mautonta

31 tammikuun, 2012

Meillä sairastetaan edelleen. Aurinkoinen nostatti kuumeen taas eilen, tänään se pysyi poissa. Nyt odotellaan koska Myy seuraa perässä. Minä en ole maistanut mitään kohta kolmeen viikkoon ja joka päivä on sellainen olo, että joku tunkee otsanahan läpi ulos.

Tänä aikana olen ajatellut paljon suhdettani syömiseen. Syöminen on mulle sosiaalinen juttu. Yksikseni en jaksa kokata ja ostan joko valmista tai olen syömättä. Nyt kun en maista mitään, syön vasta silloin, kun on pakko, pystyäkseni toimimaan. Syön juuri sen verran kuin tarvitsee, jotta nälkä lähtee. Yhtään en enempää itseäni viitsi kiusata: On nimittäin hieman veemäistä kuvitella, miltä ruoka ehkä maistuu. Itse asiassa mietin aika tarkkaan sitä mitä syön: Millä nälkä pysyisi mahdollisimman kauan poissa. Eli ei pullaa, karkkia tai muuta höttöä, joka ei pidä nälkää pois tunteja. Aion syödä kaksi päivää putkeen, kun vihdoin alan maistaa jotain. Sen jälkeen säntään salille ja menen vaikka zumbaan. Ihan vaan koska pystyn. Itse asiassa menen salille jo huomenna, jos anoppi tulee sellaiseen aikaan, että ehdin sinne. En treenaa, menen istumaan höyrysaunaan puoleksi tunniksi, jos vaikka saisin nenäni auki.

Positiivista tässä on se, että loputkin raskauskilot ovat lähteneet. Ipanat joutuvat ehkä kestämään kakkavaipoissaan pidempään. En haista, joten ihan on tuurista kiinni, satunko vaihtamaan vaippaa oikeaan aikaan vai en.

Isovanhemmat ovat myös olleet mukana kuvioissa. Kävivät meillä brunssilla ja voivottelivat kuinka olin laihtunut ja väsynyt. Pyysivät sitten miestä ottamaan vapaapäivän ja hoitamaan asioitaan, koska olivat unohtaneet olevansa kyseisenä päivänä lomalla Floridassa. Mä ajattelin kirjoittaa niille pitkän ostoslistan lastenvaatteista, joita saa jenkeistä halvalla.

Kaikesta huolimatta vointini on sen verran parempi, että enää en vittuunnu ihan kaikesta ja koko ajan. Ehtiihän sitä, hitaammallakin tahdilla.

Huomenna Myyn päätä näyttämään lääkärille. Jospa se ehtis tutkia minutkin samalla.


kaksoset sairastaa

11 tammikuun, 2012

Lentokoneessa minun ja Myyn vieressä istui sairas venäläinen pikkupoika. Arvatkaas kuka nyt on kipeänä?

Ensin sairastui Myy. Lähes neljänkymmenen asteen kuume ja yskä. Kävimme omalla lääkärillä, joka lähetti kotiin. Soitimme myöhemmin päivystykseen, kun kuume nousi huippulukemiinsa. Ei mitään. Sitten Myy oksensi niin, että minun vaatekerta meni vaihtoon. Päivystys käski ensiapuun. Sieltä lähetettiin pääsairaalaan keuhkotutkimuksiin.

Kaksosten kanssa tämä kaikki oli melkoinen logistinen show. Kuka lähtee sairaan vauvan kanssa? Lähteekö koko perhe vai jääkö toinen Aurinkoisen kanssa kotiin? Missä h*@ssä se päivystys olikaan? Mies vei Myyn (osaa ajaa nopeammin kotikaupungissaan kuin minä) ja minä jäin Arskan kanssa kotiin. Onneksi, meidän upouusi, kallis gps oli neuvonut väärään paikkaan… Arvatkaapa vain, olinko täällä huolissani?

Tauti ei ollut onneksi mennyt keuhkoihin saakka ja toistaiseksi pärjäämme tavallisella särkylääkkeellä. Nyt on tietenkin myös sisko kipeänä, ääni käheänä ja surkeana kuumeesta. Molemmat vaatisivat erityisen paljon syliä ja hoivaa. Kun olen toisen kanssa lattialla sylikkäin, konttaa/ryömii toinen siihen viereen huutamaan. Kun yritän ottaa molempia syliin, niin kaikki hermostuu. Nyyh.

Syöttäminen on hankalaa. Ilmeisesti kurkkuun sattuu eikä ruoka oikein maistu. On pakko syöttää molemmat erikseen, koska muuten homma ei vain toimi. Aurinkoinen syö paremmin, Myy ei ole pariin päivään muuta kuin maistellut. Iltaruokaa ennen annan särkylääkkeen ja se auttaa syömisen kanssa.

