tarhassa

Olimme kolmisin tarhassa 8.30-11.30. Tytöt viihtyivät hyvin. Välillä tsekkasivat, että olin paikalla mutta suurimman osan ajasta leikkivät pihalla muiden seassa. Myy roikkui enemmän äidissä, Arska veteli omia polkujaan ja kävi välillä kiukuttelemassa kun ei päässyt viereiselle leikkipuistolle veräjän ollessa kiinni.

Ulkona on kylmä (+15) mutta silti siellä vilisi ipanoita ilman takkia, kesäpaidassa ja sukkiksissa. Sisälläkin oli kylmä tai ainakin minä palelin. 

Ruokana oli ´altid mæt´ puuroa, joka ilmeisesti sisältää spelttiä, kauraa ja durum-lastuja. Maistui tytöille hyvin (söivät 3 lautasellista) mutta ihmekös tuo – sekaan kun sai ison voinokareen ja kanelisokerisekoitusta sentin kerroksen. Juomanakin oli mehua, tosin se ei tytöille kelvannut vaan vaihtoivat veteen.

Osa pienemmistä juoksenteli ruokailun jälkeen pelkässä bodyssä, kun muut vaatteet likaantuivat syödessä. Minä palelin neulepaidassa ja farkuissa. Likaista siellä oli edelleen mutta hyvinhän tuo eka päivä nyt kaikesta huolimatta meni. Pääasia että pedagogit ovat hyviä tyyppejä eikä minulla edelleenkään ole heistä pahaa sanottavaa.

Huomenna uusiks. Ihanaa kun ei tarvitse tehdä itse ruokaa!

Advertisement

yks kaks

Tuttavissa ja ystävissä löytyy nyt useampi pariskunta, jotka ovat a) raskaana b) saaneet c) pitkään yrittäneet saada kakkosen.

On siis tullut keskusteltua aiheesta aika monessa perspektiivissä. Todella monella kakkosen saaneella tuntuu olevan parisuhteessa jonkinlainen kriisi meneillään. Suurimmalla osalla toki pieni mutta kyllä siellä osalla on eroajatuksiakin jo ollut ilmassa.

Joku tokaisi minulle, että meillä on ihana tilanne – kakkosta ei enää tarvitse miettiä/tehdä/suunnitella. Niinpä. Olen itse asiassa samaa mieltä.

Toinen lapsi tuo ihan varmasti suuren muutoksen yksilapsisen perheen rutiineihin ja arkeen. Vaikka kuinka yrittäisi valmistautua pahimpaan, niin eihän sitä yövalvomisen määrää ja tuskaa muista. Kaksi lasta työllistää huomattavasti enemmän kuin yksi. Ja se ykkönen tuskin muuttuu helpommaksi kakkosen myötä. Jos ei nyt satu olemaan 11-vuotias, kuten yhdessä tuttavaperheessämme.

Meillä tuo kriisi käytiin läpi kaksi vuotta sitten. Kun lapsettomaan keskusyksikköön räjäytetään kaksi joystickia kerralla, niin tuntuuhan se, selkänahassa. Ei nuo kaksi samanikäistä lasta sen helpompia tai vähemmän työllistäviä varmasti nytkään ole, kuin jos meillä esimerkiksi olisi 1v ja 3v. Tähän on vaan kahdessa vuodessa tottunut, mies ja minä. Niin kauan kuin kaksikko on hereillä, ei voi muuta kuin mennä heidän ehdoillaan. Ja nyt kun ne ei edes oikein nuku päivisin, niin minä saan hengähtää kun mies tulee töistä. Ja tämä on useimmiten ihan mukavaa. 

vieroitushoidosta päivää

Tutittomuutta on kestänyt nyt pian 2 viikkoa. Ei mennyt meillä ihan niin helposti kuin kaverin kakaralla. 

