update

30 toukokuun, 2011

Olen maannut sairaalassa nyt pian 6 päivää. Päivittäisiin rutiineihin kuuluu useampi verenpaineen mittaus, verikoe, pissakoe, punnitus ja ctg. Kun siihen väliin mahdutetaan vielä 3 ruokailua, niin päivä on pulkassa.

Paineet heitteli alussa ylös alas mutta nyt sahaus loppui ja verenpaine on ok. Veren trombosyytit lähti paineentasauksen jälkeen laskuun mutta kuulemma sekin tilanne on nyt vakaa. Ctg on sentään ollut koko ajan hyvä, eli tytöillä on ilmeisesti kaikki kunnossa.

Huonekaveriksi tuli viime yönä kiireellä nelikymppinen nainen, joka oli synnyttänyt lähisairaalassa leikkauksella tytön viikolla 34. Lapsi on kriittisessä tilassa ja yöllä oli ihan hirveä härdelli. Tilanne on edelleen päällä mutta ainakaan huonompaan suuntaan se ei ole mennyt. Viereisessä huoneessa taas toipuu alatiesynnytyksestä nuori nainen ja se tekee jostain syystä tiukkaa – isä on kovin alla päin tuolla käytävässä.

Mutta suurin osa täällä rullailee pienten kääröjen kanssa ja näyttää onnellisilta. Me mennään huomenna sektio-infoon ja sen jälkeen alkaa final countdown. Jännittää!


35+0 ja vuokrasopimus irtisanottu

19 toukokuun, 2011

Eilisissä kokeissa (pissa-, verenpaine, verikoe) ilmeni, että meikäläisen kroppa alkaa saada tarpeekseen. Viitteitä raskausmyrkytykseen oli kaikissa kokeissa mutta ei onneksi vielä mitään hälyttävää.

CTG otettiin taas. Kyseenalaistin viimeisimmän mittausyrityksen ja lääkäri sanoi, ettei hän edes tiedä siitä mitään. Onneksi olen saanut oloiseni lääkärin – hän soitti saman tien osastolle ja sanoi mitä pitää tehdä. Pahoitteli vielä meille huonoa tiedonkulkua. Vastassa oli osaavan oloinen kätilö mutta sykkeiden löytäminen ei onnistunut millään. Kahden sykkeen mittaaminen on vaikeaa – ultra tahtoo löytää aina vain toisen. Siihen tuli paikalle vielä toinen kätilö ja vihdoin ylilääkärikin. Noin tunnin yrittämisen jälkeen sykkeet vihdoin saatiin näytölle niin, että voitiin olla varmoja, ettei kyseessä ole yksi ja sama syke.

CTG oli ok. Uusi käyrä otetaan huomenna ja tyttöjen kasvu mitataan ensi viikolla. Lääkäri halusi kuitenkin lyödä leikkausajan jo lukkoon. Aika voi vielä muuttua, jos minun olotilani heikkenee tai vauvojen sykkeissä/kasvussa tulee jotain komplikaatioita. Mutta nyt meillä on päivämäärä ja kaikki muuttui taas astetta konkreettisemmaksi. Lääkäri oli muuten täysin sektion kannalla – lasten pienten koon ja kokoeron vuoksi.


34+0

12 toukokuun, 2011

Tiistaina ultrattiin taas mittoja. Ensin mittoja yritti ottaa joku harjoittelija ja huomasin heti, ettei siitä mitään tule. Makasin selälläni, tuijotin kattoon ja yritin hengitellä itseni johonkin transsiin, ettei hermot menisi. Lopulta harjoittelija luovutti ja haki kokeneemman ultraajan.

Tällä kokeneemmallakin oli toki vaikeuksia. Jotenkin tytöt varjostavat toisiaan sopivasti niin, ettei mittoja saa tarkasti otettua. Lisäksi B-vauvan pää on niin alhaalla mun lantiossa, ettei siitäkään oikein saa selvää. Lopulta mitat saatiin koneelle ja meidät komennettiin odottamaan tuloksia. Auton parkkimittari oli punaisella jo aikoja sitten mutta ei viitsitty enää tässä vaiheessa lähteä sitä ruokkimaan.

Tuloksiakin saatiin odotella tavallista kauemmin. Kai siellä opetettiin sitä harjoittelijaa. Olen (opettaja kun olen) yleensä hyvin suopea ja valmis olemaan koekaniinina harjoittelijoille mutta nyt, tässä vaiheessa raskautta, se alkoi tuntua henkilökohtaiselta vittuilulta. Taitaa vihdoin tepsiä ne hormonit minunkin psyykeeseen.