Yöt on tietysti levottomampia kuin normaalisti. Noustaan miehen kanssa kumpi nyt ensin reagoi kitinään. Myyn hengitys vinkuu ja jokaisen hengenvedon kuulee. Aurinkoinen kähisee. Molemmat jaksaa vähän silti leikkiä ja hymyillä.

Saimme onneksi eilen koottua tytöille toisen sängyn. Yhteissängystä ei tullut enää mitään, kun hereillä oleva sisko hakeutui aina kaverin luo ja herätti sen vaikka väkisin 🙂

 


pääasiaa

5 tammikuun, 2012

Lääkärillä on käyty, päätä näyttämässä. Myy pystyi hyvin kääntämään päätään molempiin suuntiin, kunhan lääkäri keksi, että hänen on siirryttävä puolelta toiselle – Myy on kiinnostunut ihmisistä, ei valoista. Joka tapauksessa mitään kiristyksiä ei ole kummallakaan puolella. Muutenkin tyttö reagoi juttuihin normaalisti ja on kehityksessä (motoriikka) siskoaan edellä. Pää mitattiin ja kasvua edelliskertaan oli tapahtunut, tosin hieman hitaanlaisesti. Mutta ei kuulemma hälyyttävästi kuitenkaan… Sovimme, että jatkamme kyljellään makuuttamista ja menemme uudelleen kontrolliin kuukauden päästä.

Myy on varsinainen showgirl. Hän ei ole keskivertovauvaa kauniimpi (tai rumempi) mutta hänellä on valloittava tapa ottaa tila haltuunsa. Sisko ei saa koskaan vastaavia reaktioita vieraissa ihmisissä. Vastaanottohuoneessa Myy ensin ilmoitti kovalla ääntelyllä ei kiukkua eikä iloa, vain ilmoitus että täällä ollaan, katsokaa minua, olevansa paikalla. Kun ihmiset kääntyivät katsomaan häntä, tyttö tapitti uteliaana kaikkia ja hymyili jokaiselle, joka vähänkään osoitti kiinnostusta. Myyn hymy tarttuu – hän hymyilee ihan koko olemuksellaan hampaatonta suuta ja uteliaita silmiä myöten. Kun yhtälöön pistetään spedepasas-tukka (keskellä harvaa haituvaa ja sivuilta pidempi), niin vähemmästäkin kansa hymyilee. Toivottavasti Aurinkoinen ei jää aina pienemmän siskonsa varjoon 🙂

Pään muodon suhteen en ajatellut vielä alkaa liikaa huolestua. Seuraava kontrolli on tasan kuukauden kuluttua ja katsotaan sitten silloin, mitä lääkäri tuumaa. Nyt en voi muuta kuin tosiaan makuuttaa Myytä kyljellään ja toivoa, että pää kasvaa ja muoto vähän tasottuisi.


sairastelua

21 joulukuun, 2011

Myy kehitti sunnuntaina kuumeen. Aurinkoinen seurasi maanantaina perässä. Eilen nousi kuume uudelleen, molemmille melkein samaan aikaan, illalla/yöllä. Tässä on siis ollut jompi kumpi sairaana koko ajan. Kuume nousee nopeasti mutta menee vuorokaudessa ohi. Tytöt syö kyllä mutta kitisee ja vikisee koko ajan hereillä ollessaan ja iltaisin yöuni ei tahdo tulla tai ainakin jompi kumpi heräilee itkemään koko ajan.. Tässä mulle oiva syy olla järjestelemättä joulua. Keittiön lavuaarikin on tukossa, eikä putkimiestä näy,helvetti 🙂

Työpaikan joululahja tuli tänään. Se on perinteisesti ruokapainotteinen. Ankkaa, kinkkua, härän selkää, maksapasteijaa, lohta… Ruokaa niin paljon, että sillä ruokkisi kylän Afrikassa. Ja arvatkaapa vaan, kuka on unohtanut tyhjentää pakastimen. Onneksi ollaan joulu kotona ja miehen isä tulee vaimonsa kanssa meille. Ehkä me saadaan edes osa syötyä joulun pyhinä.

Ai niin. Näin toissailtana mielettömän hyvän leffan, Desert Flower. Kertoo Waris Diriestä, somalitytöstä, josta tuli huippumalli. Leffa kertoo myös karua tarinaa tyttöjen silpomisesta. Minä vaikutuin tarinasta niin paljon, että otin yhteyttä Waris Dirie foundationiin ja tilasin muutaman dvd:n ja aion myös lahjoittaa heille rahaa. Suosittelen lämpimästi elokuvaa/kirjaa/tutustumaan säätiön toimintaan.