Edelleen päikkärit jää pääsääntöisesti väliin vaikka kumpikin on ihan kuutamolla. Autoon tai pyörän peräkärryyn (tanskalainen peruselintarvike, kai niitä Suomessakin on) kyllä nukahtavat iisisti mutta omaan sänkyyn ei millään. Tänään juuri kannettiin kaksi nukahtanutta tyttöä pyörän perästä sänkyyn. Aurinkoinen ei suostunut enää omaan sänkyyn nukahtamaan, Myy nukkui nopeasti. Kostautui sitten siinä, että sen yöunet siirtyivät. Kaksosten kanssa tällaiset poikkeamat tietävät vanhemmille vittumaista aamua. Ja oikeastaan koko seuraavaa päivää.

Ihan sama mihin aikaan yritän laittaa kaksikon nukkumaan. Ihan sama mitä unirättiä tai pehmolelua yritän laittaa kainaloon. Ihan sama minkä v*’@n laulun tai tarinan kerron… Aurinkoinen toisinaan kyllä nukkuu tunnin kikkailun jälkeen jos pidän sitä kädestä. Pieni haaste on siinä, ettei pinnojen välistä saa oikein kättä mahtumaan ja sänky on niin korkea, että joudun roikkumaan sen kaiteen varassa, jotta ipana rauhoittuu. Olen lyhyt. Sänky on joku jenkkiversio, käytettynä expatilta ostettu.

Yhden lapsen kanssa tää vielä menisi. Voisin roikkua tuossa kaiteella vaikka puoli tuntia kunhan saisin lapsen nukkumaan. Ja silloin voisi kai fiksata noita uniaikojakin jotenkin. Mutta kun siinä kaiteella roikun ja saan yhden nukkumaan, niin viereisessä sängyssä sambaa toinen ja on yleensä niiiiiin rauhaton, että ei ole toivoakaan saada sitä nopeasti tainnutettua. Ja jos yrtitän vuorotella sänkyjen välillä niin ei nuku kumpikaan. Ja siinä vaiheessa kellokin on niin paljon, että jos ne nukkuu, niin herääminen tapahtuu niissä main kun pitäis mennä yöunille. Ja kun ne ei nuku, niin iltapäivät on ihan raastavan väsyneitä.

Voi rkle. 

Iltaisin onneksi nukkuminen onnistuu, kun tuo päivä on pienille unettomille melko rankka suoritus. Heinäkuussa alkaa se tarha. Jospa ne tädit sais tyypit nukkumaan. Mä junnaan tätä rutiinia siihen saakka, periksi en anna. Toistaiseksi minä olen ollut kaikissa taistoissa se sitkeämpi tapaus ja lopulta saanut junnattua asiat haluamaani jamaan. Tämä tuttitaisto on pitkästä aikaa iso haaste meikäläiselle.

Tanskalaisten mielestä 2v on aivan liian aikainen ikä tutista vieroittamiseen. Suomalaisten nettikeskusteluiden mukaan 2v on kai ihan liian vanha. Tämän kokemuksen perusteella suosittelen kaikille vaan, että nappaa se tutti pois 1v synttäreiden kunniaksi. Tai sitten antaa olla kouluikään saakka. Minulla on itselläni ollut purentavikaa oikomisohjelmineen ja se luultavimmin johtui pitkästä tutin syömisestä. Halusin välttää sen sekä ylimääräiset sairastelut tarhassa. Siellä kun todistin heti ensimmäisen tutustumiskäynnin aikana miten tutit kiersivät suusta suuhun – pedagogien antamana.

Mutta se mun päivän ainoa breikki on nyt mennyttä. Ja tilalla on kaksi väsynyttä uhmaikäistä kaksivuotiasta. Että ihanaa, pääsen töihin kohta. 

voi …ti

Tytöt ovat menneet jo pitkään nukkumaan iloisesti itse sänkyyn juosten kun on sanottu. Tutti suuhun ja he ovat sammuneet vartissa, päivin ja illoin.

Nyt otettiin tutit pois ja hei hei päiväunet. Nukahtamiseen menee kaksi tuntia, jos nukahtavat silloinkaan. Tällä hetkellä Aurinkoinen on edelleen hereillä ja pakko se on ottaa pois sängystä vaikka ei ole nukkunut minuuttiakaan. 