Tulosten mukaan kumpikaan ei ollut juuri kasvanut. A-vauva painaa 1466 ja B-vauva 1809. Eli noin sata grammaa ehkä ovat kasvaneet – puolet siitä mikä olisi suotavaa. Kokoerokin oli kasvanut viime kerrasta. Minut määrättiin saman tien CTG-sydänkäyrään. Siinä otetaan molempien vauvojen sydänkäyrä pidemmältä ajalta. Normiaika on 20min mutta mun piti maata siellä 40min, kun pienempi ilmeisesti nukkui eikä sydänkäyrä silloin kerro totuutta. Hän heräsi kuitenkin siinä vaiheessa, kun isä tuli parkkimittarikeikalta ja jutteli vatsalle ohjeita, kuinka siellä pitää toimia.

Sydänkäyrä oli OK. Seuraavana päivänä tapasin lääkärin. Hän määräsi kolmansiin maksakokeisiin (kutinaa ja ihottumaa edelleen), pissanäyte lähti jatkoviljelyyn ja toinen CTG on huomenna. Ensi viikolla mitataan taas kasvua ja tapaan lääkärin.

Eilen tapaamani lääkäri oli uusi, omalääkärini oli kursseilla. Hän kysyi, olenko miettinyt synnytystapaa. Sanoin olevani keisarinleikkauksen kannalla. Hän nyökytteli hyväksyvästi ja sanoi, että se voi hyvinkin olla ainoa vaihtoehto. Näillä kasvulukemilla kun on todennäköistä, että leidit pitää leikata ulos aiemmin kuin oli suunniteltu. Ja kun ne ovat niin pieniä ja erikokoisia, niin silloin synnytystavaksi suositellaan leikkausta.

Saa nähdä, milloin se komennus leikkaukseen tulee. Nyt on viikko 34 täynnä ja keuhkojen pitäisi olla jotakuinkin valmiit. Alkoi ihan jännittää 🙂 Miehen veli ilmoitti illalla, että heidän lapsensa kastetaan elokuun lopulla. Pyysivät miestä kummiksi. Minä vedin tietty herneen nenään, kun minua ei pyydetty mutta Haikkis onneksi opasti, että kyseinen tyyli on täällä Tanskassa melko normaali. Se vuosi sitten takainen episodi, kun tämä pariskunta kertoi meille lapsettomille raskaudestaan, ei ole kai vieläkään ihan unohtunut. Ja ainahan voi syyttää tätä raskautta ja hormoneja näistä hermostumisista …


33+0 painostusta?

4 toukokuun, 2011

Olin eilen skannauksessa (napanuoravirtauksen tsekkaus) ja kaikki oli hyvin. Molemmat saa ravintoa ja sydämet sykki. Painoja ei tällä kertaa mitattu, sen vuoro on ensi viikolla. Tänään oli ohjelmassa kätilön tapaaminen.

Otettiin tavalliset kokeet (verenpaine, pissa) ja kuunneltiin sykkeet. Löytyihän ne – juuri eilenhän ne nähtiin ultrassakin. Sain opastaa kätilölle kädestä pitäen, missä asennossa tytöt ovat – olen nähnyt ja kysynyt sen niin monta kertaa eri ultrien yhteydessä, että tiedän mikä möykky on kenenkin pää tai jalka.

Tuli puhetta synnytystavasta ja sanoin olevani kallistumassa (melkein päätökseni tehnyt) keisarinleikkaukseen. Jouduin heti puolustuskannalle, kun kätilö alkoi tivata syytä. Sanoin lukeneeni aiheesta ja päätyneeni arvioon, että leikkaus olisi vauvoille pienempi riski ja helpompi tapa syntyä. Tästä alkoi kampanja alatiesynnytyksen (vihaan sanaa ”normaali-” tai ”luonnollinen” synnytys) puolesta. Kuulemma tässä sairaalassa ollaan sitä mieltä, että alatiesynnytys on myös vauvoille parempi. Kuulemma pienempi riski vauvoilla saada keuhkoihin lapsivettä ja sitten ne litaniat imetyksen viivästymisestä ym. Kun puhe kääntyi vielä tuleviin raskauksiin, oli pakko keskeyttää ja todeta, että niitä ei tarvitse miettiä – en aio enää läpikäydä ivf-hoitoja nelikymppisenä kahden lapsen äitinä. Se sai kätilön hiljaiseksi.

