitietoa kaksoslasten samanlaisesta äänenlaadusta, puheen taajuudesta ym. tosi epärelevantista…

Meillä ei todellakaan puhuta vielä. Myy sanoo edelleen ainoastaan ”skål” ja ”hej” ja on ilmeisesti todennut, että näillä mennään. Aurinkoinen on innostunut palloleikeistä. Kun mies kysyy tanskaksi, ”hvor er bolden henne?”, eli ”missä pallo on?”, reagoi A aina siihen sanomalla ”pallo” suomeksi. Hirveän mielenkiintoista. Ei se ole edes yrittänyt sanoa ”bold”, vaan harjoittelee kovasti ”pallo” sanaa. Alussa pallo oli pelkkä ”pa”, nyt sanan loppu alkaa hahmottua pikku hiljaa.

Kumpikaan ei edes  yritä sanoa ”äiti” tai ”isä”. Toki Tanskassa paremmin pärjää, kun osaa skoolata ja olla sosiaalinen ”hej hej” ihminen…

kaksikielisyydestä

Kasvatamme tytöistä kaksikielisiä. Isä puhuu heille kotona tanskaa ja minä suomea. Kotikielemme on tanska. Luen parhaillani kirjaa aiheesta (Francois Grosjean: Bilingualism Life and Reality) ja olen tutustunut kirjoituksiin myös verkossa. Tässä muutamia Grosjeanin teesejä:

1) Kotikieli pitäisi pitää koko ajan samana, mahdollisuuksien mukaan.

2) Jos lapsen toinen kieli alkaa selvästi olla dominoiva ja hän ei käytä tai ymmärrä toista kieltä, pitää altistusta lisätä. Molempia kieliä tulisi käyttää päivittäin. Altistus pitää olla vuorovaikutusta (ei esim. dvd:n tai cd:n kuuntelua.) Lapsella tulisi myös olla tilanteita, jolloin hänen ei ole mahdollista käyttää dominoivampaa kieltä (siis ihmisten kanssa, jotka eivät osaa tätä dominanttia kieltä.)

3) Lapsen ollessa vanhempi, hänelle tulisi puhua kaksikielisyydestä ja selittää mm. se, miksi toinen kieli on paremmin hallussa. Kaksikielisyydestä pitäisi saada iloinen asia, ei pakkopullaa.

Itse kaksikielisyyden käsite on myös kinkkinen. Kuka on kaksikielinen? Yhden määritelmän mukaan kaksikielinen on henkilö, joka käyttää kahta kieltä päivittäin, normaalissa elämässään. Minä olen siis kaksikielinen. Työelämässä olin neljä-viisikielinen, sillä puhuin päivittäin tanskaa, ruotsia ja englantia, viikottain myös suomea ja saksaa. Kaksi (tai moni-) kielisyys ei tarkoita sitä, että kaikki kielet olisivat täysin sujuvia. Lähes kaikilla kaksikielisillä toinen kieli on parempi ja molemmissa kielissä on osa-alueita, jotka onnistuu vain toisella kielellä. Jos esimerkiksi koulu on käyty kielellä A, niin todennäköisesti monet erikoissanastot, esimerkiksi matematiikan termit ym. ovat hallussa vain A kielellä.

Yksi mielenkiintoinen pointti liittyi muistamiseen. Muistaminenkin on kielikohtaista. Venäläisen naisen oli esimerkiksi vaikea muistaa osoitettaan Moskovassa, kun sitä kysyttiin englanniksi (hänen toinen kielensä.) Kun samaa kysyttiin venäjäksi, osoite tuli mieleen saman tien.

Tämä on minulle kovin läheinen aihe, monellakin tavalla. Olen tavannut kaksikielisiä lapsia ja heillä on oma tapansa (perheestä riippuen) käyttää kieliä. Saksalais-tanskalaisen pariskunnan lapset vastaavat tanskaksi vaikka heille puhutaan saksaksi, koska tietävät äitinsä ymmärtävän ja puhuvan tanskaa (kotikieli tanska.) Saksassa ollessaan he kuitenkin nopeasti huomasivat, että tanskalla ei pärjää, ja vaihtoivat kielen saksaan. Yhdessä perheessä lapsi kieltäytyi puhumasta suomea äitinsä kanssa ja äiti antoi periksi ja siirtyi puhumaan saksaa. Miehen suvussa on tanskalaisperhe, joka on asunut pitkään englanninkielisissä maissa. Lapset puhuvat englantia vanhemmilleen jopa ollessaan Tanskassa.

Mielenkiintoista nähdä miten tytöt tulevat käyttäytymään kieltensä kanssa.