Illalla ne sentään nukahtaa, tunnissa. Menee hermot. Miksi mä menin ottamaan sen helvetinkoneen pois…

tanskalaiset kunnan tyypit

Aina välillä ihmettelen tätä tanskalaisten tehotonta byrokratiaa. Jos sen hetkeksi unohtaa niin ei hätää, kyllä niitä kukkasia tulee eteen heti seuraavan nurkan takana.

Olin tyttöjen kanssa suosikkileikkipuistossa joka suljetaan kesäkuuksi, koska sen vierestä puretaan savupiippu. Vähän ihmettelin ajoitusta – onko se pakko tosiaan tehdä juuri leikkipuiston parhaaseen sesonkiaikaan? No, mutta ehkä se oli pakko tehdä juuri kesäkuussa, fine.

No, kolme päivää ennen sulkemista siellä oli työmiehiä pystyttämässä aitoja, jotta puistoon ei pääse. Paikalle tuli puistoalueen kunnossapidosta vastuussa oleva mies ja hän totesi työmiehille vähän ihmetelleensä, että he saivat tiedon sulkemisesta vasta viisi päivää ennen kuin puisto suljettaisiin. Ei siinä kuulemma muuten mitään, mutta kun he olivat juuri suurella vaivalla vaihtaneet hiekan hiekkalaatikkoon ja nyt se sitten saastuu heti saman tien kun purkutyömaalta varmasti lentää ties mitä alueelle. Mutta ei sitä sen jälkeen voida vaihtaa uudestaan kun määrärahoja on vaihtoon vain kerran vuodessa ja se on nyt sitten tehty kaksi viikkoa ennen tätä purkuoperaatiota.

Kyseessä ei ole ihan mikään standardihiekkalaatikko vaan valtavan suuri alue, joka on täynnä hiekkaa ja sen vaihtamiseen menee varmasti koko päivä. Miehet pyörittelivät päätään eivätkä osanneet sanoa kenen vastuulla se tiedottaminen nyt mahtaisi olla. Minä pahoittelin sulkemista parhaaseen kesäsesonkiaikaan. Vanhempi aitamies sanoi, että kyllä tämä varmaan jo parin viikon päästä auki on, kun saavat sen huipun purettua. Minä naurahdin siihen, että niinhän sitä aina sanotaan. Nuorempi aitamies nauroi päälle, että totta – ei ehkä kannata luottaa arvioihin. 

Toinen tarina on sitten meidän tarhapaikan kohtalo. Kunnan systeemit kun ovat olleet alhaalla kuukauden eikä kukaan tiedä nyt yhtään mistään mitään. Mikä ihmeen instanssi kestää ilman tietokonetta kuukauden? Siis kun kaikki tiedot ovat koneen takana eikä mikään asia etene ilman pääsyä tietokantoihin? Tällainen on todellakin mahdollista vain kuntatasolla. Surullisinta on, että tanskalaisethan eivät tällaisista juuri valita kun nää tällaiset vaan kuuluu asiaan.

Minusta ei ikinä koskaan varmasti tule täysin assimiloitunutta tanskalaista.

eroahdistukseton

Olin viime viikonloppuna 3 yötä ilman lapsia. Hyviä ystäviä Suomesta kylässä. Megahauskat euroviisubileet häähuntu päässä ja shampanjalasi kädessä Malmøssä homomiesten kanssa. Kertaakaan en ikävöinyt tyttöjä. No, ehkä sunnuntaina kahden päivän krapulassa, kun vieraat olivat lähteneet. Suotakoot tämä minulle, en minä noista rääpäleistä juuri erossa ole ollutkaan.

Jospa se työn aloitus ja ero symbioosista sitten menee yhtä hienosti.