Sanoin, että minulla nyt on tällainen mutu-tuntuma asiasta, enkä antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos vauvoille kävisi alatiesynnytyksessä huonosti. Itse olen valmis kärsimään leikkaushaavan paranemiset ja imetyksen viivästymiset sun muut. Tärkeintä on saada ne tytöt nopeasti ja turvallisesti ulos. Lisäksi minulla on mies kotona 3kk auttamassa, joten en olisi yksin kahden vauvan kanssa vaikka leikkaushaava vaivaisi pidempäänkin.

Kätilö päätyi siihen, että suositteli minua vielä puhumaan lääkärin kanssa (jolle aika on taas ensi viikolla) aiheesta. Saan varmasti liudan faktoja alatiesynnytyksen paremmista puolista. Minulla on vaihtoehtoina a) kuunnella lääkäriä ja tehdä uusi tilannearvio b) lukea uudelleen erilaisia tutkimuksia ja latoa sitten niitä tuloksia vastakaneetiksi c) sanoa, että haluan sektion ja that´s it.

Sen aion kysyä, että minkä h**in takia heillä sitten on käytäntö kaksosraskauksissa, että lopullinen päätös on äidin, jos se alatiesynnytys on niiiin paljon parempi kaikille osapuolille.

Minun luonteellani päädyn yleensä juuri siihen päinvastaiseen vaihtoehtoon, jos kohtaan tällaista painostusta. Kävi ärsyttämään oikein todella koko propaganda ja ensi viikon lääkärin tapaamiseen valmistaudunkin paremmin. Mies raukka, se saa taas hävetä, kun vaimo käy hankalaksi.

Näitä kysymyksiä onkin mukavampi miettiä pullaa, keksiä ja muffinia mutustellen, jotka ihanat naiset toivat maanantaina yllätyskäynnillään. Sain myös ison kasan vauvanvaatteita, leluja, lahjakortteja (babysittauslahjakortteja!!!) ja paljon hyviä ja mielenkiintoisia ohjeita ja ajateltavaa pienten lasten äideiltä. Ystävät ❤


palmusunnuntain ajatuksia

24 huhtikuun, 2011

Kaksi asiaa on mietityttänyt viime ultran jälkeen. Nyt, kun jalat ja kädet ovat pullataikinaa (yhdet kengät mahtuu jalkaan, sormukset lähti jo ajat sitten), niin synnytys tulee yhä konkreettisemmin ajatuksiin. Sairaala suosittelee alatiesynnytystä, sillä a-vauva on pää alaspäin ja se riittää heille. Olen googlannut tietoa ja aika vaihtelevasti suositellaan alatie- ja keisarinleikkaussynnytystä. Meillä b-vauva istuu mutta Tanskassa se ei ole aihe leikkaukselle. Jenkkikirjoituksissa (ja useissa brittikirjoituksissa) tässä tapauksessa päädyttiin suosittelemaan leikkausta. Pohjoismaissa suositellaan alatiesynnytystä. Hmm…

En periaatteessa pelkää itse kipua vaan mahdollisia komplikaatioita ja etenkin sitä, että a-vauva tulee alateitse mutta b-vauva joudutaan leikkaamaan. Suurin pelkoni on juuri tuo b-vauvan ahdinkoon joutuminen. Äitini synnytti hätäsektiolla pitkän alatieyrityksen jälkeen ja hänen juttunsa ovat ehkä vaikuttaneet ajatuksiini.

Mieluiten valitsisin alatiesynnytyksen, sillä toipuminen leikkauksesta kahden vauvan kanssa ei voi olla helppoa. Lisäksi kaikki tuttuni, jotka ovat leikkauksen kokeneet, ovat ehdottomasti alatiesynnytyksen kannalla. Mutta se olisi siis minulle helpompaa. Kun ajattelen asiaa vauvojen kannalta, en voi olla miettimättä sitä, että olisiko leikkaus heille helpompi tapa syntyä. Ennakkoon suunniteltuna leikkaus ei olisi niin dramaattinen. Minulla on kuitenkin mies kotona apuna ensimmäiset 3kk ja saan kaksosten siivellä olla sairaalassakin melko pitkään (ja imetyksessäkin autetaan kaksosten kanssa enemmän). Lapsettomuusklinikan johtaja suositteli kaksosraskauden todettuaan leikkausta. Kun kysyin syytä, hän sanoi sen olevan vauvoille vähemmän traumaattinen ja ylipäätään helpompi tapa syntyä.