Että tervetuloa ensi vuonna vaan Tanskaan viisuhuumaan. Suosittelen!

elämänmuutos

Sain töitä. Ei pitänyt hakea vielä mutta kun ihan headhuntattiin, niin tuli lähdettyä haastatteluun. Useamman haastattelun ja erilaisen testin jälkeen sain kuin sainkin paikan.

Voihan ahdistus. Tytöt ovat hoitton mennessä jo 2v 2kk vanhoja mutta minusta yhä vaan niin pieniä äidin kultia, ettei niitä hennoisi toisten hoiviin jättää koko päiväksi. Vaikka duunipaikka on mitä mielenkiintoisin, niin henkeä ahdistaa siitä huolimatta.

Pääsen hakemaan tytöt varmasti viimeistään neljän aikaan joka päivä. Mutta kun niiden pitää mennä nukkumaan seitsemän maissa, niin eihän siihen montaa tuntia jää yhteistä aikaa tähän nykyiseen menoon verrattuna. 

Asiaa ei yhtään auta juuri lukemani kolmen lastenpsykologin kirjoittama artikkeli siitä kuinka huonoja tanskalaiset päiväkodit ovat. 

 

äiti ei osaa

Tyttöjen 2v syntymäpäivä lähestyy ja pitäis kai jotain järjestää. Eihän ne itse mitään vielä mistään ymmärrä mutta Tanskassa ei syntymäpäiviä jätetä juhlimatta. Piste.

Sukulaisia on siis tuppaamassa kylään. Ja odottavat tanskalaisia juhlia tarjoiluineen ja lauluineen. Mikään ei mene sen suomalaisen kaavan mukaan. Mikä se nyt sitten onkaan. Ei meillä seitkytluvulla kauheasti järkkäilty lastenjuhlia. Serkut kävi kylässä ja kakkua syötiin, kuvista oon nähnyt.

Tässä kuva (ilmeisesti) tyypillisestä synttärikakusta, jonka mieheni viime vuonna teki tytöille:

Lisäksi pitäisi leipoa leipää jota lapset sitten syö. Kyseessä on jonkinlainen leipämäinen muoto pullasta. Älkää kysykö enempää, en ole itse tehnyt, maistanut muiden juhlissa kyllä.

Mua ei todellakaan kiinnostaisi järjestää vielä mitään, kun itse sankarit eivät vielä ole mitään vaatimassa. Mutta pakko sitä kai sitten on jotain tehdä. Onneksi voin aina vedota suomalaisuuteen ja erilaisiin tapoihin. Leipä tulee leipomosta ja kakkua on, jos isä tekee.

Mulla on vielä (kai) pari vuotta aikaa. Sitten alkanee vaatimukset erilaisista teemajuhlista. Onneksi asumme pääkaupungissa. Rahalla saa valmiiksi askarreltua rekvisiittaa. Minun käsissäni sakset on lähinnä vaarallinen ase, puhumattakaan mistään ompelukoneista tai muista härpäkkeistä.

Onneksi meille tuli kaksoset. Järjestyy kaikki nämä juhlat yhdellä iskulla. Ja lapset todellakin menee samaan kouluun ja samaan luokkaan. Ihan näistä käytännön syistä. Hankkikoot sen oman identiteettinsä sitten omin voimin.

lentokoneessa kera 2 x alle 2v

Keskiviikkoiltana tuli idea, että lähdetääs viikonlopuksi Suomeen. Torstaina mies varasi työpäivän aikana liput kysymättä sen enempiä minulta, sain vain varausvahvistuksen sähköpostiini. Perässä seurasi tekstari jossa kehotettiin pakkaamaan kevyesti.

Ihanaa. Pystymme vielä tähän 🙂 No, lentokentällä Tanskan päässä meinasi mennä kuppi nurin. Perjantai oli Tanskassa pyhäpäivä ja kenttä oli aivan tukossa. Pyhäpäivät ovat pahimpia matkustuspäiviä kun kenttä on täynnä lomalaisia eikä niitä rutinoituneita businessmatkaajia, jotka tietävät joka pullonkaulan prosedyyrit unissaankin.