Toinen asia, jota olen miettinyt, on hoitovapaalle jääminen. Olen nopeasti  selailemalla tutustunut Tanskan sääntöihin. Kotihoidontukea ymmärtämäni mukaan saisin mutta työpaikkani menettäisin, jos jään kotiin äitiysloman jälkeen. Päivähoitopaikat ovat täällä kalliita. Toisesta lapsesta joutuu tosin maksamaan vain puolikkaan hinnan. Ja lapsilisää toisesta saa 1,5 kertaisesti. Mutta tulotasomme ei laskisi dramaattisesti, jos jäisin kotiin, mies on meillä kuitenkin se, joka tienaa huomattavasti enemmän. Emme kaipaa isompaa asuntoa ihan heti tähän hätään ja nykyistä lainaa voisimme lyhentää hieman pienemmilläkin tuloilla. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisin olla kotona vielä vuoden äitiysloman jälkeen. Tätä ei nyt onneksi tarvitse päättää ihan vielä mutta ajattelin ensi viikolla virastossa käydessäni ottaa asiasta paremmin selvää. Enpä olisi ikinä koskaan kuvitellut tällaistakin suunnittelevani. Toki suunnitelmat voivat muuttua matkan varrella mutta haluan ottaa vaihtoehdoista selvää hyvissä ajoin.


kaksossynnytysvalmennus

5 huhtikuun, 2011

Kävimme tänään sairaalan kaksossynnytysvalmennuksessa. Sen veti kaksostiimissä oleva kätilö. Ehkä noin kolmikymppinen, lapseton nainen.

Tuntui, että suurin osa muista läsnäolijoista oli synnyttänyt vähintään kerran aiemmin. He kyselivät asiantuntevasti kaikesta synnytykseen liittyvästä eikä siihen väliin huvittanut heittää mitään omaa ajatusta.

Käteen jäi seuraavia knoppijuttuja

* sairaalaan pitää soittaa heti, kun tuntee varmasti, että säännölliset supistukset alkaa – ja sairaalaan lähdetään myös heti, hyvissä ajoin

* Viikon 34 jälkeen ei kannata poistua liian kauaksi sairaalasta

* synnytys käynnistetään viimeistään viikolla 38+0 (istukan toiminta huononee tästä eteen päin)

* epiduraalia suositellaan, kaikkea kivunlievitystä pitää itse aktiivisesti pyytää (mutta siis epiduraalia he erikseen ilmeisesti tarjoavat)

* vain 1-2 naista vuosittain joutuu kokemaan sekä vaginaalisynnytyksen että keisarinleikkauksen (ensimmäinen siis tulee alakautta ja toinen joudutaan leikkaamaan).

* synnytysasentovaihtoehtoja ei juuri anneta – on synnytettävä selällään

* Kaksosten syntymän välillä voi mennä noin tunti

* Toinen kaksonen voi hyvinkin olla perätilassa, riittää että alempi vauva on pää alaspäin

* Synnytyksessä on mukana noin 8-10 henkilöä plus isä

Kätilö puhui siitä, miten ja missä synnytys sattuu – minusta se oli melko ei-uskottavaa, jos kivuista puhuu nainen, joka itse ei ole synnyttänyt. Mutta muuten kätilö oli ihan jees-tyyppi. Kävimme myös tutustumassa itse synnytyshuoneeseen. Ne on kaikki laitettu viimeisen päälle kuntoon, kun oli se kuninkaallinen kaksossynnytys aiemmin tänä vuonna.

Huomenna mennään yksösraskaiden mukana tilaisuuteen, jossa puhutaan tarkemmin imetyksestä ja synnytyksen jälkeisestä ajasta jossain isossa auditoriossa luentomaisena tilaisuutena.

En voi sanoa, etteikö synnytys jännittäisi. Yhtään asiaa ei auta se, että olen seurannut ruotsin kanavalta tulevaa En unge i minutten-sarjaa, jossa seurataan synnytyksiä Västeråsin sairaalassa. Ei siellä kukaan tosta vaan ponkase yhtä ulos, saati sitten kahta. En usko, että synnytykseen voi oikeasti valmentautua… Sitä mennään hetkessä ja yritetään selviytyä parhaimman mukaan, kun tilanne on päällä. Uskomatonta, että nyt ollaan tässä, kaikkien piikitysten, hormonien ja punktioiden jälkeen. Sairaalamaailma ainakin on tuttu kaikkine piikkeineen ja putkiloineen 🙂