Mies läksi jonottamaan bagage droppiin ja minä tartuin tyttöjä kädestä ja lähdin kohti Starbucksia. Eihän siellä sellaisia tuoleja ollut, joihin olisi voinut kaksi kaksvuotiasta istuttaa. Ei kun yläkertaan ja sieltä onneksi löytyi yksi lastenistuin, Aurinkoinen sai luvan hyppiä sohvalla. Onneksi kumpikin suostui kävelemään tavoilleen poiketen käsi kädessä, väen paljous ja meteli varmaan pisti pelottamaan sen verran. Turvatarkastuksen jonossa meinasi kummankin kärsivällisyys (heh, heh, kärsivällisyys) kadota täysin. Jotenkin saimme ipanat pysymään aisoissa, suuri kiitos tosin kanssajonottajille, jotka jaksoivat viihdyttää tyttöjä oman aikansa.

Lennot oli Tukholman kautta ja kaikki meni Tanskan jonotuksien jälkeen kuin unelma. Koneessa oli tilaa ja minä sain kaikilla neljällä lennolla Myyn viereeni omalle paikalle istumaan. Nousut ja laskut mussutettiin pakkaamiani eväitä ja heti kun turvavyön merkkivalo sammui, käynnistettiin kannettavat dvd:t, jotka sai näppärästi viritettyä edessä olevan tarjottimen reunoihin. Siinä ne kummatkin tuijottivat teletappeja molemmat lennot ja Tukholmassa esiintyivät mielellään niille matkustajille, joita nyt kaksoset jaksoivat kiinnostaa. Ainahan niitä löytyy ja tytöt ovat sen jo hyvin sisäistäneet.

Näin tällä kertaa. Kaksi aikuista tämä kahden pienen kanssa matkustaminen vaatii mutta siitä selviää. Tosin en ilman noita dvd-ruutuja lähtisi enää minnekään. Sain jokaisella lennolla juoda sen kahvini ihan rauhassa ja ottaa vielä santsikupinkin samalla kun Myy istui viereisellä tuolilla ja huuteli tiivitaaville terveisiä. Harmittelin, että jätin kirjan kotiin. Vaikka matkustaminen kallistuu tyttöjen pian täyttäessä kaksi, niin kyllä minä siitä lapsen oman tuolin ilosta olen valmis maksamaankin. 

kun äiti on väsynyt

Vinkki pienten lasten isille. Etenkin niille, joiden vaimot/tyttöystävät ovat kotona niiden lasten kanssa. Kun se lasten äiti alkaa kiroilla/itkeä/purkaa väsymystään lajityypilleen tavallista voimakkaammin, tee jotain. Testivoittajaksi selviytyi tämä:

Vaimo lähettää perjantaina ärtyneen tekstiviestin. Se sisältää vain yhden sanan mutta tunnistat v-alkuisen sanan sen vieraasta kielestä huolimatta ja tulkitsetkin sen aivan oikein. Joskus kommunikaatio kannattaa pitää alkeellisena.

Olet itse koko päivän töissä ja työpäivä jatkuu hyvällä illallisella työporukan kesken. Et siis pääse heti tilanteeseen avuksi. Tarvitaan jotain järeämpää korjaussarjaa.

Seuraavana aamuna, selvittyäsi siitä viimeisestä edellisillan viinilasillisesta, pakkaat lapset autoon ja ajat äitisi luokse. Olette siellä myös yön yli.

Plussaa: Äitisi saa hoitaa lapsenlapset ihan siten kuin tykkää, ilman sitä kaikkitietävää miniää. Itse saat heittäytyä lapseksi – äiti hoitaa sinutkin. Lapset saavat vaihtelua kotioloihin ja äitisi hemmottelee heidät varmasti. Poissaollessa vaimo siivoaa kodin, kun kerrankin saa tehdä sen rauhassa. Eikä kehtaa ihan heti heittäytyä raivottareksi.

Miinusta: Viikonloppu on liian lyhyt.